Terveisiä huolestuneille kansalaisille ja viranomaisille
Tampereella suosikkiravintolanani on onnistuneesti toiminut jo usemman vuoden Tuulensuu [Ankka confit, nommmmm]. Paikan viihtyisä ja leppoisa tunnelma, äärestystävällinen ja asiantunteva palvelu sekä erityisesti eksoottisen kokkikaksikon loihtimat mansen parhaat ruuat jaksavat viehättää minua aina ja yhä vaan. Tunnelma oli iltahämärässä suorastaan lumoava, kun pöydillä paloivat vanhanaikaiset kruunukynttilät ja tarjoilijapoikien takataskuissa törrötti rivi vaihtokynttilöitä. *Oli*.
Nimittäin eipä pala enää kryynukynttilät vaan tilalla lepajavat kliiniset tuikkukynttilät kliinisissä lasikipoissa. Lauantaina kysäisin tarjoilijalta syytä moiseen tunnelman latistukseen. Kyyppari kertoi, että nimimerkki "Huolestunut kansalainen" oli lähestynyt paikallista palotarkastajaa huolestumisellaan taloyhtiön puolesta. "Huolestunut kansalainen" oli herännyt huolestukseensa, kun taloyhtiönsä järjesti kokouksensa taloyhtiössään vuokramajaa pitävässä Tuulensuussa. Vuotuinen pakollinen palotarkastus oli läpikäyty juuri muutamaa viikkoa ennen kokousta ja ravintola oli läpäissyt tarkastuksen kuten aiempinakin vuosina. "Huolestuneen kansalaisen" aikaansaattama uusi tarkastus kielsi kynttilät, koska "Huolestunut kansalainen" oli huolestunut. Mitään muutosta ei ollut tapahtunut vaan samanlaiset kynttilät samojen valvovien silmien alla olivat palaneet jo vuosia. Mitään perusteluita aiemmin tehdyn päätöksen pyörtämiselle ei myöskään annettu. Tarkoittaako tämä, että viranomaiset pyörtävät päätöksiään sitä mukaa, kun kansalaiset ilmoittavat huolestumisistaan.
Siispä haluaisinkin nyt esittää syvän huolestumiseni tuikkukynttilöitä kohtaan, nehän aiheuttavat tunnetusti allaspaloja. Lisäksi haluan esittää syvän huolestumiseni siitä, että edelleen maassa myydään tulitikkuja, rakennetaan leivinuuneja, takkoja ja puilla lämmitettäviä saunoja. Vanhat tulisijat on kaikki hävitettävä. Samoin on kiellettävä juhannus, koska silloin poltellaan kokkoja. Vappuna paistetaan munkkeja ja on rasvapaloja, vappu kiellettäköön. Myös kesä pitää kieltää, koska kaiken maailman vatipäät grillailevat avotulilla. Samoin kiellettävä on talvi lämmitystarpeen vuoksi. Syksy on kiellettävä, koska joka toisella pihalla poltetaan roskia.
Olen hyvin huolestunut siitä, että viranomaisten päitä ja tehtyjä päätöksiä voivat käännellä kaiken maailman kukkahattutädit ihan tuosta vaan pelkästään huolestumalla normaaleista asioista. Näitähän riittää. Täti voisi seuraavaksi kieltää ihan yksinkertaisuuden vuoksi kaikki ihmiset.



Jälkipuheet
Jospa kiellettäisiin kaikki "Huolestuneet kansalaiset". Seuraavaksi nimittäin joku tulee ihmettelemään, miksi ja millä varoilla sinä syöt siellä ja ehkä vielä lihaa, onko se hyväksi, luomua, oletko lievästikään ylipainoinen jne. Lisäksi tarkistetaan keittiön hygieniatilanne ja muuta kivaa!
Tupakointia vihataan nyt yli kaiken. Kun maa on siistitty siitä, seuraa jokin muu - ruoka? Kaikki hyvältä maistuva ja epäterveelinen ensin rankalle verolle ja sen jälkeen ostoluvalle ja kokonaan kieltoon.
Voi tasapäisten tasavaltaa, sanoo tämä ja lähtee taukotupakalle! Kyllä varma on nih...
Että sullako on vielä tupakointioikeus? Se pitää heti kieltää.
Ja minut tietty pitää keiltää tuon ankan takia. Liekö edes eettisesti kasvatettu ankkako oli hän. Ainakin pitää vaatia todistus ankan oloista, nimestä, kasvattajasta ja oliko laitumella viimeiset elonpäivänsä. Entä oliko onnellinen?
Ei vaan, helpompaa on kieltää huolestuneet kansalaiset.
Ei hitto, mun pitäs ryhtyä palotarkastajaksi. Pääsisi pilaamaan ihmisten hauskanpitoa ihan viranpuolesta. Oi miksi en ole ryhtynyt palotarkastajaksi.
