H-hetkeen on nyt viikko. Syksyn aikana on käyty tunneskaalan kaikilla laidoilla. Uskon, epäuskon, toivon ja epätoivon kaikki sävyt on nähty.

Asteikon alarajaennätystä pitää ylivoimaiseti se lokakuun perjantai, jolloin saatuani kongressikirjaan painettavan abstaktin vihdoin matkaan, menin vaatekomeron lattialle istumaan ja itkemään.

Asteikon toista päätä hipoilee tunne nyt, kun esitys on pulkassa, puheet kellotettu ja kaikki näyttää ja tuntuu hyvältä. Nyt en enää pelkää. Nyt odotan. En pelolla vaan uteliaana, innostuneena ja halukkaana näyttämään.

Nyt kun vielä löytyisi sopiva laukku ja osaisi päättää, mitä laitan päälleni esiintyessä, niin paketti olisi kasassa. Nämä pääasiat nyt tosiaan ovat hiukan levällään, joten paniikin ainekset lepäävät raskaina pääni päällä.

Kirjoitti: mea 20:22 | Jälkipuheet (6)

Iskän tyttö, sanoivat minusta kaikki. Ensimmäisiä muistoja on se ylpeys, kun katsoin Iskää eräänä vappuna: miten kaunis hän olikaan, puku päällä ja lierihattu päässä. Minun Iskä oli kaikkein kaunein. Muistan Iskän vain nauru naamalllaan.

Paitsi silloin, kun sain jouluaattona hopeapajupiiskaa siksi, että luulin, että maailma on tasa-arvoinen ja kerroin sen. Opin kerrasta, ettei ole eikä ole sen koommin tarvinnut kokeilla niitä rajoja. Iskä opetti.

Myös tekemään työt hyvin. Kuljin ylpeänä Iskän perässä työkaluja raahaten, kun Iskä sanoi, että olen hänen parempi poikansa. Siitä lähtien olen aina ollut kovasti otettu, kun joku sanoo minua hyväksi jätkäksi. Sehän minä halusin olla. Ja haluan vieläkin.

Piirsin kerran isänpäiväkorttiin Iskän kuvan. Näköisen, lyijykynäpiirroksen, jossa Iskä tietenkin nauroi niin, että valkoiset hampaat näkyivät ja toinen silmä katsoi sikkurassa katsojaan ja toinen silmä haaveili. Vasta myöhemmin tajusin, että se haaveileva silmä ei nähnyt mitään. Ihmettelin, miten Iskä silti aina jaksoi nauraa.

Iskä rakasti seuraa, vieraita, sukujuhlia, kaverijuhlia, naapurijuhlia, syntymäpäiviä, häitä,rippijuhlia ja ylioppilasjuhlia. Ja aina Iskä oli yhtä nauravainen. En unohda koskaan, miten ylpeänä ja komeana Iskä esitteli ylioppilastytärtään sukulaisille. Tässä, katsokaa, suvun ensimmäinen ylioppilas. Tytöstä tulee arkkitehti. Tyttö osaa rakentaa. Iskä on opettanut.

Ei tullut arkkitehtiä. Lähdin isoon kaupunkiin filosofian, kirjallisuuden ja humanismin ihmemaahan. Minusta tulee dramaturgi, sanoin Iskälle ja Iskä sanoi, että mitä ne tekee. Selittäessäni tajusin, ettei minulla sillä alalla töitä olisi. Petyin. Ja sitten piti tietenkin kokeilla kaikenlaista, jätkä kun olin. Mutta aina kotiin Iskän luo viikonlopuksi vaikka jokaiseen rautatieaseman roskikseen piti oksentaa.

Mutta ei Iskä masentunut. Ihan hyvä ammmatti se on humanistikin. Sanoi. Kun valmistuin filosofian maisteriksi, Iskällä oli kyyneleet silmissä. Maisteri, sanoi Iskä ylpeys äänessään. Ja sitten nauroi. Minun maisteristytär, jumalauta. Ei tullut arkkitehtiä eikä insinööriä vaan tuli joku vaikeasti lausuttava maisteri. Milläs aiot ittes elättää?

Jätkät ei jää sellasia ihmettelemään. Meinasin, että menenpä vaikka raksalle Iskän avuksi yhdeksi kesäksi. Siellä ei juuri filosofiasta puhuttu. Istuttiin kyynärpäitä polviin nojaten ruokatunnilla eväsleipiä jäystäen ja opittiin, miten oikeiden jätkien maailmassa pärjää.

