Rattaissa
Tänään olo on kuin vanhalla vappupallolla, joka juuri ja juuri vielä sinnittelee lattiatason yläpuolella. Naru vekkiytyneenä lattialle. Pienikin tuulenvire heilauttaa nuokkuvaa, tyhjää kuorta. Siinä se kenottaa. Odottelee lopullista nuokahtamista.
Nyt en jaksa mitään. En jaksa lähteä ulos. En jaksa syödä. En jaksa ajatella. Odotan vain tuulenvirettä, joka heilauttaisi tyhjää kuortani. Johonkin suuntaan.
Olen nyt rattaissa. Maanantaina pääsen polille.
Jälkipuheet
Robert Frost kiirjoitti teoksessaan Neither out far nor in deep:
"Kaikki hiekkarannalla näin
Maalle kääntävät selkänsä.
Vain katsellen merelle päin
He viettävät päivänsä."
AnnaY
Joskus pitää vain kellua ja antaa mennä. Ja toisinaan ei voi muuta. Täältä paljon hyviä ajatuksia ja myötätuntoa.
Uskomatonta, miten vaikeaa on päästää irti ajatuksesta, että tästä lähtien elämä ei ole samanlaista. Siitä se ahdistus kumpuaa. Kun vaan osaisi kellua ja antaa mennä, niin helpottaisi.
Päivä kerrallaan kohti sitä.
Voimia! Olet mielessäni joka päivä, vaikka tunnenkin sua vain täällä blogissasi.
Jos olisin uskovainen, rukoilisin puolestasi. Rukoilen silti varmuuden vuoksi.
Arja, ehkäpä onkin niin, että te, jotka tunnette minut vain täällö, tunnette minut parhaiten.
Kirsti, jos olisi uskovainen, olisi varmaan helpompaa. Silloin sitä vaan ajattelisi, että tämä on herran rangaistus ja olen tämän ansainnut ja siten herran haltuun. Kitos Kirsti, varmuuden vuoski on ihan hyvä.
Voi. Nyt vasta luin kurjat uutiset. Lämpimät ajatukset täältäkin ja jaksamista koitoksiin.
Kiitos.