Kävin juuri antamassa verinäytteen leikkausta varten. Myöhemmin soitan sovittuun aikaan Leiko-yksikköön ja ilmoitan tulevani.

Tarjosin työtoverittarille synttäri- ja läksiäisjuhlat. Mieli on iloinen, kiitollinen kaikesta myötätunnosta ja kevennyksistä mutta myös pelkoinen, jännittynyt, odottava, malttamaton ja utelias. Eikös tuommoisia koeta, kun ollaan lähdössä matkalle.

Eilen illalla jo katsoin päällepantavat varusteet valmiiksi. Laukkuun on pakattu irtorinta, toppi ja rintaliivit vaihtoehtoisina alusyläosina poislähdön vaikeuksia ajatellen. Lopetan syömisen ja juomisen tänään hyvissä ajoissa. Ajoissa nukkumaan.

Aamulla pujottelen pitkät, valkoiset painesukat jalkaan ennen kuin nousen sängystä, Tunnen itseni mummoksi vaikka ne ovat mallia stay-up. Sitten vain hampaiden pesu.

Huomenna aamukuudelta taksi vie valkosukkaisen, raitamekkoisen, peloissaan olevan naisen sairaalaan. Ajan hissillä viidenteen kerrokseen ja olen valmis. Toivottavasti antavat kunnon ilokaasulähdön.

Pidelkää huomenna peukkujannae. Jos mahdollista, myös hevosianne.

Kirjoitti: mea 10:24 | Jälkipuheet (27)

En voi käsittää, ettei tämän kokoisessa kaupungissa myydä rintaliivejä, joissa olisi tasku proteesille. Täällä sairastuu syöpään koko ajan satoja naisia, joilta leikataan rinta pois. He tarvitsevat liivit, joissa voi pitää proteesia. Täällä ei niitä myydä. Eikun myydään, Lindexissä. Mutta ei niitä voi laskea, koska niitä myydään vain teoriassa eli netissä, myyjä ei ollut koskaan kuullutkaan. Netin kautta tilatut eivät ehdi tähän hätään. Sitäpaitsi jokanainen tietää, että rintaliivejä ei osteta sovittamatta.

Kun aiemmin kyselin ensiproteesia, minulle sanottiin, että sairaala antaa. Sitten sanottiin, ettei oikeastaan tiedetä, annetaanko. Sitten sanottiin, ettei annakaan. Apuvälinekauppa Respecta oli luulossa, että sairaala antaa eikä heillä siksi ollut niitä myydä. Ystävällisesti tilasivat Oulusta saakka, koska Helsinki ja Turku eivät pidä varastossa, koska sairaala antaa. Miten kaikki ammattilaiset, jotka kohtaavat joka päivä meitä rintasyöpäläisiä, voivat olla noin kujalla?

Eihän se ulkonäkö ole tärkeintä mutta helpottaa kummasti elämää, kun nainen näyttää edes ulospäin normaalilta. En ymmärrä, miten sairaalta odotetaan niin paljon omatoimisuutta, soittelua, netin selailua ja kiertelyä kaupungilla. Mieluummin sen tekee silloin, kun vielä jaksaa. Ei enää leikkauksen jälkeen, kun dreenipussit roikkuvat kyljistä ja haavat vuotaa verta. Sekä kirjaimellisesti että henkisesti. En ymmärrä, miksi ihminen jätetään tässä vaiheessa ihan yksin.

Ehkäpä tässä on salajuoni. Ihminen tulee niin vihaiseksi siitä, että kukaan ei tiedä mistään mitään ja kaupoissa palvellaan vain ehjiä ihmisiä, että unohtaa pelätä tulevaisuutta. Jos näin on, niin juoni onnistui.

Kirjoitti: mea 22:12 | Jälkipuheet (4)

Sain tänään ensiproteesini. Leikkaus konkretisoitui kirjaimellisesti käsin kosketeltavaksi. Proteesi ei ole todellakaan mikään päheä silikoni vaan masentavan ankea beessi möykky. Katson sitä lievää ahdistusta tuntien. Tuoko se on oleva naiseuteni pelastus lauantaista lähtien.

