Loman elähdyttävä vaikutus
Loma on siitä outo aika, että kestää se viikon taikka viisi, niin sisäinen kello virittyy käsittelemään työasioita kolmena viimeisenä lomapäivänä. Öihin työt hiipivät epämääräisinä ahdistuksina. Viime yönä yritin päästä läpi vedenalaisesta kapeasta tunnelista, jonka näin olevan niin pieni, että jos työnnän siihen pääni, jään jumiin. En työntänyt. Kun tulin tunnelista pois, olivat kaikki lähteneet ja jäin yksin. Aamulla mietin, olisinko mahtunut jalat edellä.
Sähköposti on mullistanut ihmisen lomaltapaluun. Ennen sai vain aloittaa työnsä, kunhan aukaisi muutaman kirjeen. Nyt sähköposti repeilee liitoksistaan ja jokainen odottaa saavansa ongelmaansa avun heti kello 8 ensimmäisenä työpäivänäni. Kun sitten teen kaikkeni ja vastaan puoleen päivään mennessä, saan automaattivastauksen, että ovat lomalla.
Loman aikana lumet olivat sulaneet. Lumestako johtuu ihmisten harhaluulo, että koirankakat haihtuvat itsekseen ja roskat muuttuvat aineettomiksi, kun ne heittää hankeen? Välimeren maissa ei ole lunta eikä moisia harhoja. Siellä ihmisillä on myös isommat rakot, koska kukaan ei lorottele nurkissa. Suomessa ensimmäinen näkemäni ihminen lentokentän jälkeen virtsasi sähkökaappiin. Ainakin Suomessa sähkökaapit on hyvin eristettyjä, mitä ei voi sanoa monestajaan Välimeren maasta.
Loma tosiaan taas laajensi maailmankuvaani. Ja vyötärön ympärysmittaa. Mutta se on vain ohimenevä ongelma: tänään on uuden elämän (ties kuinka monennen) ensimmäinen päivä, jonka päätteeksi kirmaan kympin lenkin uusilla Asicsin Gel Nimbus hyperlenkkereilla. Jahka ilmat sallivat, ostan sellaiset monimutkaisen näköiset tekniset juoksutrikoot. Olen nähnyt, että kun on sellaiset, juoksee lujaa. Ties vaikka juoksisin kesällä puolimaratonin.
Jälkipuheet
Herra mun aikani tiesi, Mea!
Voiko todella käydä niin, että kohtaammekin jossain kesän juoksutapahtumassa? Ei olisi ollut ensimmäinen arvaukseni, mutta hyvä tietysti näinkin :)
Ennemminkin olisin veikannut The Ukulele Orchestra of Great Britain -poppoon keikkaa Tampere-talolla 25.4.2010.
T:
Eevertti
Haha, me emme varmaankaan kohtaa siellä puolimaratonilla, sillä jos eilinen kympin lenkki mitään kertoi, niin minä olen se vihon viimeinen tyyppi, joka ontuu maaliin kuuden tunnin päästä. Ellet nyt sitten satu odottelemaan.
Oliskohan se ukulele kuitenkin helpompi vaihtoehto.
"Loma tosiaan taas laajensi maailmankuvaani. Ja vyötärön ympärysmittaa."
Laajensit siis tajuntaasi? ;-)
"uuden elämän (ties kuinka monennen) ensimmäinen päivä"
Kissoilla noita elämiä tuntuu riittävän. :-)
Tervetuloa takaisin, jo kaipasin.
Laajensin tajuntaani, kyllä. Eikös se ole loman perimmäinen tarkoitus. Nyt uuden elämän toisena päivä, kun olen lenkkeillyt uusilla Nimbuksilla, vaapotan täällä kuin vanhat mummot. Että osaa ottaa lonkkiin ja reisiin tuo asfaltilla juokseminen. Ja on siellä jokunen muukin lihas, joiden olemassaolosta en tiennyt ennen mitään.
Tuntuupa mukavalta, että Joku kaipasi. Välillä sitä vaan miettii joutohetkinään, että kun kaikki vanhat lopettavat bloggaamisen, kun se on niin so last season, että mitä minä täällä vielä roikun ja että kuka minukain täällä kaipaa. Mutta ehkä yritän enneätystä ja jään historiaan viimeisenä. Kun olen kirjoittanut internetin täyteen. Olkoon vaikka kuinka lasta season.
Tai ehkä juuri siksi.
olet minun suosikkiblokkaajani. jaksaisit vain kirjoittaa enemmän
Kiitos, kylläpä lämmitti mieltä.
Kirjoittamisen runsaus on suoraan riippuvainen oikeasta elämästä: mitä enemmän sitä on, sitä vähemmän on aikaa; mitä helpompaa / mukavampaa / onnellisempaa /seesteisempää se on, sitä vähemmän tulee kirjoittaneeksi. Ja sitten on vielä se tärkein syy: oma rima on noussut turhan korkealle ja turhan moni reaalielämän ihminen tietää blogista eikä voi oikein kirjoittaa niin vapaasti kuin ennen.
Mutta yritetään.