« Ihmeiden aika ei ole ohi | Pääsivu| Tiimipalaveri »

Täällä taas

Aivan. Juuri, kun luulitte, että paussi on lopullisesti paussilla, niin tässäpä minä taas. Olin vain vähän lomalla. Ulkomailla. Tukholmassa saakka. Ja sepä vasta olikin mieluisa kokemus. Olen vältellyt sitä kaupunkia ja erityisesti sinne vieviä laivamatkoja lahjakkaasti, sillä kokemukseni niistä kummastakaan eivät ole kauniita.

Vaan nyt oli mukavaa. Menomatkalla senioriristeilyllä mummat ja papat pistivät karaokeksi ja humpaksi heti, kun laiva irtosi satamasta. Papparaiset tanssivat kauniisti ja Aleksi lauloi kuin lintunen. Kaikilla oli sopu ja mukavaa.

Tukholmassa kaikki juoksivat jo aamukuudelta. Siis lenkkiä. Tai ainakin joka toinen, sillä loput ajoivat pyörällä. Me ajoimme metrolla. Metrot on kivoja. Siinä sitä huispaa itsensä laidalta toiselle ja vain Slussenin kohdalla käväisee maan päällä.

Södermalmilla oli kuin olisi ollut oikeasti ulkomailla. Ihmisvilinää, terasseja, pubeja, joissa oli ihmisiä (toisin kuin eräissä nimeltä mainitsemattomissa kaupungeissa, joissa arki-iltaisin ei ole kuin naakkoja katoilla). Södermalmilla oli myös hyvää ruokaa. Jos menette ikinä Tukholmaan, unohtakaa Gamla Stan ja menkää Sodermalmiin Pelikaniin ja syökää köttbullar. Voin kertoa, että maailman parhaita lihapullia ovat ne.

Ja se Vasa-laiva se vasta hupaisa onkin. Vain ruotsalainen pystyy moiseen. Humanistineitikin tajuaa, että kaatuuhan sellainen tekele heti, kun irti päästää.

Takaisin seilatessa seurana oli lautallisen ruotsalaispissaliisoja (tai mitä ne onkin ruåtsiksi). Voin vakuuttaa, että yksikään suomalainen vastine ei pysty olemaan yhtä ääliö kännissä. Ei vaan pysty. Mutta äärimmäisen viihdyttävää oli katsella, kun humppahousubändi siivitti ruotsihumppaajia. Parempaa kuin tosi-tv.

Ja kunnon turistien tavoin tottahan raapotimme täydet lastit juomia. Huvittavaa sinänsä, että Lapin Kultaa rahdataan ensin ties mistä laivalle ja laiva rahtaa lastin Ruotsiin ja takaisin ja me sitten saamme ostaa sitä sen tähden puoleen hintaan ja rahtaamme ympäri Suomea. Ei mitään järkeä. Missään.

Niin. Ja siirryin myös nykyaikaan. Ostin älypuhelimen. Mutta koska manuaalit ovat neitejä varten ja koska rauhallisena ihmisenä tarvitsen selkeän syyn huutaa jollekin, olen puhutellut sitä lähinnä KÄPSLOKIT päällä. Älypuhelin on siitä kyllä älykäs, että se ymmärtää naisen perimmäisen tarpeen ja antaa hyvän syyn avautua. Siitä sen nimikin varmaan tulee. Niin kuin tietokonekin tietää ihan kaiken.

Jälkipuheet

Rupesi minuakin kiinnostamaan, että mitä mahtaa pissis olla ruotsiksi. fi-Wikipedian Pissis-artikkeli on linkattu sv-Wikipedian Fjortis-artikkeliin.

Olit jäänyt filtteriin, täytyypä säätää. Onneksi on tämä älypuhelin, jonka avulla sain viestin, että näin on käynyt.

Fjortis on kyllä paljon kauniimmin sanottu kuin, mitä nämä tyttäret olivat. Kansankoti on niin hellä.

Jos kommenttisi ei tule näkyviin, se on valitettavasti joutunut tahtomattani spämmifiltteriin ja sinne joutuneista en saa mitään ilmoitusta. Käyn mahdollisimman usein vapauttamassa siellä piileksivät. Olen pahoillani.



Tilaa RSS-syöte

Kuka?

Juttutupa

Tuoreet

Kipot ja kuvat

Löytölaatikko



Vitriini

Kahvihuone

Vuokraisäntä

Kellari

Pannuhuone

Lisenssi