Palautteen antamisen vaikeus
Olisin lähettänyt Soneralle sähköpostilla asiakaspalautetta edellisessä postauksessa mainituista asioista. Myös siitä, että kun tarkistaa osoitteellaan tarjouksen ja kun saadusta 19 euron tarjouksesta klikkaa tarjousehdot, saakin puolta kalliimman, 40 euron tarjouksen hyväksyttäväksi. Ovelaa.
Mutta. Jotta olisin voinut lähettää asiakaspalautetta mailitse, minun olisi pitänyt ensin kirjautua omalle tililleni, jonka tunnus on sopimuksessani mutta salasanaa ei ole koskaan lähetetty vaikka Sonera sivullaan niin väittää. Entäpä ne tuhannet asiakkaat, jotka ovat olleet jonkun paikallisen puhelinlaitoksen asiakkaita alunperin ja jonka yhtiön Sonera on sittemmin ostanut. Onko heille lähetetty tunnukset? Villi veikkaus: ei ole. Entäpä, että palautetta ei voi antaa ollenkaan muut kuin asiakkaat, jos nyt nekään. Esimerkiksi väärin toimivista sivuista.
Ajattelin sitten nokkelasti pyytää uuden salasanan, jonka saisin käyttäjätietoihini antamaani puhelinnumeroon. Yllättäen käyttäjätiedoissani ei ole puhelinnumeroa, johon kuitenkin on soitettu ja sopimus minulle solmittu. Käyttäjätietoihin en pääse, koska minulla ei ole sitä salasanaa, koska en saa sitä, koska en ole päässyt käyttäjätietoihin puhelinnumeroa laittamaan. Jotta saisin omiin käyttäjätietoihini lisättyä puhelinnumeroni, jonka siellä pitäisi olla, koska se heidän rekisterissään on, pitäisi minun soittaa ja se maksaa 7,90.
Miettiiköhän herra Sonera koskaan siellä kulmahuoneen kiiltävän tiikkipöydän äärellä tyytyväisenä, että kylläpä on hyvä palvelu meillä Soneralla, kun kukaan ei anna palautetta. Ovelaa.



Jälkipuheet
Ei ole todellista! :D
Olisiko ollut 1 - 2 v. sitten, kun Sjonera ilmoitti sähköpostilla sekä kotisivuillaan muuttuneet vikailmoitus- ja häikkä- ja tukipuhelinnumeronsa, joihin voi ilmoittaa, jos netti ei toimi, on ongelmia jne. .D
Siis hei ja halloo: ilmoitusta EI tullut kirjallisesti, se oli vain meilissä ja kotisivuilla. Entäpä jos juuri tuolloin oli nettipimennossa? :D Vähän nauratti.... itketti ja veetuttikin.
Ei tosiaan uskoisi, että on todellista. Mutta nykyisin totuus on oikeasti tarua ihmeellisempää.
Muistan kyllä senkin, että Soneralle soittaminen maksaa. Mutta että 7,90 siitä, jotta pääsee omalle tililleen, jolle ei pääse, koska siellä pääässä on mörhitty. Noh, pakkohan sinne on soittaa.
Ja valituskirje pitenee.
Eihän tämä ole tottakaan. Ei muuta kuin laitat paperikirjeen vetämään Wäckströmmin ämmän pojalle. 75 senttiä.
En ole kuulemma vielä asiakas, kun sitä kytkentää ei ole tehty. Eli ts. en voi lähettää kysymyksiä asioista, jotka koskevat kytkentää, koska en ole asiakas vielä, kun ei ole kytkentää tehty.
Miten noista hämmentävän harhaanjohtavista sivuista voi kukaan valittaa? Ei mitenkään. Jo asiakkaina olevat ei siihen törmää ja ei-asiakkaat ei voi valittaa.
Sanoisin tässä kohtaa, että ei noin.
Herramunjee. Tuo nyt on jo poikkeuksellisen lahjakasta.
Minä sentään sain ihan asiakaspalvelun numerosta pyytämällä asiakaspalvelun sähköpostiosoitteen, koska verkkopalautelomake ei ottanut vastaan niin pitkää selostusta.
(Tietysti, kun lähetin viestin, ei viestistä tullut minkäänlaista oikeaoppista kuittausta, että "tapauksellenne on annettu se ja se tunnusnumero, ottaessanne uudelleen yhteyttä samassa asiassa olkaa ystävällinen ja vastatkaa tähän viestiin ja säilyttäkää numero viestin otsikossa, jotta tiedämme, mitä tapausta asianne koskee". Niinpä, kun sitten myöhemmin lähetin viestin, että asia on kunnossa, antaa olla, sain ensin vastauksen ensimmäiseen viestiini, sen jälkeen vastauksen vastaukseen lähettämääni vastaukseen, ja lopuksi vasta kai vastauksen keskimmäiseen viestiini. Siinä välissä yhteys oli kertaalleen katkaistu ja pyynnöstä palautettu. Laskutukseen asti tieto ei ollut kulkenut, joten väärä lasku tuli kuitenkin. Sen jälkeen, kun lasku oli korjattu, tieto ei kulkenut laskutuksesta laskutukseen, joten taas tuli väärä lasku, se parin päivän takainen. Ei ne tietokoneet tiedä, ne tekee vain niin kuin on käsketty. Hienot systeemit.)
Mutta siis, vastauksia sain. Ja netissä on oltu siitä asti. Että kyllä se koittaa se aika vielä sinullekin, sitkeydellä ja sattuman avulla (s.o. kaikki ei millään voi mennä jatkuvasti pieleen).
(Minun kännykkäliittymäni asiakastiedoissa yhteydenottopuhelimena taas oli syyskuuhun saakka sellainen lankapuhelinnumero, joka oli viimeksi voimassa kohdallani noin kymmenen vuotta sitten. Itse olin sen toki aikanaan samalle firmalle ilmoittanut, mutta muutaman kerran olen muuttanut osoitetta siinä välissä.)
Kysyy kyllä äärimmäistä lahjakkuutta keksiä noinkin ovela veto.
Minulle kävi pankissa, jossa olen ollut asiakkaanaainakin 15 vuotta, niin, että kesällä ihan sattumoisin vilkaisin verkkopankissa tietojani, että mikäköhän sähköpostiosoite siellä on. No, se oli kyllä oikein mutta puhelinnumero oli juurikin siihen lankapuhelimeen, jonka olin aikoinaan ilmoittanut ja jota ei ole ollut kymmeneen vuoteen olemassa. Ja jokainen pankisssa asioinut tietää, että puhelinnumero tarkistetaan aina.
Sonera-keissi on näillä näkymin pulkassa: myyjä on myöntänyt puhuneensa kokemattomuuttaan liian epämääräisesti ja harhaanjohtavasti mutta sinänsä se ei kauppaa haitannut, sillä liittymä on joka tapauksessa edullinen. Kunhan se nyt sitten tosiaan viritetään. Digiboksin lähetän virattomana takaisin ja kärsin avausmaksun nahoissani.
Saapa nähdä, onko minulla illalla kaistaa maailmalle. Tänään on SE päivä, jolloin kaiken pitäisi pelittää.