"Mutta jos vanhat merkit paikkansa pitävät, niin tulee aika, jolloin syön pelkkää paellaa ja simpukkapastaa."

:-)

Minä puolestani syön mieluiten pullan pullana ja rusinat rusinoina.

(Kahvini syön vain jälkiruoissa, joiksi myös suklaa tässä tapauksessa laskettakoon.)

Totta. Rusinapulla on yhtä huono yhdistelmä kuin rusinat maksalaatikossa. Rusinat suklaassakin ovat nounou. Rusinat itse asiassa ovat OK vain viinirypäleinä.

Suklaasta tulikin mieleeni, että oli aika sellainenkin, että en voinut tajuta, että joku juo viskiä. YÖKS. Nyt viski on lempijuomaani. Menee viininkin edelle. Siksi tuli suklaasta mieleen, että Sveitsissä oli maailman paras viskisuklaavalikoima. Harmi, ettei voinut tuoda, kun oli 50 astetta lämmintä autossa.

Mihin tämä vielä johtaa? Syön rusinapullaa rusina-etana-maksalaatikon kanssa?

No nyt päästiin asiaan, makuasiaan. Sipuli on parhautta, kahvi on pahaa (mutta sen juominen kivaa niin kuin riippuvuuksien tyydyttäminen yleensä), katkaravut ovat kuin toukkia ja rapujen syöminen ylipäänsä niin kuin söisi isoja hyönteisiä, ja juuri siksi minä haluaisinkin niitä maistella (katkarapuja toki olenkin, ja syönkin). Etanoista en tiedä, mutta mustekalaa haluaisin ehdottomasti kanssa kokeilla, ja ainakin kuvittelen sen herkulliseksi oikein valmistettuna. Epäilen, että ne kaupan pakastealtaasta myytävät renkulat eivät antaneet siitä oikein kunnollista kuvaa, vaikka ihan hyviä nekin olivat.

Valkohomejuusto menettelee jopa sellaisenaan, sinihomejuusto vain ruuan seassa, missä se onkin oikein hyvää.

Viineistä ja viskeistä haluaisin kovasti pitää, mutta toistuvat yritykseni niin tehdä ovat aina epäonnistuneet. Tai no, viskiä riitti se yksi yritys. Kuvottavaa kamaa.

Meillä ei nyt oikein nämä ruoka-asiat natsaa. Eli jos tulet meille, tarjoan sipuli-homejuustopiirakkaa (voisi muuten olla hyvää). Söisin sitä itsekin, koska siinä sipuli ei olisi raakaa. Raaka sipuli maistuu viikon suussa ja saa kaiken vierellään olevan maistumaan vain ja ainoastaan raa'alle sipulille. Siksi en voi syödä Tampereella enää kahviloissa sämpylöitä, kun täällä ollaan niin isoa maailmaa, että joka helvatan leipään pitää änketä sitä punasipulia.

Ravut on kauheita, kun niissä on ne jalat ja maha. Niitä ei voi syödä elei joku kuori valmiiksi eikä tarvitse katsella. Kukaan ei kyllä kuori, joten rapuja en ole liiemmein maistellut. Katkaravut on kyllä edelleen toukan näköisiä mutta jostain syystä nakö unohtuu. Paitsi ehkä joskus on pakko sulkea silmät.

Viiniestä ja viskistä tykkää vasta, kun kasvaa vanhaksi. Jos olisin mies, polttaisin lisäksi piippua, kun se tuoksuu niin hyvälle.

Etanat ovat ihan kuin pieniä sienenpalasia. Sellaisia harmaita kumisieniä. Sama mauttomuus ja suutuntuma. Ei mitään sen kamalampaa eikä ihmeellisempää.

Katkaravut ovat surullisia tapauksia, mutta syön niitä tarvittaessa. Isot ravut ovat ällöttäviä, kuin isoja hämähäkkejä. Kauhea askartelun vaiva ja lopputulos ei maistu juuri miltään. Ymmärrän toki että ne ovat hyvä tekosyy juoda koskenkorvaa mutta kun olen kovin huono alkoholinjuoja niin ravutkin jäävät väliin.