Ei ole häävi.

Kirjoitti: mea 15:44 | Jälkipuheet (2)

Työtoverittaret itkettivät ihmistä tänään yllättämällä kuoharipullolla ja lahjakortilla Marimekkoon. Nämä ihanat ihmiset olivat kuunnelleet tarkalla korvalla, kun olen huokaillut sellaisen vaatteen perään, jolla voisin peittää epämääräiset muodot leikkauksen jälkeen. Ylisöpöjä työkavereita minulla.

Valokuvia katsoessani huomaan nykyisin ajattelevani vain, että tuo otettiin silloin, kun kaikki oli vielä hyvin. Tai että enpä tuossakaan tiennyt, että sisälläni jäystää syöpä. Valokuvat ovat minulle kuin sisustusohjelmien ennen ja jälkeen -kuvat. Mutta koska sisustusohjelmissa jälkeen-kuvissa kaikki on aina paremmin, niin olenkin päättänyt, että nyt alkaa minun parempi elämäni. Sen kunniaksi menen tänään ostamaan Kaste-mekon.

Kirjoitti: mea 15:22 | Jälkipuheet (7)

No niin. Tänään selvisi, että pääsen leikkauspöydälle ensi viikon perjantaina. Eli asiani hyvin ovat nyt. Ihminen selviää lähes mistä tahansa, kun vain huomaa kaikki ne positiiviset ja hyvät asiat, jotka ovat tässä ja nyt. Ehkä huomennakin.

Minulla on aivan mahtava tuki läheisimmässä ihmisessä. Ystävät ja työkaverit ovat ihania. Olen ihan liikuttunut kaikesta siitä myötäelämisestä, jota olen saanut kokea. Olen hämmentynyt siitä, miten viisaita, lämpimiä ja välittäviä ystäväni ja työtoverini ja te kaikki täällä olette. Olette olleet minulle uskomaton tuki ja voimavara.

Tunnen itseni niin monella tavalla etuoikeutetuksi. Jospa tässä onkin vastaus niihin miksi-kysymyksiini. Opin, miten hyviä ihmisiä minulla on ollut onni ja etuoikeus tuntea. Kiitos.

Kirjoitti: mea 19:11 | Jälkipuheet (7)

Olisikohan helpompaa, jos olisi uskovainen. Silloin voisi vaan ajatella, että minua rangaistaan tällä taudilla nyt jostain tekemisistäni. Jos olisi uskovainen, ajattelisi ehkä, että on ansainnut rangaistuksensa eikä kyselisi, että miksi. Miksi minä.

Tosin.

Eikö uskossakin ole tuomioistuimia, joissa asioita voi kyseenalaistaa? Vai kaikkiko pitää hyväksyä lempeästi hymyillen? Kääntää toinenkin poski (tai tässä tapauksessa tissi)? Että lyö. Lyö toisenkin kerran. Lyö nyt, lyö niin, että opin. Kunhan kerrot, mitä minun pitää tällä kertaa oppia.

MIksi juuri nyt, kun kaikki oli niin hyvin?

Sain kutsun plastiikkakirurgian polille maanantaille ja leikkausta varten esitietolomakkeen täytettäväksi. Tästä se lähtee.

Kirjoitti: mea 19:26 | Jälkipuheet (12)

Tänään olo on kuin vanhalla vappupallolla, joka juuri ja juuri vielä sinnittelee lattiatason yläpuolella. Naru vekkiytyneenä lattialle. Pienikin tuulenvire heilauttaa nuokkuvaa, tyhjää kuorta. Siinä se kenottaa. Odottelee lopullista nuokahtamista.

Nyt en jaksa mitään. En jaksa lähteä ulos. En jaksa syödä. En jaksa ajatella. Odotan vain tuulenvirettä, joka heilauttaisi tyhjää kuortani. Johonkin suuntaan.

Olen nyt rattaissa. Maanantaina pääsen polille.

