Blogistania
Muutin tänne Blogistaniaan vuonna 2003. Kaupunki oli vahvasti kasvussa, uusia taloja rakennettiin ja vasta muutaman vuoden vanhoja maalattiin ja uudistettiin ahkerasti. Ihmiset olivat ystävällisiä ja talkoohenki kukoisti. Voi, miten minä nautinkaan uudesta kaupungistani. Olin kaupungin neljässadaskahdeksaskymmenesviides asukas. Nykyisin asukkaita on jo 39 466 ja uusia muuttaa yli 40 päivässä.
Perustin ensimmäisen asumukseni kaupungin laidalle, koska keskusta tuntui niin hienolta. Ajattelin, että sivummalta, pienestä vihreästä talostani voin tarkkailla aiemmin muuttaneita ja ehkä jopa oppisin heiltä jotain. Tein ahkerasti huomioita, miten piireissä käyttäydytään ja halusin oppia myös maalaamista ja remontoimista ja sen sellaista. Kun olin tarpeeksi oppinut remontoimista, muutin tähän beessiin talooni, jossa aion asua lopun ikääni.
Palvoin ja ihailin muuttaessani suunnattomasti aiemmin Blogistaniaan muuttaneita asukkaita. Kaupungin hienoin talo oli Pinserilä. Itse asiassa Pinserilän pariskuntaa pidettiin yleisesti kaupungin perustajina ja sen isänä ja äitinä. Heidän takiaan oikeastaan aloin taloani Blogistaniaan rakentamaankin. Luin heistä ja Blogistanista ja sen hienosta yhteisöstä jostain lehdestä ja niiltä sijoiltani ryhdyin rakennuspuuhiin.
Pinserilän lisäksi ensimmäisiä taloja, joita ihalin, olivat Matkalla-Marjutin tyylikäs talo sekä pääkadulla jurosti nököttävä, ahdistuneen musta Benropia. Pystyssä ovat molemmat vieläkin vaikka vieressä on monia hylättyjä taloja. Muita vanhoja asukkeja on vielä ainakin Ihmelapsen talossa. Setä Mertenillä oli toinenkin talo, josta hän kävi kirjoittelemassa kiehtovia Kirjeita paratiisista. Onneksi myöskään pnuk ja skrubu eivät ole muuttaneet pois. Päinvastoin, he jaksavat maalata ja ehostaa talojaan jatkuvasti. Samoin hyrskää Hupaisaa ajakulua tyhmille lapsille tarjoava Mikki edelleen yhtä teräväkynäisenä.
Muistatteko näitä, osa jo pois muuttaneita. Kaipaan pahan akselirasvaa, Mitvittiä, Maailman palaa (jonka kämppä on näköjään vallattu) ja muita sanan taitajia. Karde onneksi porskuttaa pinnalla vaikka onkin vaihtanut kämppää jonkinkin kerran.
Huoh. Niin ne ajat muuttuu. Osa vanhoista on muuttanut maalle, osa lähiöön ja osa kokonaan isompiin kaupunkeihin, Facebookstaniaan, Twitterstoliittoon tai jopa Googlelandiaan. Onneksi noihin suurkaupunkeihin pääsee nykyisin helposti ja nopeasti tuttuja tapaamaan, jotta sillä tavalla yhteydet ovat säilyneet.
Eipä ole enää vanha Blogistania entisensä. Me vanhat asumme nykyisin täällä vanhassa kaupunginosassa, jonka talot ovat kaikki vähän hiljenneet ja osa hylättyjä ja ränstyneitä. Uuteen keskustaan ei oikein enää ole asiaa. Siellä kun on niin hienoja muotitaloja ja käsityöverstaita ja kuppiloita, ettei sinne kehtaa vanha mennä. Onneksi uuden ja vanhan kaupungin rajalle jäi yksi hyvä pastapaikka.
