« elokuu 2011 | Pääsivu | lokakuu 2011 »

syyskuu 26, 2011

Palautteen antamisesta ja vastaanottamisesta

Kävinpä Erityisavustajan avustamana juhlistamassa kirpeää lauantai-iltapäivää uudehkossa tamperelaisessa rouheaksi itseään tittelöivässä Roastissa. Ravintolan menu lupaili hyvää. Ruokalajien tarkka kuvailu erityisesti miellytti, sillä perunarajoitteisena arvostan erityisesti vihannes- ja kasvislisukkeita ja suunnistan sellaisten annosten äärelle, jotka tarjoavat vaihtoehtoja perunalle. Maanviljelijän kanaherkku vastasi aika hyvin sitä, mitä sillä hetkellä halusin: ei perunaa, erityisesti innostuin luvatusta vihannespaistoksesta, jonka Lontoon kielellä luvattiin olevan Summer vegetable ragu. Erityisavustaja on raavas mies ja himosi Varrastajan härkää, jossa houkutteli paitsi chili, myös paahdetut perunat, Roast potatoes.

Ja mitä saimmekaan. Paahdetut perunat osoittautuivat kasaksi kuorineen keitettyjä perunoita ja vihannespaistos eli ragu oli toinen kasa keitettyjä kuoriperunoita (joita ei siis pitänyt olla lainkaan). Itse paistos oli kaksi nuppua kukkakaalia, keitettyinä, kaksi nuppua parsakaalia, keitettyinä, ja kaksi retiisiiä, keitettyinä. Oikein piti sitten googlata, että mitä se vegetable ragu on,että jospa vaan ymmärsin väärin. Tosin paistos on minusta paistettua vaikka miten lontoonkielinen osuus menisikin ymmärtämättömyyden piikkiin. Ei ollut reseptienkään mukaan keittovihanneksia.

Noh, minä sitten valmistauduin kertomaan tarjoilijalle mielipiteeni, kun ne aina kysyy, että maistuiko ja minä aina siihen, että joo, kyllä oli hyvää. Nyt ajattelin, että en kehu, kun ei ole aihetta. Tarjoilija ei sitten kysynytkään mitään. Laskun tullessa rohkaistuin ja kerroin pettymykseni. Tarjoilija selvästi hiukan loukkaantui ja haki ruokalistan osoittaakseen, että olin väärässä. Lukaistuaan, mitä he lupailivat, myönsi, että ehkä tästä saattaa saada väärän käsityksen. Miten niin,*saattaa*. Keittämisen ja paistamisen eron havaitsemisen ei pitäisi olla ylitsepääsemätöntä ravintola-alalla. Kun lisäsin, että ne luvatut paahdetut perunat olivat kyllä ihan selkeästi vain keitettyjä, väitti tarjoilija, että kyllä ne on voissa paistettu. Nyt hei oikeesti. Keitetyn ja voissa paistetun perunan ero on sen verran selkeä, että erehtymisen mahdollisuus on pois suljettu. En arvosta noin rankkaa asiakkaan aliarviointia.

Palautteen vastaanottamisessa olisi Roastin tarjoilijalla opettelemisen paikka. Jos asiakas on pettynyt ja tarjoilijan itsensäkin mielestä aiheesta, ei auta, että asiakasta aliarvioidaan. Silloin ei ruveta selittämään keittämistä paistamiseksi ja ragua keittovihanneksiksi. Ei. Silloin otetaan nöyrästi palaute vastaan, pahoitellaan ja luvataan viedä kokille terveiset. Sillä tavalla pettynyt asiakas *saattaa* tulla uudestaan. Mutta nyt se ei tule. Ei savua ilman tulta.

syyskuu 10, 2011

8

syyskuu 9, 2011

Vita mea

Kahdeksan vuotta sitten näihin aikoihin päivästä aloin askarehtia menopaussin leiskaa Bloggeriin. Olin puolisen vuotta seurannut blogeja ja intopiukeana halunnut päästä mukaan piiriin. Siihen aikaan piiri oli vielä pieni, kuin koti samanhenkisille. Halusin mukaan. Kotiin. Paikkaan, jossa voisi olla ihan oma itsensä.

Mutta mistä minä kirjoittaisin. En harrastanut mitään erityistä. En ollut minkään alan asiantuntija. Koko ajatus blogista oli kaatua tähän mutta sitten keksin: olenhan oman elämäni asiantuntija. Siitäpä siis.

Tämä on tuhannesyhdeksässadas julkaistu kirjoitus. Julkaisemattomia on satakahdeksan. Jonkinlaista itsehillintää ja -sensuuria siis olen harjoittanut. Kahdeksan vuotta sitten ensimmäinen kirjoitus kihisi sormen päissä. Huomenna on kahdeksan vuotta siitä, kun uskalsin sen julkaista. Siitä on noin kaksituhattayhdeksänsataakaksikymmnentä päivää. Se tarkoittaa suunnilleen yhtä kirjoitusta joka toinen päivä.

Noh, hiljaistahan täällä on nykyisin. Ei todellakaan ole aktiviteettia joka toinen päivä. Mutta alussa oli, muutaman kerran päivässä jopa. Olipa sellainenkin päivä, jolloin kunnianhimoisesti postasin tunnin välein. Blogi on kuin avioliitto: alussa on touhukasta mutta ajan mittaan säpinä hiipuu. Intohimo toki pysyy mutta päälle päin näkyy enimmäkseen leppoisuus, uskollisuus ja helppous.

Elämä on kahdeksassa vuodesssa muuttunut meanderiassa melko lailla täydellisesti. Tarkkaavaiset ja uskolliset lukijat ovat rivien välistä lukeneet yhtä ja toista. Ihan oikein. Kyllä se siellä on: koko kahdeksan vuotta kasvua, elämän täydellistymistä, uusia ihmisiä, uusia haasteita, luopumisia, kohtaamisia, itsensä voittamisia, nöyrtymisiä ja rohkaistumisia. Kaikki se on täällä, vita mea, minun elämäni.



Tilaa RSS-syöte

Kuka?

Juttutupa

Tuoreet

Kipot ja kuvat

Löytölaatikko



Vitriini

Kahvihuone

Vuokraisäntä

Kellari

Pannuhuone

Lisenssi