Mustekalat ovat fiksuja eläimiä ja kun nekin maistuvat kumilta, boikotoin enemmän kuin mielelläni.

Viskiä en ole pystynyt juomaan enää koskaan polttarieni jälkeen. Enkä edes mitään joka etäisesti muistuttaa viskiä (esim. konjakki). Viinikin on pahaa. Ja siideri. Enkä kaljastakaan välitä. Oikeastaan ainoa viina mikä menee, on gini ja sen sekoitteet.

Sipuli on ihanaa.

Viski, oliivit, viinit, puolukkahillo, yök. Rusinat pullassa, suklaassa tai maksalaatikossa, aivan sama. Katkaravut, nam.

Vuosia sitten ollessani au pairina olimme perheen sukulaisissa Jenkeissä. Perheen äiti kysyi lähdenkö heidän kanssa syömään Red Lobsteriin. Sen suuremmitta pohtimisia suostuin. Paha virhe. Valkkasin listalta lähes silmät ummessa kun ei tuo seafood sanasto sillon ollut vielä hallussa (nyt muuten on!). Sain eteeni pastaa jossa oli kaikkea mahdollista merenherkkua. Hädin tuskin sain annokseni syötyä, haarukallinen suuhun, äkkiä perään patonkia tai vettä ja nielaisu. En tietenkään voinut jättää ateriaa syömättä kun koko suku oli mukana ja kovasti kyseli mitä tykkään! Itse he ahmivat oikein hyvällä ruokahalulla. Myöhemmin samalla viikolla perheen äiti kysyi jälleen lähdenkö mukaan, Red Lobsteriin? ei mulla ole kauhea nälkä, menkää te vaan....

Viime kesänä taasen laivalla otin seisovasta pöydästä etanan jopa pöytääni ja haarukkani asti, mutta kantti ei kestänyt pistää sitä suuhun. Ehkä jos joku olisi maksanut muutaman kympin... :D

Samikki vahvistaa epöilykseni etanoista: pienieä, kumisia, jotka ei maistu oikeastaan miltään. Tämän vuoksi en niitä syö. MIksi kukaan syö sellaista, joka ei maistu miltään.

Rapujen syömisessä on elitistinen leima. Olen varma, että aika harva voisi hyvällä omallatunnolla sanoa, että tykkää rapujen syömisestä. Siitä, että suolavesi valuu pitkin käsivarsia ja inhakas mahanalus pitäisi imeskellä.

Makuasioista ei kannata tietenkään kiistellä. Eikä Samikin kanssa tarvitsekaan :)

Sea foodissa on minulla kyllä vielä kynnyksiä ylitettävänä. Television kokkiohjelmat, joissa kokit huokailevat kalatorien pöytien ääressä, saavat aikaan inhotusrefkeksejä. Kalat siis pakastealtaasta ja katkikset silmät kiinni.

Mutta yksi on varma: pekoni on hyvää. KUkaan ei pystyne kieltämään sitä. Ei edes vegaani, koskapa on katsottu aiheelliseski valmistaa soijasta pekonin näköisiä ja kai makuisehkojakin juttuja.

Kyl. Ihminen on oppivainen ja makuaisti vastaanottavainen. Tuo toimii myös toiseen suuntaan, eli sitä oppii myöntämään itselleen, että joku ruoka-aine, jota syö ja josta pitäisi pitää, ei oikeasti olekaan niin kovin herkullinen.

Minä olen aikuisiällä myöntänyt itselleni reilusti, että peruna ei ole kovinkaan hyvää, eivätkä kikherneetkään, eikä vesikastanja. Kaikissa on ihan väärä suutuntuma ja hassu maku.

Simpukat taas, tulikuumina ranskalaisten kera, mmm...

Mitä jos kaiken takana ovat geenit? BBC kertoo uudesta tutkimuksesta jossa selvitetään voivatko geenit vaikuttaa siihen, miten ihmiset maistavat ruuan?

Minäkin muuten aion opetella vanhoilla päivilläni polttamaan piippua. Ja kukas sen muka sanoo, että pitää mies olla niin tehdäkseen? Aletaan yhdessä!