Olen kuullut, että tämän oikean Blogistanian ulkopuolella on muitakin itseään Blogistanioiksi kutsuvia heimoja ja yhteisöjä. Niihin paikkoihin ei ole meillä vanhoilla asiaa. Siellä on korkeat muurit ympärillä ja olen kuullut, että joissain yhteisöissä saattaa ulkopuolinen saada jopa turpaansa.
Jälkipuheet
Tässähän ihan herkistyy...
Niin. Sinäkin pykäsit talosi ihan siihen viereen. Vastasataneeseen hankeen rakensit. Sinua salaa tarkkailin ja otin oppia. Aika monta postia lähti paussista sinun inspiroimanasi. Ajattelin, että noin kun osaisi kirjoittaa, niin olisin kelpo asukki.
Yhden kirjoituksen, joka valitettavasti jäi julkaisematta, tein sinusta silloin kauan sitten. Olen tämän jo kai kertonutkin. Siinä teit siinä lumienkeleitä Aurajoen jäälle sataneeseen lumeen pitkässä mustassa nahkatakissa sen kunniaksi, että silloin vielä syntymätön tyttäresi oli saanut vuoden runoilija -palkiinon.
Muistanhan minä tuon, hienoin kertomus jota en ole koskaan lukenut. Puolin ja toisinhan tässä on inspiraatiota otettu, aluksi ja edelleen.
Vaan kyllä tämä Blogistan on ollut hyvä paikka olla. Yksinäiseksi kävisi ilman tätä vanhan polven porukkaa, mutta pysyypä tuo meikäläisenkin hökkeli pystyssä kun on nämä teidän tukevammat talot turvana...
Blogistaniaan mahtuisi vielä yksi talo. Sen nimi voisi olla "Hienoimmat kertomukset, joita en ole koksaan lukenut".
On ollut. Hyvä tämä paikka. Yksin oman talon pimeimmässä nurkassa joskus harhaannuttavasti sitä kuvittelee olevansa yksin. Sitten muistaa katsoa ikkunasta ulos ja huomaa valoja yhdessä jos toisessakin ikkunassa. Ja taas on hyvä.
Jotkut meistä jättivät talonsa tyhjäksi sen verran pitkäksi aikaa, että ne pääsivät rapistumaan ja lahoamaan. Piti sitten rakentaa jotain ihan uutta tilalle.
Tykkäsin tästä kovasti.
Tervehdys, hauska tavata vanha tuttu. Ja nythän tuli myös uusi osoite selville niettä osaan taas vilkuilla.
Kymmenen blogivuotta vastaa sataa ihmisvuotta. Kyllä siinä ajassa rakennukset rapistuu. Onneksi on toi riideri, ei niin näy lohkeamat ja kolhut ja haalistuneet värit. Kaikki näyttää tasavertaisen kliinisiltä.
Montaa sen ajan tutuista nimistä näkee vielä jossain noista uusista paikoista, mutta muutaman kohdalla sitä käy kyllä miettimään, mitä heille sittemmin tapahtui.
Kun aikanaan tuli seurattua niin intensiivisesti, että maailmaan jäi tyhjä kolo. Tyhjiä koloja.
Mitä tuumit siitä rosmolandiasta joka muutti naapuriisi, siis siitä romanilaumasta joka oli valmis kaikki ottamaan omakseen...
Heh, tää on itseironiaa jossa oon oikeen hyvä. Nomutta, en kyllä itseni kaltaisia rosmoja huolisi naapurikseni vaikka kaikki muut muuttaisivatkin pois....
Mä mitää meinaa, kunhan vaan...Tiät kyll?
Naama vintturalle joulunodotukseen. Tiätkö muuten, mitä tuo vintturalle tarkoittaa????
Mika, muistan kun silloin sata vuotta sitten kyselit apua asukkailta, miten kuvia laitetaan blogiin. Ja nyt sulla on Blogistanian pysäyttävimmät kuvat.
