« Blogistania | Pääsivu| Taas kaikki kauniit muistot »

Joulumieltä

Tiedä häntä, onko se tämä ainainen pimeys, jota valostaa vain nilkkoihin floskuva loska. Vai mikä. Mutta minua ärsyttää. Kaikki. Toisaalta tarviiko nainen syyn ärsytyksiinsä? Ärsyttää, että aina pitää etsiä syitä.

Minua ärsyttää työpaikalle joulunalusviikoilla tuppaantuvat eläkeläiset, jotka ei ymmärrä, että siellä tehdään töitä. Tai tehtäisi, jos ehdittäisi mutta kun pitää kuunnella niiden ulkomaan matkat, sairastelut, tyttären pojanpojan kummin kaiman reuma ja naapurin kihti ja muistattekos sen Maisan, joka silloin vuonna kuuskytviis vai olikse jo seitkyt mut kuitenkin, kun se silloin oli niin ollakseen. Nyt se on halpaantunu, nii-i.

Minua ärsyttää, että puhutaan läpinäkyvyydestä ja hiljaisen tiedon jakamisesta ja kollaboratiivisuudesta, kun hienoja pitää olla ja samaan aikaan joka ainut asia supistaan nurkan takana kahden kesken, ettei vaan kukaan muu saa tietää sitä, mitä me tiedetään. Ettei vaan ainakaan MINUN tietojani kukaan muu saa tietää.

Minua ärsyttää joulukorttihössötys. Niitä aikuiset ihmiset askartelee ja lähettelee sitten kuin isojakin ihmeitä. Mulle ei hei tarvi, minä heitän se suorilta paperinkeräykseen. Erityisesti terveisiä autokauppiaalle, että ei tarvi lähettää. Entäs sitten ne lasten kuvat, joissa hassusti on tonttulakki päässä vinksallaan ja sitten on kivasti kirjoitettu, että Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta. Ensinnäkin noi isot kirjaimet. Niinku miksi? Ja mitä minä teen tuntemattomien lasten kuvilla? Piirongin päällekö ajattelitte, että niitä asettelen. No ehkä enemmän silti ärsyttää sähköpostiin lähetettävät linkkipostikortit. Oikeastiko te kuvittelette, että niitä klikkailen. Not.

Minua ärsyttää, että aina *pitää* jouluna kaikkea. Minä en pidä siitä, että jotain pitää tehdä siksi, että sitä pitää tehdä, koska niin on aina tehty ja niin pitää tehdä. Onneksi minun ei enää pidä mutta ärsyynnyn siitä, kun kaikki puhuu siitä, että pitää tehdä pipareita ja torttuja ja lantulaatikkoa ja pitää siivota kaikki komerot ja pestä kristallikruunu. Tai Joulu Ei Tule. Komerossako ne sitä viettää.

Minua ärsyttää aika moni muukin asia: länkyttäminen markoista esimerkiksi. Oikeastiko ne kuvittelee, että maailma palaisi entiselleen ja hinnat laskisi ja kaikilla olisi töitä ja tehtaan piipusta savu vaan tupruaisi. Kun vaan se markka tulisi takaisin.

Huomenna taas lisää pimeyttä. loskaa, läpinäkyvyyttä, eläkeläisiä, joulupakkoa ja markkalänkytystä ja ne joulukortit. Anteeksi. Menenkin tästä.

Jälkipuheet

Neljäs taso, neljäs taso!

Kohta se on ohi.

Aah. Neljäs taso. Kiitos.

Kahden viikon päästä se en ole muuten minä, jolta menee hermot väärien lähjojen tähden, koska olen kieltänyt tuhlaamasta rahaa minun joululahjoihini ja niitä, jotka välttämättä haluavat ostaa, olen ohjeistanut. Annan muiden juosta vaihtamassa väärän värisiä ja kokoisia vaatteita, ihmetellä, mitä tehdä äidin antamalle kahdeksannelle paitulille ja kuudennelle väärää sarjaa olevalle parittomalle mukille.

