Lehdet ovat turvollaan mainoksia välipäivämarkkinoista, välipäivä-siitä ja välipäivä-tästä. Joskus jopa monen irtosivun voimin informeerataan, että on oikein välipäivämegamarkkinahintahulinat. Miksi juuri joulun jälkeen maailma on loppiaiseen saakka jossain ihmeellisessä välitilassa, jolloin ei mikään normaali ole voimassa?

Välipäivinä välipäivämarkkinoiden lomassa lehdissä ja televisiossa muistellaan lisäksi aina kuluneen vuoden kokokohtia. Kuka haluaa muistella mennyttä vuotta koko loppuvuoden. Entä, jos maailmassa tapahtuisi ihme vaikka huomenna ja muistelut on muisteltu, kuulutettaisko toimittajat välipäivälomilta tekemään oikea ohjelma. Nomutta, yleensä ei mitään tapahdu välipäiviä, joten tuo oli retorinen ajatelma. Kukaan ei halua muistella television ääressä vuoden mittaan tapahtuneita tyhjänpäiväisyyksiä mutta kun muisteluilla saa niin kivasti ja kevyesti tehtyä lehden ja ohjelman. Kun on ne välipäivätkin eikä silloin ole niin väliä, haluaako joku muistella.

Välipäivät on ahterista: aamulla ei tule aamukahviseuraksi aamu-TV:tä, iltaisin tulee vain kahdeksannensadan kerran Frendejä, viidennensadan kerran Simpsoneita ja kolmannensadan kerran Kokkisotaa. Ja sitten niitä muisteloita. Puolikas aamulehteä on täynnä välipäiväalennushintahulinoita ja sohvien kuvia. Miksi muuten muka kaikki haluaisivat ostaa juuri nyt uuden sohvan? Miksi yleensäkään kukaan pystyy tai haluaa ostaa uuden sohvan joka herran välissä?

Kirjoitti: mea 12:50 | Jälkipuheet (4)

Kaikesta joulunihkeydestäni huolimatta onnistuin viettämään kohtuullisen mukavan joulun. Söin kohtuullisesti ja vain sitä, mikä maistui hyvältä. Sain kohtuullisesti lahjojakin vaikka mitään en olisi tarvinnut.

Kohtuullisesta syömisestä huolimatta olo tuntuu turpealta ja läskiltä. Miksei kukaan avaruusinsinööri keksi, miten saisi kolmen laiskapäivän kerryttämät ylimääräiset painolastit pois yhtä helposti ja huomaamattomasti kuin ne tulikin. Harmittaa. Kun turpeutta kuitenkin tuli, niin miksen samaan syssyyn syönyt enemmän suklaata ja vihreitä kuulia.

Kirjoitti: mea 13:43 | Jälkipuheet (3)

Minulla ei ole jouluista hyviä muistoja. Ensimmäisenä lapsuuden jouluista tulee mieleen pelko. Pelkäsin ja inhosin sitä, että pukille piti laulaa vaikka en osaa laulaa ja kaikki tiesivät, että en osaa. Mikä minun vanhempiani siinä niin ilahdutti, että tutisevalla äänellä pelokas laiha tyttö naama valkoisena yrittää selvitä kaikki säkeistöt Joulupuu on rakennetusta. Joka joulu sama juttu. Olen edelleenkin näkevinäni sadistisen hymyn äidin ja isän kasvoilla.

Inhosin sitäkin, että ennen joulua ei saanut syödä mitään niistä herkuista, joita jouluksi leivottiin kilotolkulla. Jouluna ne sitten olivatkin kaikki jo kuivia ja vanhoja. Siksi inhoan yli kaiken joulutorttuja ja -pipareita ja -kakkuja vieläkin.

Koko syksynä ei saanut yhtään vaatekappaletta vaikka olisi tarvinut. Kun kaikki tarpeellinen käärittiin joulupaperiin joululahjoiksi. Nekin, jotka oli itse käynyt itselleen ostamassa, piti kääriä joulupakettiin. Käsiä paleli mutta rukkaset sai vasta jouluna. En siksi oikein osaa arvostaa väkinäistä lahjomista.