Muistan senkin, kuinka analysoit äänestäni, millainen tyyppi olen. Muistatko sen radio-ohjelman? Osuit aivan keskelle.
Sinun talosi oli silloin eri niminen ja olit eri niminenkin. Olisihan minun sinut pitänyt muistaa. Olit ihan ensimmäisiä kommentoijiani. Tosin et blogissa vaan ihan minun omilla kotisivuillani.
Niin se maailma kohtauttaa ihmisiä.
Ässä, saattaisin pitää verhoja visummin kiinni ja liikkua varovaisemmin ulkona. Jos ihan mahdotonta menoa naapurissa olisi. Ehkä loputtelisin pitkällä kepillä seiniin ja kehottaisin pitämään pienempää ääntä. Nakkikiskalle en pimeällä uskaltaisi ollenkaan, olisi pakko ostaa K-kaupasta nakit. Mutta en minä alkaisi silti naama vintturalla kulkemaan.
Kukin tyylillään.
Vanha ja ränsistynyt talo täälläkin, mutta ovissa toimivat lukot ja pihalyhty palamassa. Sisällä enemmän villakoiria kuin pullantuoksua, mutta onpahan oma. Pinserin listaa kaipaan, siinä ei vähän väliä ollut "huoltokatkoja" (vai muistanko väärin?), enkä riiderin tasapaksuja seiniä tykkää katsella. Listan kautta siis edelleen; ei se määrä vaan laatu.
Mutta mihinää on mun oven krivat? Kysyn vaa kripojeni perään ja mun pipon, rasojen, suksien ja mihinä helevetis mun potkukelekka ja potkulauta on ku tulis niin palio jaffoja ja kuka kele vei mun helemat, ny ei oo sitäkää joka paukkuus..
No tää tästä ku ei tästä kumminkaa mitää tuu eikä mitää löydy
ötyä
Sata vuottako siitä jo on? Kyllä, aika lailla. Itselläkin tuli syksyllä täyteen kymmenen vuotta blogikirjoittelua eri osoitteissa.
Radio-ohjelman, kyllä, ja miten kaikkialla oli asioiden aloittamisen ja uuden opettelun ja yhteyksien havaitsemisen ja kytkösten klikkautumisen tuntua. Taidan muistaa, kun ensi kertaa otin silloisella kömpelöllä digipokkarilla kuvan ja sain sen liitettyä blogiin.
Niin paljon niin tutun tuntuisia ihmisiä, joita ei kuitenkaan ole nähnyt elävänä lainkaan tai korkeintaan vilaukselta.
Miira, ikuisesti kiitollinenn siitä teidän talosta lähetetystä menopaussi-nimikyltistä. Tuolla se on ovessa edelleen.
Vanha aika loppui Pinserin listan loppumiseen. Uusi lista on käytössä mutta riiderin valkoiset persoonattomat seinät tulivat tutuiksi nimenomaan sen takkuilevan uuden listan myötä.
Seuraan normisti riiderin kautta mutta kun näen, että jostain vanhasta tuvasta on tupsahtanut savua piipusta, menen listan kautta katsomaan. Ihan silleen vanhanaikaisesti.
MIka, tuo asioiden aloittamisen ja uuden opettelun ja yhteyksien ja kytkösten havaitseminen teki alkuajoista niin jännittäviä. Sitähän se oli alussa noissa uusissakin, F:ssä, T.ssä ja G+:ssa. MUtta ei se ole enää sama.
Kaikki alku on aina jännittävämpää kuin arki.
Mielikuvittelin kaikki Blogistanian asukkaat tietyn näköisiksi. Mielikuva on niin vahva, että pelottaa monasti kävellä kohti irl-ihmistä ja sanoa käsipäivää.
Melkeinhän tässä tosiaan kyynel tulee silmään. Semminkin kun taloni Blogistaniassa romahti huollon puutteessa, eikä minun ollut mitenkään tarkoitus poistua kaupungista. Nyt bloggaan kesämajassa ja suunnittelen uuden kodin rakentamista...
