Ei näin, vaan näin
Polkumoottorini gummit olivat tietenkin ilmaa vailla talven jäjiltä ja jalkapumpun letku hajosi eikä jesaria missään. Siispä taluttamaan pyörää lähimmälle bensa-asemalla kahden kilometrin päähän. Siellä oli ilmaletku rikki. Seuraavalla asemalla sellaista ei ollut lainkaan. Seuraavalla oli pelkkä teline. Onneksi viimeinen toivoni, Shell, antoi ilmaa ilmaiseksi ehjästä letkusta. Arvatkaa, keneltä tankkaan kallista bensaa seuraavan kerran. Ei näin.
Mutta tätäpä ette usko: Tivoli Audio Distribution ei veloittanut yhtään mitään kelloradioni korjauksesta ja postituksesta sinne ja takaisin, koska Itella mörhäsi lähetyksen kanssa ja maksoin turhaan postituksen Itellan Helsingin konttoriin ja takaisin. Näin.



Jälkipuheet
Loistavaa. Itse hajotin pari vuotta sitten miele-merkkisen pyykkärin jättämällä harsovaipan luukun väliin, joka sitten kiersi tiivisteet irti.
Paikalle tullut valtuutettu huoltomies totesi, että "kyllähän tämän pitää takuuseen mennä kun kone on vain sen reilut neljä vuotta vanha". Aivan loistavaa palvelua siis sielläkin.
Minullakin on Mielen pyykkäri. Ollut jo toistakymmentä vuotta ja ilman ensimmäistäkään häröä. Kyllä se niin on, että köyhän ei kannata halpaa ostaa. Kalliimpi kestää ja jos ei kestä, niin niiden huolto palvelee hyvin.