Liikkeellä
Matkustin tänään bussilla ensimmäistä kertaa leikkauksen jälkeen. Istuin ivapaikalle ihan siinä toivossa, että joku mummu tulisi hätistämään pois: "Täällä ne vaan nuaret istuu invapaikoilla". Harmi, ettei kukaan tullut, olisin niin tahtonut vetää dreenit esille.
Ei edes pihatalkoita. Kerrankin, kun olisi päässyt nauttimaan taloyhtiön yleisvahtimummun sanattomuudesta, niin ei mitään.
Jälkipuheet
Elämässä on pettymyksiä, mutta sä selviät niistä kyllä:o)
Tsemppiä niiden pussukoiden kanssa!
Tiedän, että pettymyksiä ja takapakkeja on tulossa mutta opettelen elämään päivä kerrallaan. TUntuu paljon helpommalta niin. Tosin huonosti nukutun yön jälkeen tuleva päivä ei tunnu ollenkaan helpolta.
Jos mahdollista, olisi ihan parasta, jos ei tarvitse olla yksin heti leikkauksen jälkeen. Seura on mahtava lääke.
Oliskos se vertaistukiryhmä kuolleena syntynyt ajatus?
Eihän se olisi. Mutta siitäKÄÄN ei ole minulle kerrottu halaistua sanaa: missä, miten, koska. Ei. Mitään.
Pikkaisen retuperällä on leikkauksen jälkeinen pään hoito.
"Onneksi" minulla on työkaveri, joka on käynyt saman lävitse vuosi sitten ja siten minulla on yksityinen vertaistuki.