Uskollinen lukijasi kiittää ja lähtee kerämään rakennusaineita! Pane sinä kuuseen valot!
Mä haluan Blogistanian kaupunkiin vanhustentalon.
Jaa-a, Tiina, tiedä sitten, miten me vanhukset suhtaudumme puikkomaisteriin. Puikottaminen kun on vähän sitä nykyajan kotkotusta. Mutta kiitos kuitenkin osoitteesta. Laitan taltioon.
Setä Merten, hassua, että minusta sinä oikeasti olit silloin vuonna 2003 setämies ja isähahmo. Myöhemmin vasta selvisi, että mikään setämies ole. Mielikuva johtui varmaan sinun lempeän letkeän rauhallisesta viisaudesta, jota vain vanhoista setämiehistä huokuu.
Vanhustentalo olisi kyllä kiva. Jos sinne saisi vaikka jotkut aputytöt kirjottelemaan sanelusta ja kissan tai koiran polvelle rapsutettavaksi siinä, kun kiikkustuolissa muistoja ja viisaita sanoja pudotteleisi.
Lähiö kuvaakin hyvin paikkaani, lähiössähän tässä todella asutaan, vaikka muuallakin on käyty. Kivenheitton päässä muuten siitä missä asuin kun blogin aikanaan aloitin, tosin sillon en vielä omistanut nettiä kotona joten koululla istuttiin iltapäivästä yöhön näpyttelemässä. :) Harmi etten koskaan ottanut ensimmäisen blogini listanumeroa ylös, nythän nuo on vaihtunut kun blogit on vaihtuneet ja siirtyneet.
Mä ikävöin Peggyä! Olen jo vuosia kaivannut. Mihin lie tyttönen katosi sanaakaan sanomatta. :(
Eikö olekin ristiriitaista katsoa taakseen ja lukea vanhoja tekstejään, kerrata tapahtunutta. Niin paljon ja niin monta vuotta. Kaikki mennyttä mutta toisaalta kaikki rikkautena repussa.
Hieno tarina, kiitos tästä mea ja Tervetuloa vain sinne villiin satamakaupunkiin, joka taisi olla joku Rio de Blogistan?
Minä en halua eristäytyä tai kuulua erikoisesti mihinkään klaaniin ja kuljen aivan siellä missä haluan, jos ei pois ajeta:) Samakasassa vierailen aika usein.)
Oho, aikamoinen nostalgiapaukku! Sattumalta lueskelin joitain aikaisempia blogimerkintöjäni tuossa joitain viikkoja takaperin, ja se oli aika häkellyttävää -- en ollut ehkä ihan muistanut, miten erilaisella sävyllä tein Hupaisaa ajankulua sen alkuaikoina.
Ensimmäiset merkinnät tein vuoden 2000 lopulla, ja pistin koko hoidon uusiksi vuonna 2005, jolloin blogi sai modernin muotonsa -- alun perinhän se oli kaksikielinen niin, että jokainen merkintä oli kirjoitettu sekä suomeksi että englanniksi, ja molemmissa oli oma sisältönsä, joka yleensä käsitteli samaa aihetta vähän eri vinkkeleistä. Se oli aivan järkyttävän työläs toteuttaa, etenkin kun taitollisista syistä merkintöjen piti olla suunnilleen saman pituisia, mikä johti loputtomalta tuntuvaan säätöön! Sisältökin on aika erilaista, nykyisin ote ei ole enää yhtään niin henkilökohtainen ja päiväkirjamainen -- alkuaikoina oli aika paljon vuodatusta omista asioista.
Se, että tässä vaiheessa vyön alla on jo yli 11 vuotta blogiin kirjoittamista on kyllä vähän yllättävää -- ei kai siinä sinänsä ole mitään päiviteltävää, mutta ei se kyllä tunnu lainkaan siltä, että takana on jo vuosikymmen. =)
Mustis, tervetuloa Rio de Blogistanista tänne suurkaupungin liepeille.