Kirjoitti: mea 17:26 | Jälkipuheet (8)

Vakava sairaus tekee ihmisestä sellaisen, että se käy hermonpäillään. Se on niin herkkä, että kun se yrittää pudotella syöpä-sanan kirjaimia suustaan, se alkaa itkeä viimeistään y:n kohdalla. Luultavasti se alkaa itkeä jo ajatuksesta, että kohta sanoo sen. Se haluaa kuitenkin sanoa ystävilleen sen, koska se kaipaa tukea ja lohtua. Jos kohdallesi osuu siis ystävä, joka kertoo sinulle sairastuneensa syöpään, muista ihan ensimmäiseksi, että hän pitää sinua ystävänä, jolle voi kertoa.

Aluksi ajattelet, että et osaa sanoa oikeita sanoja. Unohda. Ei tarvitse sanoa oikeita sanoja, kunhan sanot sen, mitä sanotkin tai olet sanomatta, aidosti. Ole aito. Sairas vaistoaa heti, jos et ole.

Sinun ei tarvitse sanoa mitään, jos luontevasti et juuri sillä hetkellä osaa. Ota vaikka kädestä kiinni, halaa, ota hartioista kiinni.

Kuuntele. Älä keskeytä ainakaan kertomalla omista vielä kauheammista kokemuksistasi.

Etene hänen ehdoillaan. Jos hän ei halua puhua, niin älä kysy. Jos hän haluaa puhua, kuuntele.

Katso silmiin, mitä sanotkin tai teet.

Tässä vaiheessa sairastunut joka tapauksessa itkee. Anna nenäliina, jos löytyy. Anna aikaa. Pidä hänestä kiinni, kunnes itku hellittää. Pyyhkäise kyyneleet poskilta. Luultavasti se alkaa itkeä yhä vuolaammin, koska lohdulla on sellainen vaikutus. Älä välitä siitä.

Ole läsnä. Se riittää.

Kirjoitti: mea 12:46 | Jälkipuheet (17)

Nämä kuluneet kaksi viikkoa siitä, kun taivas alkoi pudota niskaan, tuntuvat kolmelta vuodelta. Ihmisen pää on oivallisesti suunniteltu. Kun on sukellettava mustaan veteen, siihen sitten sopeutuu siinä ajassa kuin annettu on. Kun vaihtoehtoja ei ole. Kaikki muu väistyy ja tilaa jää juuri niin paljon kuin sitä tarvitaan. Ihminen kestää sen, minkä kestää ja loput valuvat kuin vesilinnun selästä kesäsade.

Raskaana olevat näkevät vain isoja mahoja. Rakastuneet näkevät rakastuneita pareja kaikkialla. Rintasyöpään sairastunut näkee tissejä joka puolella. Uutistenlukijan, meteorologin, aamuteeveen sohvalla istuvan asiantuntijan, kadulla vastaan tulevan satunnaisen ohikulkijan, kokouksessa pöydän päässä istuvan puheenjohtajan ja kaupan kassan puheista, kasvoista ja sanomasta en kuule mitään. Näen vain niiden rinnat. Niidenkin, joilla ei rintoja ole. Kysykää minulta kenen tahansa tisseistä, voin kertoa millaiset ne on.

Älkää siis katsoko karsaasti sitä naista, joka tuijottaa tissejä. Sillä voi olla rintasyöpä ja se tekee luopumissurutyötä.

Kirjoitti: mea 09:17 | Jälkipuheet (3)

Tiesittekö muuten, että yliopistosairaalakaupungeissa omat kaupunkilaiset ovat huonommassa asemassa kuin ympäristökuntalaiset. Esimerkiksi Tampereella tamperelaiset hoidetaan kaupunginsairaalassa, kun ympäristökuntalaiset pääsevät yliopistosairaalaan.

Perushoidossa ei liene eroa ole mutta esimerkiksi rintasyöpätapauksissa tamperelaiset eivät saa plastiikkakirurgia, kun sen sijaan yliopistosairaalassa saa aina koko tiimin. Ympäristökuntalaiset saavat siis heti syöpäleikkauksen yhteydessä plastiikkakirurgin mukaan suunnittelemaan jatkohoitoa. Parhaassa tapauksessa saman tien tehdään uusi ja entistä ehompi rinta, jos syövän laatu ja levinneisyys vain sallii. Tamperelaisten rinnat heitetään kaikissa tapauksissa roskiin, koska plastikkoja ei ole tarjota syöpäleikkauksiin.