Minä en vietä koko joulua. En voi muuta kuin lievästi myötä-ärsyyntyä. Toisaalta, pyrin vain sulkemaan korvani em. hössötykseltä ja kaupassakin käyn vain hakemassa normisafkat.

Eli - kohta se todellakin on ohi ja sitä valmistelleet stressaavat edelleen
1) riittääkö ruoka (ja minua v*tuttaa nämä kolmea ruokakärriä kerrallaan vetävät ihmiset; ihan kuin ruoka loppuisi, jos kauppa on peräti 2 (!!!) päivää kiinni)
2) ovatko lahjat oikeita ja sopivia (eivät ne koskaan ole; tästä selviää, kun ei vaan osta mitään lahjoja)
3) jälkien siivoaminen ruokailun, lahjustelun, glögittelyn ja kaiken muun aktiviteetin jälkeen (meillä imureerataan kerran viikossa ja niinkin usein vain kissankarvojen takia)
4) stressataan sitä, tuleeko joulurauha stressistä huolimatta!

Minä vietän jouluni tai oikeastaan Yulen 22.12. täällä Lokistaniassa ja välillä käyn omassa mukavassa sängyssä lepuuttamassa. Siinä on juhlaa kyllin ;)

Tänään mua ärsyttää länkytys siitä, että Ylen ansioihin perustuva TV-maksu on muka epäoikeudenmukainen perheille. Kun sehän nyt just on ensimmäistä kertaa oikeudenmukainen.Jos kaksi tienaa ja vaikka 2+2lasta katsoo, niin eikö ole muka oikeudenmukaista, että ne maksaa enemmän kuin sinkkutyttö, joka katsoo yksin. Vapaamatkustajatkin maksaa nyt osuutensa. Ensin matkustellaan toisten kustannuksella ja kun sitten tulee maksu, joka on kaikille tasapuolinen, alkaa valitus.

Joulu on pian ohi mutta onneksi ärsytyksen aiheet ei lopu.

Hear, hear!

Mikään ei ärsytä niin paljon kun pakko. Itse vietän aaton töissä, mutta sitten joulupäivänä kun ei ole enää pakko, niin saatan katsoa murun kainalossa telkkaria ja syödä kinkkua (anoppilasta varastettua, meidän ei ole PAKKO kahdelle kinkkua ostaa).

Pineneä ajattelin joulunal, että isona alan poliisiksi tai lääkärik tai lääkärihoitajaksi, että saan olla jouluna töissä. Noh. Ei mennyt sekään niin kuin piti.

Tänään piti syödä joululounasta. Söin kinkkua ja salaatteja ja lohta. Maistui. Kun ei ollut pakko syödä niitä, josita ei tykkää.

Noh. Tästäkin selvitään. Tulee onneksi joka päivä uutta ärsytyksen aihetta. Kuten nyt vaikka se, että miksei ihmiset laita sitä pulikkaa kassajonossa tavaroidensa perään.

Tänään Varasto olisi tarjonnut torttukahvit, onneksi on lomapäivä. Ei ole pakko syödä sitä ainoaa torttua, saa olla ilman! (en pidä joulutortuista, semmoisista tavallisista siis)
Maanantaina olisi osaston jouluateria, lupasin, että en osallistu - kun muut ovat pitkällä lounaalla, ehdin tehdä töitä senkin ajan :) *muahahaah*

Olen ollut eräänkin joulun (siis useampia) töissä päivystyksessä, sairaalassa siis, ja nauttinut joka hetkestä!

"läpinäk..."

ARGH. Aij piru.

