Miesten vuoro
Katsoin Miesten vuoron enkä ole muistaakseni koskaan itkenyt niin vuolaasti elokuvan lopussa. Niin kaunista ja eleetöntä. Niin jylhää ja karua.
Yön yli nukuttuani tajusin jotain olennaista miesten ja naisten erosta. Nainen lohduttaa nokittamalla isommilla kolesteroliarvoilla, huonommalla lonkalla, vaikeammalla synnytyksellä ja pahemmalla burnoutilla. Nainen ei pysty olemaan hiljaa ja vain läsnä. Naisten pitää kilpailla kaikessa, kurjuuden määrässäkin.
Rakastan teitä suomalaiset miehet.
Jälkipuheet
Voi, on se niin hieno elokuva. Olen kuullut, että yleisöissä kautta maan moni on itkenyt ääneen. Ei vaan itkenyt silloin, kun minä olin katsomassa. Ehkä hämäläiset liikuttui sitten kotimatkalla. ;) Minä kyllä itkin, itkin ja purin rystysiäni etten huutaisi ääneen. Rystysessä on vieläkin rupi, ja minä näin elokuvan syyskuun viidentenätoista.
Hämäläiset itkee sisään päin. Totta. Niin minäkin yritin. Pitkään nieleskelin mutta lopussa kyyneleet valtoimenaan poskia uursivat.
Hienoin alokuva, jonka olen kokenut. Näkeminen on liian lievä sana.
Ehkä jokin kyky, ainakin mahdollisuus löytyy, pysähtyä.
Joskus lämmitän saunan kesken työpäivänkin, ja mietin siellä lauteilla pitkin pituuttani.
Touche. Minä teen samoin. Tosin en kesken työpäivän mutta usein iltaisin ja viikonloppuisin aamuisin. Pitkin pituuttaan, jalat seinällä, saa mietityksi paljon hyviä asioita ja keskustelluksi itsensä kanssa. Toinen minä puhuu ja toinen kuuntelee, eikä keskeytä.
Varmaan se miehinen puoli minussa kuuntelee.