Jos ette tienneet, niitä tiedoksi, että uusi terveydenhuoltolaki antaa potilaalle oikeuden valita hoitopaikkansa. Arvatkaapa kahdesti, kerrotaanko tätä potilaalle siellä kaupunginsairaalassa. Vaikkei ihan aina ihan kaikki olekaan mahdollista, olisi mielestäni kohtuullista kertoa.

Kuvitellaan lopuksi hetki yhdessä, miltä näyttää kaupunginsairaalan leikkausosaston roskis illalla.

Kirjoitti: mea 16:48 | Jälkipuheet (6)

Päivissäni on nyt hyviä hetkiä. Aamuisin noin 2 sekuntia. Aika, joka kuluu heräämisen ja todellisuuden tiedostamisen välillä. Herään siis onnellisena. Jotain hyvää. Olettaen, että olen nukkunut, tietenkin.

Olen soitellut paljon sinne ja tänne ja saanut ystävällistä, erittäin ystävällistä ja huomaavaista palvelua. Tässä epätoivon partaalla ei ole hyppyytetty paikasta toiseen kysymässä, mihin saan vetäistä nimmarin. Kaikki on hoitunut soittelemalla. Olen nyt rattaissa ja asiani on esillä ensi maanantaina. Kiitos kaikille osapuolille eri klinikoissa ystävällisestä suhtautumisesta ja ymmärryksestä.

Kaikenlainen tuohtuminen, jota työ tällä hetkellä on oivallisesti tarjoillut, on vienyt ajatukset muualle ja hetkittäin en muista, että minun maailmani on nyt muuttunut eikä koskaan palaa entiselleen.

Kirjoitti: mea 11:30 | Jälkipuheet (0)

Normaali mammografia-aika tiistaina 15.5. Menen iloisin mielin. Tämähän on normaalia touhua: käydä kerran vuodessa mammografiassa. Ikävää mutta järkevää. Järkevät asiat ovat yleensä ikäviä.

24.5. torstai: Kutsu uusintakuvaukseen tuli liian nopeasti. Paniikki. Kädet vapisten avasin kirjeen. Havaittu rakennehäiriö.

29.5. tiistai: Uusintakuvauksissa näen itsekin, että oikeassa rinnassa on ainakin 5 valkoista läikkää. Otetaan ultaäänikuvat. Läikät ovat sentti kertaa puolitoista -kokoisia kasvaimia. Otetaan paksuneulanäytteet. Minulle ei anneta juurikaan toivoa. Itken autossa puoli tuntia. Ajan kotiin mutta en muista kahdesta seuraavasta päivästä mitään.

1.6. perjantai: Patologin vastaukset: Valitettavasti se on syöpä, astetta 1-2. SYÖPÄ. Sana kiipeää tajuntaani hitaasti.

2.-3.6. viikonloppu: Itken suurimman osan ajasta. Näen vain rintoja, luen vain uutisia kuolemista. Valvon yöt ja möröt seisovat sänkyni vieressä.

4.6. maanantai: Kirurgin kommentti: "Multifokaalisessa rintasyövässä ablaatio on ainoa vaihtoehto." Suomeksi: koko rinta poistetaan. Koko. Rinta. Sädehoito. Sytostaattihoito. Tukka lähtee. Itken töissä vähän väliä.

Nyt tiedän, miltä tuntuu, kun taivas putoaa niskaan. Kerran se jo putosi mutta pääsin vähällä, tehtiin kaunis osapoisto. Luulin, että olen täyttänyt osani rintasyöpätilastoissa. Mutta ei.

Seulonnoissa käyneistä naisista pahanlaatuisia kasvaimia löytyy vain 0,6 prosentilla kuvatuista.

Miksi juuri minä?

Kirjoitti: mea 14:09 | Jälkipuheet (55)