Jouluna minun piti kerran hakea pihan hopeapajusta risu, jolla iskä antoi minulle selkään, kun esitin mielestäni ihan asiallisen kysymyksen, että miksi vain minun piti tehdä kaikki äidin pikku jouluapulaisen askareet: kattaa pöytä, kantaa ruuat, viedä ruuat pois, raivata pöytä ja pestä astiat. Samaan aikaan veljet katsoivat telkkaria. Joka joulu. Selitystä en saanut. Risua sain. Ihan kauhea patti itsetuntoon jäi.

Tämä selittänee, miksi niin suurella penseydellä suhtaudun jouluun.

Kirjoitti: mea 12:09 | Jälkipuheet (15)

Tiedä häntä, onko se tämä ainainen pimeys, jota valostaa vain nilkkoihin floskuva loska. Vai mikä. Mutta minua ärsyttää. Kaikki. Toisaalta tarviiko nainen syyn ärsytyksiinsä? Ärsyttää, että aina pitää etsiä syitä.

Minua ärsyttää työpaikalle joulunalusviikoilla tuppaantuvat eläkeläiset, jotka ei ymmärrä, että siellä tehdään töitä. Tai tehtäisi, jos ehdittäisi mutta kun pitää kuunnella niiden ulkomaan matkat, sairastelut, tyttären pojanpojan kummin kaiman reuma ja naapurin kihti ja muistattekos sen Maisan, joka silloin vuonna kuuskytviis vai olikse jo seitkyt mut kuitenkin, kun se silloin oli niin ollakseen. Nyt se on halpaantunu, nii-i.

Minua ärsyttää, että puhutaan läpinäkyvyydestä ja hiljaisen tiedon jakamisesta ja kollaboratiivisuudesta, kun hienoja pitää olla ja samaan aikaan joka ainut asia supistaan nurkan takana kahden kesken, ettei vaan kukaan muu saa tietää sitä, mitä me tiedetään. Ettei vaan ainakaan MINUN tietojani kukaan muu saa tietää.

Minua ärsyttää joulukorttihössötys. Niitä aikuiset ihmiset askartelee ja lähettelee sitten kuin isojakin ihmeitä. Mulle ei hei tarvi, minä heitän se suorilta paperinkeräykseen. Erityisesti terveisiä autokauppiaalle, että ei tarvi lähettää. Entäs sitten ne lasten kuvat, joissa hassusti on tonttulakki päässä vinksallaan ja sitten on kivasti kirjoitettu, että Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta. Ensinnäkin noi isot kirjaimet. Niinku miksi? Ja mitä minä teen tuntemattomien lasten kuvilla? Piirongin päällekö ajattelitte, että niitä asettelen. No ehkä enemmän silti ärsyttää sähköpostiin lähetettävät linkkipostikortit. Oikeastiko te kuvittelette, että niitä klikkailen. Not.

Minua ärsyttää, että aina *pitää* jouluna kaikkea. Minä en pidä siitä, että jotain pitää tehdä siksi, että sitä pitää tehdä, koska niin on aina tehty ja niin pitää tehdä. Onneksi minun ei enää pidä mutta ärsyynnyn siitä, kun kaikki puhuu siitä, että pitää tehdä pipareita ja torttuja ja lantulaatikkoa ja pitää siivota kaikki komerot ja pestä kristallikruunu. Tai Joulu Ei Tule. Komerossako ne sitä viettää.

Minua ärsyttää aika moni muukin asia: länkyttäminen markoista esimerkiksi. Oikeastiko ne kuvittelee, että maailma palaisi entiselleen ja hinnat laskisi ja kaikilla olisi töitä ja tehtaan piipusta savu vaan tupruaisi. Kun vaan se markka tulisi takaisin.

Huomenna taas lisää pimeyttä. loskaa, läpinäkyvyyttä, eläkeläisiä, joulupakkoa ja markkalänkytystä ja ne joulukortit. Anteeksi. Menenkin tästä.

Kirjoitti: mea 20:42 | Jälkipuheet (12)