Sitä oppii myös tietoisesti ja aktiivisesti ennen suurena herkkuna syömäänsä ruokaa pitämään sen verran mauttomana tai epäherkullisena, ettei siihen ole enää hinku. Esim. näitä vahingollisia valkoisia hiilareita. Ennen kuolasin kaiken vaalean leivä ja pullan päälle. Nyt niitä ei enää tee mieli. Ihminen oppii pois.

Geeniteoria lienee toteen näytettävissä. Käytännön tasolla saman geenistön eli perheen jäsenet tottuvat syömään samalla tavalla ja pitämään/vihaamaan äidin tekemiä ruokia. Kun sitten kasvaa isoksi ja pois kotoa, jonkinlainen nostalgia säilyy ja sitä pitää edelleen niistä samoista asioista. Mutta oppii myös uutta ajan kanssa. Onko ne sitten geenit vai tottumus vai nostalgia, jotka sanelevat perheen ja suvun kesken samanlaiset mieltymykset.

Vai uskaltaako joku väittää, ettei silloin tällöin kaipaisi sukujuhlissa aina ja ikuisesta tarjottavia perinneruokia.

Jani, meinasitko suoraa vai käyrää piippua. Minusta sinä olet suorapiippumies.

Eikös intiaaninaiset polttele piippua. Mitä lie hassutupakkaa. Vinkeän näköistä. En kyllä osaa kuvitella itselleni sen paremmin suoraa kuin käyrääkään. Mutta ehkä olen kuitenkin sellainen suorapiipputyyppi.

Ei tarvii olla intiaani:
http://suomenmuseotonline.fi/fi/kohde/Nurmeksen+museo/13197%3a521?pathId=1.356.355.354.353.2649.2648.2708.&itemIndex=411

Itekin muistan nähneeni vanhoja ämmiä (asianomaisten itse käyttämä nimitys) nysä hampaissa, kun ensin oli ryystetty kaffeet tassilta. Sokeripalan läpi, ettei ollu niin kuumaa.

Hämärä muistikuva oli minulla kyllä, että olen nähnyt vanhoja valokuvia, joissa nimenomaan "ämmät" istuvat piiputtelemassa. Meilläpäin Itä-Suomessa näitä ämmiä kutsuttiin sanalla "mokka". Mokka on erittäin vanha nainen, isoisoisoäiti-ihminen.

Minä veikkaan, että tassikahvin ryystö tulee vielä muotiin tässä joku päivä, ja muoti voi alkaa vaikka alkaa Amerikasta. Kahvin nautintatapoja ja -muotoja on jo nyt monta, ja trendsetterit ahtaavat kilvan uusia.

Jos niin tapahtuu, niin sitten muotoilijat suunnittelevat kilvan kahvitasseja, joiden pohjassa on kolot sormille, ettei lautanen keikahda nurin ja heivaa kahvetta syliin.

Saa nähdä.

Mummo ja isomummo joivat tassikahvia. En lakannut ihmettelemästä sitä sormien asentoa ja sitä, miten sokeripala laitettiin huuleen ja sen läpi ryystettiin kahvi tassilta.

Taitolaji. Siitä tullaan vielä järjestämään kilpailuja. Tulee ihan erikoisia tasserioita, joissa on erikoistuttu vain tassikahviin.

Suorissa ja käyrissä on molemmissa puolensa. Ehkä hommaankin molemmat, poltan toista aamuisin ja toista iltaisin. Tai toista arkisin ja toista pyhäisin.

Et sitten koskaan altistunut Elämän vonkamiehelle telkkarin ääressä? Muistaakseni Pirjo Leppänen siinä imeskeli piippua tuon tuostakin.

TOTTA. Niin muuten imeskeli. Altistuinpa hyvinkin ja tykkäsin joka hetkesätä. Leppänen oli aivan loistava.

Minusta suorapiippumies on pukumies ja asiallinen. Hiukan jäykkä ja suoraselkäinen. Piippua poltellessaan katsoo horisonttiin ja miettii, miten antaisi potkut sadalle työntekijälle.

Käyräpiippumies on villapaitamies, joka istuu mäyräkoira (siis oikea koira) jaloissaan mukavassa nojatuolissa ja lukee Tsehovia jalkalampun lämpimän sävyisessä kajossa.

