Autokauppias viestittelee (yritettyään sitä ennen soittaa lukemattomat kerrat), että hänellä olisi tarjous. Epäilemättä sellainen, josta hän ajattelee, että en pysty kieltäytymään. Varastossa on, satun tietämään (seuraan kaikkien hämmästykseksi myös auto-ohjelmia ruoka- ja sisustusohjelmien ohella, joista mistään en mitään ymmärä, mutta se on toinen tarina), avomalli Beetlejä, jotka pitäisi myydä äkkiä pois, koska uutta, pieniruokaisempaa ja tekniikaltaan uudempaa Beetlen mallia pukkaa markkinoille tuotapikaa. Ja kellekäs muulle niitä vanhoja yritettäisi kaataa kuin sille tyhmälle blondille, jonka saa puhuttua ympäri, kun vähän näyttää kivaa kuvaa ja väriä ja rättikattoa alas laskostettuna.

Vaan ei, ei se nyt ihan noin yksinkertaista ole. Millä sellaisen mustan rättikaton pesee, kun lokit paskii katon joka ilta? Tai kun kurakelillä rapa lentää katolle saakka (se nimittäin lentää). Ja missä minä sitä avo-osastoa muka käyttäisin? Jos katto on auki, niin ohikulkijat käyttävät sitä kaatopaikkana ja känniset oksentelee ja jos muuta pahaa maailma ei keksi, niin ainakin alkaa sataa kesken matkan. Siihenkö sitten motarilla parkkiin ja kattoa laskostelemaan? Ei tod.

Minä saatan olla pieni mutta tyhmä en ole. Vaikkakin olen luullut ilmastoinnin lumihiutalekuvaista nakkulaa pakkasella käytettäväksi extralämpönakkulaksi. Ja vaikka en ole ilman manuaalia saanut konepeltiä auki. Enkä kyllä manuaalin kanssakaan, koska siellä ei todellakana ole manuaalin kuvan mukaista violettia kahvaa. Niin se ei silti tarkoita, että minulle voi myydä ihan mitä vaan.

Totta puhuenhan se kyllä tarkoittaa. Siksi en vastaakaan siihen puheluun. Enkä soita takaisin. Saattaisin olla puhuttavissa. Helpostikin. Jos se avomalli olisi limen tai kerman värisenä.