Tänään heti aamusta kopsahti hätä molempiin lapasiin, kun muistiini piirtyi tietoisuus seminaaripäivästä. Ei normaalia kirjoituspöytäpäivää, jolloin on ihan sama, millä itseni verhoan. Ei myöskään takarivilusmuilua luentosalissa vaan tärkeän ja tietäväisen esittämistä katederilla. Eli ei siis armollista ja turvallista mustaa villapaitaa tänään. Ja liian lämminkin se olisi. Apua! Minulla ei ole mitään päälle pantavaa, totesin.

Tai onhan minulla, muistin. Minullahan on se Mexxin jakku, olisikohan kymmenen vuoden takaa, mutta klassista mallia. Ajalta, jolloin vielä kuvittelin jakulla konpensoivani lyhyen varteni tuottaman arvokkuusvajeen. Ja sitten on se toinen, uudempi, Uffen löytö, joka oli valmiiksi pieni ostaessa mutta musta-harmaa ja siinä on paljon vetoketjuja. Valitsin mustista farkuistani ne vähiten nuhjaantuneet ja mustista T-paidoista sen, joka on eniten musta. Ja sovitin sitä vetoketjujakkua. Äh. Vetoketju kiinni näytin juuri keittoon pullautettavalta siskonmakkaralta ja vetoketju auki näytin siltä, että minulla on Uffelta ostettu liian pieni jakku.

No, se Mexxin jakku on vähän paksu mutta muuten sopivasti reipas, ei virallinen eikä tätimäinen, ajattelin. Siis se. Käännähtelin peilin edessä keskimmäinen nappi auki. Keskimmäinen nappi kiinni. Äääääh. Nappi auki näytin hyvin syöneeltä maatalon emännältä, josta on virkanaiseus kaukana. Nappi kiinni näytin väärällä tavalla pinkeältä. En yhtään niiltä seksikkäiltä amerikkalaisilta lakisarjonen naisilta, joilla myös on pinkeä jakku ja vain keskimmäinen nappi kiinni.

Hylkäsin sitten jakkuajatukset ja suuntasin katseeni musta-valkoraitaisiin T-paitoihin, joita minulla on joka lähtöön. Kolmannen paidan kohdalla myönsin ikävän tosiasian: T-paita paljasti talven jättämät vauriot. Jenkkahvat. Mistä ne tuohon ovat tulleet. Siispä housut vaihtoon. Siniset farkut olisivat olleet kaikkein armollisimmat kahvoille mutta ne nyt eivät tulleet kysymykseen, koska musta-valkoiset T-paidat. Kolmannet mustat farkut olivat vihdoin kahvoille riittävän suotuisat mutta ne taas olivat pitkät ja vaativat korkokenkiä seurakseen.

Sillä menttiin. Korkokengsistä tuli tarvittava lisäarvo ilman riskiä olla liian jakkutätimäinen. Aavistuksenomaiset jenkkakahvat piilotin pitkän T-paidan huolellisesti rypytettyihin poimuihin.

Töistä päästyäni menin lenkille.