Sulla on mea väärät tutut, ei kun tuntemattomat, jos ei lapsi tonttulakissa, ei kun joulukortissa, ilahduta. :-P

Minä *pidän* lanttulaatikosta, mutta en pidä, että kenenkään pitää pitää sitä tarjolla. Itsenkään. Varsinkaan itsen. :-)

"Oikeastiko ne kuvittelee"

En usko, että "ne" oikeasti kuvittelevat mitään, tai ainakaan tietävät, mitä kuvittelevat, mutta mielellään antavat muiden kuvitella, mitä kuvittelevat, ja kuvittelevat keräävänsä pisteet. Kuvittelisivat mieluummin vaikka joulukortteja.

Huomenna taas. Kaunista ja neljättä joulua, mea rakas.

Ei jouluna pidä mitään, mutta minusta on kiva lasten (jo aikuisten) kanssa tehdä jouluruokaa (aatonaatona, ei aikaisemmin) ja syödä sitä koko joulu ja katsella kuinka lastenlapset suhtautuvt joulupukkiin. Lahjoja annetaan vähän (paitsi lapsille) ja niistäkin sovitaan, niin että ne tulevat käyttöön.
Turhat marinat ja ärsyt pois, jokainen viettäkööt joulua tavallaan ilman syyllisyyttä ja jokainen saakoot viettää joulunsa tavallaan.

Aamen tälle! No, enää kaksi viikkoa jäljellä ja josko tää sit olis taas ohitse. Joka vuosi vannon ja lupaan että ens vuonna en ala millekään, muttei siitä näytä mitään tulevan. Olen yrittänyt muutaman kuukauden jo tuolle toiselle vinkkailla että voitaisiin olla joulu ihan vaan kaksin kotona, muttei se ollenkaan ota kuuleviin korviinsa näitä mun ehdotuksia vaan pitää taas vääntäytyä anoppilaan joulupäivän aamuna ja olla tapaninpäivään saakka. Onneksi ei sentään jo aattoiltana niinkuin aiempina vuosina, eli vähitellen ehkä alkaa jo tulla jotain tolkkua tähän touhuun!

Ens vuonna en ala, en! Menen lakkoon!

Älä nyt! Mä väkersin joulukortteja yli tunnin per kortti! Sietää saajan arvostaa eikä viskata heti roskiin! Paree pistää talteen ja vuosien päästäkin ihastella tai jopa kehystää seinälle. ;P Mutta tekstit kirjoitan aina korttiin pienellä, paitsi ensimmäisen kirjaimen, koska lause loppuu huutomerkkiin.

Markkojen suhteen olet kyllä niin oikeassa...*huoh* Kuvitteleeko ihmiset oikeasti, että markka tulisi takaisin ja jos jostain käsittämättömästä syystä näin kävisi sekö muka poistaisi kaikki ongelmat?! Vingutaan saman tien Karjala takaisin... Kassojen pulikoista en sitten avaudukkaan enää.

Joku, pelasltit, mitä pelastettavissa on. se on R-sanan taika. Tepsii aina. Pääsin yli kaikesta ahdistuksesta.

Mitä nyt vähän riipi eilen, että Tampereen jouklutorilla ei saanut alkoholiglogiä, kun oli joku lasten päivä. Sen ainoan kerran, kun olen siellä torilla ja ajattelen ajatella Mikko Alataloa lämmöllä, niin eikö pelata lapsikortti.

Hyvää joulua kuitenkin kaikille. (Olen pohjimmiltani ihan säysy ja kiltti ihminen, en ärsyynny mistään ;)

Jos kommenttisi ei tule näkyviin, se on valitettavasti joutunut tahtomattani spämmifiltteriin ja sinne joutuneista en saa mitään ilmoitusta. Käyn mahdollisimman usein vapauttamassa siellä piileksivät. Olen pahoillani.



Tilaa RSS-syöte

Kuka?

Juttutupa

Tuoreet

Kipot ja kuvat

Löytölaatikko



Vitriini

Kahvihuone

Vuokraisäntä

Kellari

Pannuhuone

Lisenssi