Mää oon ittestäni kattonu, että taidan vähän pelätäkin semmosta helppoa ja kivaa (työ)elämää.
Että jos tuntuis että ehdin, jaksan ja osaan, niin ihan varmaan se johtuis vaan siitä että teen jotain väärin, lopputili ja lomarahat tulis seuraavalla viikolla.

Ruma sana on sanottava niin kuin se on.

Ei että sittenkään mikään muuttuisi, mutta joutuvatpa tosiaan tilaamiaan käppyröitä vähän selittämään.

Nim. "Viime viikolla purettiin työhyvinvoinbarometri lokakuulta 2009, koska seuraava hengittää niskaan"

Lilith, saattaisin olla taivuteltavissa tekemään seuraavat kymmenen vuotta ihan vaan vaikka aidanseippan laskemisia.

Veeris, ainoa nautinto on nyt juurikin se ajatus, että tiedän niiden kärvistelevän siellä, että on jotenkin pakko selittää nääkin käppyrät parhain päin. HAH! Kun väkeä vähennetetään ja samaan aikaan kirkkain silmin selitetään, että nyt ensi vuonna kehitetään tämmönen uusi palvelu ja tarjotaan tätä ja tehdään noi ja sit nää vanhat tietenkin. Kuka nyt vanhoja hyviksi havaittuja aataminaikuisia duuneja hylkäis. Niijja jos tekisit ton kaverin duunit omiesi ohella, niin tulis kato säästöö. Jup. Ja minähän teen. Katkeis ees jalka, tana.

Sympatiseerausta! Minulla on tänä vuonna ollut niin elitistisen lötkö syksy, että päivä päivältä alan pelätä onko minusta ollenkaan takaisin töihin palaamaan. Olen täysin vakavissani harkinnut sitäkin vaihtoehtoa, että hakisin puolipäiväiseksi kauppa-apulaiseksi lähimarkettiin, onhan mulla tuotetuntemuksen osaamista, kun olen ainetta vuosikymmenet muillekin opettanut. Ja ei, kysymys ei ole siitä, että väheksyisin kauppatyön vaativuutta. Se vain olisi eri sortin vaativuutta. On varsin vaikeaa tietotyöläisenä itseänsä uudistaa syksystä toiseen!

Tänään juurikin sanoin töissä, että nyt tekisi vuorotteluvapaa hyvää. Paitsi että tuskin pystyisin tulemaan takaisin puolen vuoden tauon jälkeen. Parempi vaan puskea.

Itsensä jatkuva uudistaminen on joskus todella raskasta. Seuraan lehtiä ja blogeja ja ammattikirjallisuutta ja jos riideriin napsahtaa illassa vaikka vain viisi kiinnostavaa syötettä, olen melkein tyytyväinen. Jos pari, niin olen onnellinen. Missä on se alun innostus, kun jaksoin kaivautua kaikkeen syvälle uumeniin.

Huoh.

Se mikä näyttää sisältäpäin tikkailta, voikin olla oravanpyörä. (Ihan kuin olisin sanonut tämän joskus aikaisemminkin, ehkä jopa tämän blogin kommenttiosastossa.)

Itse tiedän, että työelämän muutokset ja uudistukset ja ne-mitä-sievistellen-haasteiksi-kutsutaan voivat pitkään tuntua Super Mario -peliltä: sitä pomppii, ja hyppii ja kiipeää ja väistää ja kerää siinä sivussa bonuksia ja muuta, ja tuntee olonsa erittäinkin näppäräksi ja ketteräksi ja välkyksi ja osaavaksi, mutta kun kenttä jatkuu ja jatkuu vaan eikä pääpahista pääse ikinä päihittämään ja siirtymään normaaliin rauhalliseen työntekoon, niin johan siinä väsyy. Siinä vaiheessa työhyvinvointi tarkoittaa sitä, että toteaa tämän päivän olleen vähemmän ahterista kuin eilinen.

Harvemmin työnantaja toteaa toiminnassaan parantamisen varaa, saati ryhtyy oikeisiin toimenpiteisiin (Kinder-munien jakamista ei lasketa). Sanonpa vain, että itseään ei kannata rikkoa, vaan tosiaan kannattaa ottaa se vuorotteluvapaa ja käyttää se toisen työn etsimiseen tai vaikkapa pilvibongailuun.

Olet tainnut kyllä juurikin minulle sanoa aikaisemminkin tästä. En uskonut silloinkaan. Tai uskoin, tottakai, mutta on eräitä, mm. taloudellisia, pakotteita, jotka ajavat hyppimään.

Tulen käyttämään tuota vertaustasi seuraavan sopivan tilaisuuden tullessa. Vahinko vaan, että johtoportaalla jököttää sakkia, joka ei tiedä mitään Super Mariosta.

Noinhan se juuri menee. Sanoo tässäkin nyt eräs, joka vietettyään päivän Pasilassa, tekee töitä illalla kotona, koska huomenna ei ehdi, kun pitää hypätä next levelille ja tänään ei pystynyt, kun oli edellisellä levelillä keräämässä boonuksia.

Vuorotteluvapaa ei tule kysymykseen, monestakin syystä. Siksi keskityn pääni nollaamiseen viikonloppuisin. Siihen se sitten jääkin. Tajuan sentään edes sen.

Vielä.

Työnantajani on jakanut Kinder-munia, eikä muuta. Todella. Tämänsyksyiseen työhyvinvointikyselyyn (ensimmäinen laatuaan) vastasin kaikkiin En lainkaan sama mieltä, Ei ollenkaan, En ole kuullutkaan, En ole saanut korvausta, En ole päässyt maksulliseen koulutukseen, enkä ilmaiseenkaan, sen puoleen. Luulin että olin ainoa, mutta kas, ulkopuolinen konsultti totesi, että kaikki oli vastanneet suurin piirtein samoin. Niin että joukkovoimaa.

Jos kehtaan kysyä, ja ehkäpä se tässä tapauksessa on jopa lähes soveliasta, mitä, kröhöm, takapuolesi työhyvinvoinnille kuuluu tällä viikolla? Painaako maanantai piikkiä lihakseen, antaako onnenpotkua vai puujalkaa, ja onko selvillä näiden ero?

Työhyvinvointi voi hyvin :) Jos hyvinnoinniksi lasketaan se, että ei8 se ainakaan ole huonontunut.

You should really moderate the commentary listed here