« Palautteen antamisen taidosta | Pääsivu| Ihmeiden aika ei ole ohi »

Martan niksikirjasta

Niin. Ne ikkunat. Nehän ovat siis kolmatta, muistaakseni, vuotta olleet pesemättä. Olen pitkämielinen nainen mutta rajansa kuitenkin kaikella. Mutta mistä into?

Marttavinkki 1: Hanki ensin itsellesi harrastus, joka muuttuu pakkomielteeksi ollen samalla hyvin vastenmielistä (esimerksik juoksu). Pakkomielteen kehityttyä riittävän isoksi, inhoa itseäsi satunnaisesta lähtemättä jättämisestä ryhtymällä mahdollisimman vastenmieliseen puuhaan (esim. ikkunan pesuun), jotta voisit jotenkin itsellesi selittää, mikset vaan viitsi lähteä. Toimii kuin junan vessa vaikka kuulostaa yhtä tarkoituksenmukaiselta kuin Kelan pääjohtajan valinta.

Marttavinkki 2: Uskottele itsellesi peseväsi vain yksi ikkuna ja huomenna toinen. Ota lasi valkkaria (onhan kevät). Pese toinen, menee siinä samalla. Ja kolmas. Jatka toistaen kohtaa yksi (pesu) ja kaksi (valkkari).

Marttavinkki 3: Totea, että raitoja on, aina niitä on. Ole ovela: vetele kuivauslastalla ikkunalasin eri puolet eri suuntiin. Eli toiselta puolelta kuivaa vaakaraitoja, toiselta puolelta pystyraitoja (aivan turha yrittää raidatonta lopputulosta, ole vaan nöyrä totuuden edessä). Nyt kun ne raidat on eri suuntiin, tiedät, kummalta puolelta lähdet hinkkaamaan niitä pois.

Marttavinkki 4: Jos et jaksa hinkata, laske vaan kaihtimet ja käännä ne linkkuun. Voit myös tehdä ylitöitä iltamyöhään ja palata kotiin vasta auringon laskettua.

Marttavinkki 5: Koska mikään kuitenkaan ei mene niinku Strömsössä, juo loput valkkarit ja odottele sadetta.

Jälkipuheet

Kokeilin kerran tuota valkkarivinkkiä - olin juovukkeessa jo ennen puoliväliä... Eli ei kannata ;D

Tarkennan vielä: siis ikkuna:valkkari 1:2? Kuulostaa mielestäni sopivalta.

Ikkuna-valkkari-suhde on *ehkä* parempi ottaaa vain yhden suhde yhteen, ettei käy niinku Polgalle.

Niin, tuota, se riippuu ikkunoiden määrästä. Minä pesin kolmilasisia ikkunoita, 2 kerrosta - osa ns. ampua-aukkoja... Kippasin joka lasille, jonka pesin eli lasi / lasi. Se ON liikaa, kun vielä pation ovetkin olivat lasiset!

Nää nykyset 3-lasiset eli 6-pintaiset + jokaiseen kuusipintainen ampumaluukku ovat kyllä tappoa, jos suhde on pinta per lasi. Mulla toimi kyllä aukko per lasi parhaiten.

Ikkunanpesijän exänä vihje: Kumilastan pitää olla reunasta terävä. Siis Sinituotteet kumi irti ja mattoveitsellä teräväks tai kääntää ympäri. Kastele ikkuna, sitten kumilastalla yhdellä vedolla ylhäältä alas sivuttain (kääntäen lastaa reunassa). Sitten reunat rätillä ja ikkunan pinta valmis. Ja oikea suhde taitaa olla lasi viiniä/koko ikkuna?

Herää kysymys, miksi olet *exä*. Mulla olis kyllä käyttöä tollaselle. Nimittäin vaikuttaa melko tekniseltä.

Herää myös toinen kysymys (koskapa ensimmäinen ei tuottane tyydyttävää tulosta), eli mistä mattoveitsi. Paitsi että se on vasta vuoden päästä ajankohtaista.

Mulla käy siivooja kerran kuussa ja nyt se on patistellut mua ottaamaan ikkunanpesun. Mun mielestä on yks ja sama näkeekö niistä ikkunoista läpi kun sälekaihtimet täytyy kuitenkin Suomen aina niin aurinkoisessa kesässä pitää kiinni koko päivän. Yölläkään niitä ei voi pitää auki kun en halua tarjota vastapäisen talon asukeille ilmaista hupia tuijottaessani taikalaatikkoa kalsareillani.

Minä pesin edellisen kerran ikkunan muistaaksnei vuonna 2007 ja juurikin noista syistä. Nämä kertaluontoiset marttaöverit selitän jonkinlaisilla hormonimyrskyillä. Naiseten on aina hyvä turvautua hormoniselitykseen, kun muten ei löydy järjellistä selitystä.

Miehet pitää kaihtimia, naisilla on hormonit

Ai se viinilasi on kaiken salaisuus! Täytyy kokeilla! Ainakin se viini tulis ehkä juotua, jos siinä joskus joku yksi lasikin...

Nyt eitten tiedän miten saada ruutuikkunat, lastalla vain erisuuntiin:) Niksikkäitä neuvoja, varsinkin tuo harrastus, jota mieluummin tekisi mitä muuta tahansa.

Jos kommenttisi ei tule näkyviin, se on valitettavasti joutunut tahtomattani spämmifiltteriin ja sinne joutuneista en saa mitään ilmoitusta. Käyn mahdollisimman usein vapauttamassa siellä piileksivät. Olen pahoillani.



Tilaa RSS-syöte

Kuka?

Juttutupa

Tuoreet

Kipot ja kuvat

Löytölaatikko



Vitriini

Kahvihuone

Vuokraisäntä

Kellari

Pannuhuone

Lisenssi