Käynnit kotona harvenivat. Minulla oli oma elämä mutta Iskä eli minussa mukana . Puhuimme puhelimessa pitkiä puheluita, kun Iskä istui mökin rannassa ja oli yksinäinen. Iskä oli kännissä hyvä puhumaan tunteistaan ja minä aulista tyttöä kuulemaan niistä, Sillä niistä en juuri muuten kuullut. Puheluiden aikana itkimme yhdessä mennyttä elämää ja muistelimme yhteistä aidan rakentamista. Puhelut päättyivät aina sanoihin: Hei sit Iskä, soitellaan taas. Miun tytär, mie sinnuu rrrak..s..t

Kirjoitimme Iskän kanssa kirjan. Satakaksikymmnetäviisi sivua hänen elämäänsä auki. Tutustuin Iskään uudelleen kirjoittaessani. Olin entistä ylpeämpi. Minun Iskä: rohkea, rehti, reilu, tiukka, komea, suosittu, uskollinen perheen suojelija. Aina naurava suu ja kaunis tukka.

Iskä ei koskaan sanonut mitään valinnoistani vaan otti kaiken vastaan kuin se olisi hienointa, mitä tytär voi Iskälleen antaa.

Kunnes Iskää ei yhtäkkiä enää ollutkaan. Minulla on Iskää, sielunkumppania, niin ikävä.

Kirjoitti: mea 08:11 | Jälkipuheet (2)

Olisin lähettänyt Soneralle sähköpostilla asiakaspalautetta edellisessä postauksessa mainituista asioista. Myös siitä, että kun tarkistaa osoitteellaan tarjouksen ja kun saadusta 19 euron tarjouksesta klikkaa tarjousehdot, saakin puolta kalliimman, 40 euron tarjouksen hyväksyttäväksi. Ovelaa.

Mutta. Jotta olisin voinut lähettää asiakaspalautetta mailitse, minun olisi pitänyt ensin kirjautua omalle tililleni, jonka tunnus on sopimuksessani mutta salasanaa ei ole koskaan lähetetty vaikka Sonera sivullaan niin väittää. Entäpä ne tuhannet asiakkaat, jotka ovat olleet jonkun paikallisen puhelinlaitoksen asiakkaita alunperin ja jonka yhtiön Sonera on sittemmin ostanut. Onko heille lähetetty tunnukset? Villi veikkaus: ei ole. Entäpä, että palautetta ei voi antaa ollenkaan muut kuin asiakkaat, jos nyt nekään. Esimerkiksi väärin toimivista sivuista.

Ajattelin sitten nokkelasti pyytää uuden salasanan, jonka saisin käyttäjätietoihini antamaani puhelinnumeroon. Yllättäen käyttäjätiedoissani ei ole puhelinnumeroa, johon kuitenkin on soitettu ja sopimus minulle solmittu. Käyttäjätietoihin en pääse, koska minulla ei ole sitä salasanaa, koska en saa sitä, koska en ole päässyt käyttäjätietoihin puhelinnumeroa laittamaan. Jotta saisin omiin käyttäjätietoihini lisättyä puhelinnumeroni, jonka siellä pitäisi olla, koska se heidän rekisterissään on, pitäisi minun soittaa ja se maksaa 7,90.

Miettiiköhän herra Sonera koskaan siellä kulmahuoneen kiiltävän tiikkipöydän äärellä tyytyväisenä, että kylläpä on hyvä palvelu meillä Soneralla, kun kukaan ei anna palautetta. Ovelaa.

Kirjoitti: mea 21:42 | Jälkipuheet (8)

Minä olen juuri se henkilö, johon kenenkään puhelimen kautta lähestyvän myyjän on turha tuhlata aikaansa. Minä en osta enkä tilaa enkä vaihda liittymiä. En ainakaan enää.

Kolmisen viikkoa sitten vastasin vieraaseen numeroon, mitä en yleensä koskaan tee mutta nyt on erinäisistä syistä pakko. Soittaja oli innokas Soneran valokuidun kauppaaja. Koska minulla ei ollut aavistustakaan, mistä on kyse [paitsi, että hinta oli todella edullinen], pyysin muutaman päivän lisäaikaa tarkistaakseni asioita, mm. puhelinpistokkeen sijainnin ja halusin myös aikaa tarkistaa Soneran sivulta tarjoukseen haudatut koirat.

Minulta löytyi puhelinpistoke oikeasta paikasta ja Soneran sivuilta löytyi myös tarjous. Mutta mitä kummaa: tarkistamalla osoitteella saa tarjouksen mutta kun saadusta 19 euron tarjouksesta klikkaa, saakin 40 euron tarjouksen hyväksyttäväksi. Hyväksyt siis kaksi kertaa kalliimman tarjouksen. Oikeastihan tuo ei voi olla tarkoituksellinen, ilmeisesti kukaan Sonerallakaan ei ole vaivautunut lukemaan omia tarjousehtojaan. [Vähän kuin olisit ostamassa 19 000 euron autoa ja hyväksymällä ehdot olisitkin ostanut 39 900 euron auton ja pihaan ilmestyisi ihan eri auto ja eri varusteilla kuin olet hyväksynyt. Lakituvassa voisi olla kiehtovaa, koska kuitenkin olet ruksannut, että olet lukenut ja hyväksynyt ehdot.]