Mikki, olen imarreultu, että kommentoit. Oikeasti. Sinun kommenttisi on sama kuin jos Tarja Halonen tervehtisi Hämeenkadulla.
Muistan ne sinun kaksikieliset postauksesi. Muistan miettineeni, että miten on mahdollista käsitellä sama asia noin hienosti kahdesta vinkkelistä ja jopa taitoksellisesti kauniisti. Mutta se ei siis ollut helppoa. Edes sinulle.
Oli aika, jolloin paneuduin tähän polkkaamiseen samanlaisella intohimolla: kirjoitin valmiiksi tekstin illalla, Lyhensin sen näytölliseksi, käsittelin kahta eri asiaa, jotka liittyivät löyhästi toisiinsa, kehittelin muka-nokkelan sidoksen loppuun, hioin aamulla lisää, ajoitin julkaisemisen ideaaliaikaan. Se oli työlästä mutta opetti paljon kirjoittamisesta.
Kaiken kirjoittamiseni olen itse asiassa oppinut teiltä taitavammilta. Kiitos siitä.
Alusta asti Blogistan on merkinnyt minulle sellaista yhteenkuuluvuutta, jota ei muualta löydä. Olin aina yhtä hämmästynyt, kun ilmoille huutelemiini kysymyksiin tuli ihan oikeita, auttavia vastauksia. Mieletöntä; aloin uskoa ihm(e)isiin!
Ei muuta, tämä oli hyvä muistutus ajoista.
Sama tunne on ollut vallalla Meanderiassa. Ja on edellleen. Oikeassa Blogistanissa ymmärretään asiat.
Mahtaisivat ne keskustassa ihmetellä, jos piipahtaisivat täällä vanhassa kaupungissa ja kuulisivat puheesi uudesta listasta! Jollen väärin muista, niin jo muinoin keväällä 2005 odotettiin uutta listaa kuin kuuta nousevaa, ja tulihan se sitten lopulta, kohta 70 ihmisvuotta sitten!
T. Sä
joka Janin vinkistä ymmärsi käydä siirtämässä talonsa blogsomesta ennen kuin hautavajoama nielaisee koko sen taajaman!
Sä oli(tkin) aikamoinen puheenaihe Blogistanian kaduilla, kun sinne tupsahdit.
Mahtaisivat ne keskustassa ihmetellä, jos piipahtaisivat täällä vanhassa kaupungissa ja kuulisivat puheesi uudesta listasta! Jollen väärin muista, niin jo muinoin keväällä 2005 odotettiin uutta listaa kuin kuuta nousevaa, ja tulihan se sitten lopulta, kohta 70 ihmisvuotta sitten!
T. Sä
joka Janin vinkistä ymmärsi käydä siirtämässä talonsa blogsomesta ennen kuin hautavajoama nielaisee koko sen taajaman!
Mahtaisivat ne keskustassa ihmetellä, jos piipahtaisivat täällä vanhassa kaupungissa ja kuulisivat puheesi uudesta listasta! Jollen väärin muista, niin jo muinoin keväällä 2005 odotettiin uutta listaa kuin kuuta nousevaa, ja tulihan se sitten lopulta, kohta 70 ihmisvuotta sitten!
T. Sä
joka Janin vinkistä ymmärsi käydä siirtämässä talonsa blogsomesta ennen kuin hautavajoama nielaisee koko sen taajaman!
Minä asun ihan eri blogistaniassa. Meillä on täällä mukavaa ja yleensä aika rauhallista. Koskaan en ole saanut turpiin. Vielä. Ja meillä ovat kävijät aina tervetulleita. :-)
On se silti ilo käydä täällä suurkaupungin puolessakin. Turistina.
Mea, en oikein tiedä, mitä tuohon pitäisi sanoa, paitsi "kiitos". Joten kiitos. =)
:)