Palaveri. Paikalla kaikki kuusi jäsentä. Kaksi keski-ikäistä pitkän linjan virk ... anteeksi työsuhdenaista, joista toinen yrittelee olla erottumatta liiaksi joukon nuoriso-osastosta ja toinen siekailematta on, mitä on. Tiukka mutta jäykkä. Ja aika lailla tiimin ydinasoiden rajapinnoilla ja sielläkin reunaehdoilla. Virkanainen kahdenkymmenen vuoden takaa ja ilmoittaa sen. Puolet joukosta edustaa ydinosaamisikää, pikkasen päälle kolmenkympin. Sitten on joukon kuopus, uusin jäsen. Mukava poninhäntäpoika, Janne, viime kesänä virkaan valittuja. Uusi, innokas, osaava. Juuri niin kuin poninhäntäpojat parhaimmillaan ovat.

Keskustelu polveilee asian tiimoilla pysyttelemättä kahta lausetta kauempaa ytimessä mutta liipaten kaikitenkin lähestyvää workshoppia, joka tiimin on määrä vetää. Virkanainen kahdenkymmenen vuoden takaa yrittää tavata johtoryhmän toimeksiantoa kirjain kirjaimelta mutta jää paitsioon, koska kaikki tietävät, että toimeksiantajat tiesivät ydinasiasta yhtä vähän kuin virkanainen. Jatkavat käytännön asioiden pallottelua. Kesken kokousta täti kerää kalenterinsa ja kamppeensa ja lähtee. Ovi paukkuu. Muut pyörittelevät hetken silmiään ja raikas naurunremakka keventää ilmapiirin.

Lisää asioiden kierittelyä, ohjelman suunnittelua. Kuka tekee mitä, missä järjestyksessä ja kuinka pitkään. Poninhäntäpojalta kysytään, sopiiko hänelle tämä. Hiljaisuus.

- Janne, onks ookoo sulle, et sä vedät tän osion?

Hiljaisuus.

- Janne hei, herätys.

- Ai sori. Mietin vain hetken kadotettua nuoruutta.