Noh, poika sitten soitti sovittuna aikana ja sai kuin saikin minut vakuuttuneeksi. Tosin kesti melko kauan vakuuttaa kauppuri, että en *todellakaan* halua Urhoa tai Disneychannelia edes ilmaiseksi [vasta erikseen kysyttäessä kerrottiin, että se olisi ilmainen vain 2 kk ja se pitäisi itse irtisanoa tai tilaus jatkuisi normaalihintaisena]. Mutta valokuidun ja siihen liittyvän pakollisen KotiTV:n onnistui sitten minulle myymään, koska nykyinen 5 Mbit/s tuplaantuisi ja hinta puoliintuisi plus saisin vuokrata 5 elokuvaa vain kaukosäädintä kilkkaamalla. KotiTV:stä en ollut varsinaisesti kiinnostunut mutta ilman KotiTV:tä sama tarjous olisi kaksin kerroin kalliimpi.

Kaupan hieronnassa varmistin, tyhmä blondi kun olen, että onnistuuhan se KotiTV nyt varmasti, vaikka telkkari on sadan kaapelimetrin päässä residenssini eteläsiivessä työhuoneen sijaitessa kaukana pohjoissiivessä. Kyllä onnistuu, ei mitään ongelmaa, sanoi poika. Varmistin vielä, että tuleehan varmasti joku asentamaan minulle kaiken. Kyllä, no problem. Ja että eihän minun tarvitse olla kotona arvioituna asennuspäivänä, koska satun olemaan juuri silloin Lontoossa. Juu, ei mitään hätää. Kaikki järjestyy.

Noh. Viikko sitten maanantaina postipoika toi laitteet. Ei siis todellakaan se luvattu joku tyyppi, joka asentaa ne minulle. Laatikko sisälsi digiboksin ja modeemin ja hillittömän kasan piuhoja. KotiTV:n asennusohje oli muutama lause huonosti kirjoitettua kapulakieltä, josta en ymmärtänyt mitään. Piirroksesta ja johdon pituudesta ymmärsin, että telkkarin pitäisi olla modeemin vieressä. Ei siis siellä eteläsiivessä. Modeemissa ei ole minkäänlaista ohjetta mukana. Asennuspäivänä pitäisi olla kotona vaikka toisin sovittiin. KotiTV:tä en voi siis käyttää vaikka toisin ymmärsin. Avaimet käteen -asennusta ei ole vaikka niin annoin itseni ymmärtää. Minun pitää myös itse muistaa irtisanoa sopimus kahden vuoden kuluttua, kun tarjousaika päättyy tai sopimus jatkuu normaalihintaisena, joka sen onnettoman, minua kiinnostamattoman ja minulee täysin käyttökelvotoman KotiTV:n kanssa on todennäköisesti melko julma.

Tästä suivaantuneena soitin viime viikon tiistaina firmaan ja luettelin kaiken, mikä ei pitänyt yhtä minun mielestäni minulle puhelimessa luvatun kanssa. Lupasivat kuunnella nauhoituksen ja soittaa takaisin selvitettyään, oliko myyjä luvannut liikoja vai olinko minä ymmärtänyt väärin. Epäilivät myös, että minulle on mahdollisesti lähetetty väärä digiboksi. Loput harmini kuitattiin myyjän mahdollisilla lipsahduksilla tai minun mahdollisilla väärin ymmärtämisillä. Myönsin mahdolliset väärinkäsitykseni mutta halusin, että asia tarkistetaan. Lupasivat palata asiaan pikimmiten. Sanoivat toki, että kaupan voi purkaa 14 vrk:n sisällä mutta se vaihtoehto ei enää varsinaisesti houkutellut, sillä olin jo irtisanonut vanhan sopimuksen.

Olen nyt odotellut viikon sitä selvittävää puhelua. Miten yhden puhelun nauhoituksen etsiminen ja kuunteleminenn voi kestää viikon? Jos minä olen väärässä, niin eikö olisi ilo Soneralle soittaa ja sanoa, että kyllä se on nyt neitokainen itse, joka on väärässä. Jos taas en ole, niin otan nöyränä vastaan tiedon väärin ymmärtämisestäni ja elämä jatkuu. Käsittääkseni viralliseen reklamaatioon pitää vastata niin, että ehtisin myös kaupan purkaa. Tänään tulee kuluneeksi umpeen aika, jolloin olisin voinut irtisanoa puhelimitse tehdyn sopimuksen.

Minua jurppii tässä ehkä eniten se tunne, että minua on tietoisesti johdettu harhaan. Juuri sen verran, että voivat selittää itsensä kuiville sekä se ääretön lipevyys, joka loppuu tasan siihen hetkeen, kun kauppa on solmittu.

Note to myself: Älä. Koskaan. Enää. Osta. Mitään. Puhelimitse.

Kirjoitti: mea 16:48 | Jälkipuheet (10)