Olen syksyn synkentyessä altistunut television mainoksille syystä, että ostin kuntopyörän. Sisällä pyöräily on kuolettavan tylsää, joten pyörän on oltava punainen, jotta se sopii sisustukseen, jotta voi pyöräillä olkkarissa telkkaria katsellen. Olen ahne pyöräilijä eli haluan mahdollisimman nopeasti suorittaa itselleni määräämät 20 kilometriä illassa. Eli en raaski hypätä mainosten ajaksi nettiin, kuten normisti tekisin. Siksi siis tämä altistus. Kanavasurffailukaan ei auta, kun kaikki kanavat mainostaa yksimielisesti samaan aikaan.

Olen nyt muutaman viikon pyöräilyn jälkeen tullut tulokseen, että naisilla on paljon enemmän onglemia kuin miehillä, jos mainoksiin on uskominen. Naisilla on huoli hiukista, silmäripsistä, veltostuvasta ihosta, silmäpusseista, hampaista, kainaloista, pullottavasta vatsasta, säärikarvoista, liikakiloista, lasten apupyöristä, vessan tuoksuista, pyykinpesusta, kodin sisustuksesta, kissan hiekasta, koiran ruuasta, lasten vaipoista, kropan kiinteydestä ja tiskien kirkkaudesta. Miehillä on vain kaksi ongelmaa: kuinka iso auto pitää ostaa ja onko parrassa kiva sänki. Kaikki muut miesten ongelmat kaatuu nekin naisten niskaan.

Mutta mainosten naisilla, toisin kuin meillä tavan tallaajilla, ei ole yhtä ongelmaa. Koskaan ei kukaan ole ollut telkkarin mainoksissa huolissaan rintaliivien sopivuudesta taikka siitä, miten pitsit kutittaa ja kaarituet painaa. Miksiköhän? Vaikka rintaliivit on ongelmista suurimpia.

Kirjoitti: mea 20:50 | Jälkipuheet (8)

Ärsyttää ihmisten tyypittäminen. Blondit, naiset, nörtit, kirjastontädit ja ranskalaiset, etenkin, ai kauheeta, ne pariisilaiset, on sellaisia ja tällaisia. Kaikkihan sen tietää.

Kuinkahan monta kertaa olen kuullut, että pariisilaiset ovat maailman koppavinta sakkia eikä ne puhu muuta kuin ranskaa. Not.

Minäpä kerron esimerkin. Pariissa, metrossa, kello kaksi iltapäivällä ohikulkijan käsi osui silmälaseihini juuri, kun olin astumassa metrosta laiturille. Lasit lensivät alas raiteille. Paniikissa ja sokeana pyörin siinä ja yritin kurkkia alas mutta tietenkään mitään nähnyt. Sitten siihen tuli ystävällinen pariisilainen ja kysyi, mikä on hätänä. Englanniksi. Tämä ystävällinen nuori nainen kutsui asemamiehen hätiin ja selitti hänelle, mikä turistilla on hätänä. Mies puolestaan kutsui metron virkailijan, joka yritti nähdä raiteille. Kun laseja ei kaikesta huolimatta näkynyt, ystävällinen virkailija sanoi, että henkilö, jolla on lupa mennä alas raiteille, tulee töihin neljältä ja jospa kävisin kysymässä viiden maissa laseja.

Arvaatte jo, että lasit olivat löytyneet. Neljä äärestystävällistä ihmistä vaivautui minun takiani pysähtymään, etsimään, tulemaan, menemään, selvittämään, sopimaan ja järjestelemään. Minun, yhden vaivaisen ohikulkijan tähden neljä ihmistä keskeytti kaiken muun ja keskittyi minun auttamiseeni. Kuinka moni suomalainen olisi tehnyt saman? Villi arvaus: ei yksikään.

Ja ihan vaan tiedoksi, että blondit nörttinaiskirjastontädit eivät ole huumorintajuttomia, tiukkailmeisiä ja ryppyotsaisia ihmisiä, joille elämä on ihan vieras ulottuvuus. Not.

Kirjoitti: mea 21:48 | Jälkipuheet (13)