Terve
Mustekala ainakin grillattuna, niillä seuduin missä mustekalat kasvaa, on hyvää.

Niin, rypäleet - ne vähän riippuvat. Yleensä vähintäänkin köynnöksestä, jos eivät muutoin.

Nimittäin jos on saatava energiaa, rusinat ovat kyllä parhaita rusinoina. Jos taas voi syödä vain huvikseen, rusinat saattavat ajoittain olla kelpoisia myös rypäleinä.

Koska en kuitenkaan ollut viimeksimainitusta asiaintilasta tällä kertaa aivan sataprosenttisen varma, ostin varmuuden vuoksi itselleni vertailutestiainekset eri värisiä rypäleitä, jotta voin tarkistaa asian. Keralle ostin valkoista päivämäärähalvennettua homejuustoa (en ymmärrä, kuinka ihminen voi sellaistakin syödä, hyh... ;-). Hmm, taidankin mennä jatkamaan testailua...

(Nyt minulle myös selvisi, miksi minulla on mielikuva itsestäni käyräpiippumiehenä, vaikkapa en taida polttelemaan ryhtyäkään. Toiveajattelua.)

Kuulemma rusina-merisuolaseos on oivallista, jos saa päähänsä lähtelä Sulkavalle soutuun.

Päivämääräalennetut valkohomejuustot eivät tule ensimmäisenä mieleen, kun herkkuaj tarkoitan. Eikä myöskään kyseisen mallin light-versio. Kehotan lämpimästi uusimaan testin tuoreella yltiörasvaisella sopivan kypsällä juustolla kera siemenettömien makeiden rypäleiden.

Jos olisit sanonut olevasi suorapiippumies, olisin ollut pettynyt arviointikykyyni, johon olen tottunut luottamaan kuin sika sarviinsa.

Nyt on niin, että kevytjuustoa ei täällä päin lasketa edes etäisesti miksikään elintarviketta muistuttavaksi, mutta homejuustosta kerro lisää. Yltiörasvaisuuden täysin ymmärrän, mutta miksi tuoreus on tärkeää - millä tavoin siis tuore homejuusto eroaa lähes ikääntyneestä?

Tuore on lempeämmän makuista. Se sulaa suussa kuin linnunmaidosta kehrätty lempeä tuulahdus. Juuri kun olet saamaisillasi sen mausta tukevan tiedon, se suli suuhun ja haluat kokea sen uudestaan. Ja uudestaan. Ja uudestaan. Ja yhtäkkiä koko White Castello on vain kaunis muisto.

Mä en pidä pekonista, siinä maistuu savuisuus, samasta syystä en pidä savulohesta enkä suuremmin välitä kinkkuleikkeistä jossa maistuu savu (vahvat palvikinkut).

Miten ihmeessä siis pasta/hiilarihimosta pääsee eroon? Onko se vain elettävä tietty aika ilman ja sitten lakkaa himottamasta? Mulla todettiin diabetes ja todellakin pitäisi nyt vähentää hiilareita. *huoh*

Hiilarihimo hilliintyy ajan mittaan. Aikansa se ottaa ja takapakkia välillä tulee mutta kun ei hampaat irvessä yritä pitää absolutismia päällä vaan antaa välillä himolleen vallan, se talttuu. Koko ajan himoja on harvemmin ja ne sammuvat vähemmällä. Ensimmäisenä menee pastan himo. Sitten leivän. Salmiakki on pahin vihollinen.

Mulla noi himot tiettyjä ruokia kohtaa on aina olleet juuri ne pahimmat ongelmat ruuan kanssa. Jos iskee joku himo niin se ei mene ohi päivässä eikä kahdessa vaan ainoastaan syömällä ko tuotetta. Kun vielä on ahmimishäiriökin niin totaalikieltäytyminen jostain on pahin vaihtoehto. Tämän takia olen niin kauan soutanut ja huovannut tämän ruokavaliomuutoksen takia. Diabeteksen takia pitäisi kai vihdoin päättää. Ärsyttää suunnattomasti kun diabeteshoitajat kyllä suosittelevat vähärasvaisia tuotteita ja hiilihydraatteja. *huoh* Ehkä mä vielä pohdin tässä vähän aikaa. ;D