Eikö olisikin mahtavaa. Alkoholilupatarkastajana olisi kiva olla ja kiertää ravintoloissa toteamssa, että ihmiset tapaavat olla siellä juovukkeessa ja sellainen ei ole luvallista. Viinaa saa myydä muttei humaltumistarkoituksessa.
Yhdistetty viina- ja palopoliisi olisi hyvä: voisi kokeilla livenä, että onko niissä juomissa viinaa ja miten tulista on ruoka.
Niin, minun käsittääkseni ongelman ydin on siinä, ettei ole kielletty taloyhtiöitä, vaikka niissä todistetusti harjoitetaan kaikenlaista vaarallista toimintaa, kuten esimerkiksi syömistä, juomista, ja kynttilöiden polttoa. Ja - gulp! - vieläpä kaikkia näitä samaan aikaan. (Sen vielä ehkä ymmärtäisi, jos yhtä, mutta että kaikkia! Kansallinen sandaali!)
Ja vakavammin, ei viranomaistoiminta saa tuollainen tuuliviiri olla. Annettuihin päätöksiin ja noudatettavaan linjaan pitää voida luottaa, ja toisekseen päätökset on aina perusteltava.
On taas ammattitaito huipussaan. Onko tässä kohta lähdettävä ihan sille linjalle, että viranomaiset on kiellettävä? ;-)
Herttimajee, taloyhtiöt; niissähän harrastetaan jopa seksuaalista kanssakäymistä vastakkaisen ja pahimmassa tapauksessa saman sukupuolen kanssa. Ehkä jopa ilman ehkää eli ehkäisyä! Mihin tämä maailma onkaan menossa?
Tahdon heti sellaisen Kiinan mallin mukaisen korttelipoliisikaaderivastineen, joka raportoi kaikesta mahdollisesta aina eteenpäin. Minä voisin olla hyvä siinä. Kökkisin kopissa tuossa rapussa alhaalla kissan kanssa ja vahtimalla vahtisin ja tekisin salamyhkäisiä iskuja toisten koteihin....
Ahhh - minulla on siis tulevaisuus!
Hyvä idea. Turhista tuulikaapeista tehdään taloyhtiöpoliisikoppeja, joista voi käydä välillä pihalla haistelemassa, josko joku pahalainen vaikka GRILLAA parvekkeella. Siitähän syntyy HAJUA.
Tuosta muusta synnistä nyt puhumattakaan. Siinä voisi käyttää hyväkseen kokeneita kyttääjiä, jotka ovat iät ajat pitäneet huolta, minkalainen auto ja kuinka kauan on vieraspaikalla. Jos on kauemmin kuin 2 tuntia, niin eikun lappua tuulilasin vinksuttimeen.
Entäpä roskispoliisit? Kyllä nekin pitäisi laillistaa. Meidän taloyhtiössä nyt yhden vanhanpiian pitää ihan itsekseen ilman palkkiota tehdä roskispoliisn duunia, kun ihmiset jättävät HERRANJUMALA roskisten kannet auki ja laittavat väärin roskat roskikseen. Voi mikä autuuden päivä oli poliisilla, kun naapuri teki remonttia: siinä riitti vahtimista koko päiväksi.
Tuota menoa Measta tulee työministeri - työllisyysaste on kohta miinuksen puolella ja tarvitsemme ehkä jo konsultoitiapua Kiinasta!
Mea etuskuntaan, vaatii kansa (ei kuitenkaan Tapsa!).
Hyvä itea. Minäpä vasta olisinkin etustuskelpo. Kaikille kokeneille kyttääjille ja huolestuneille kansalaisille lupaisin töitä, palkkaa sen verran kuin ovat saaneet tähänkin asti. Kyllä hyvän mielen pitäisi riittää palkkioksi.
Siis mä en usko tätä?!?! Ei voi olla totta! Mähän en mene yhteenkään tuikkuravintolaan nauttimaan illallista. En usko.
Jos ikinä tulet Tampereelle, niin tee poikkeus ja käväise Tuulensuussa. Tilaa iso pullo sinistä Chimeytä ja Ankka Confit (siinä on pekoniperunat). Ihaile komeita tarjoilijoita, anna silmien levätä tunnelmassa, siemaile Chimeytä, jännitä, kumpi kokeista on vuorossa: eskimo vai juutalainen.
Mutta yhtä puuttuu. Mikä ilo oli kruunukynttiläin valossa katsella tarjoilijapoikien mustien tarjoilijahousujen takataskuissa törröttäviä vaihtokynttilöitä.
Tämä sai minut kävelemään Tuulensuuhun ja tilaamaan Ankka Confitin, jostain syystä se on jäänyt kokeilematta vaikka muutoin menu onkin aika hyvin käyty läpi. En pettynyt, aivan käsittämättömän hyvää. Kiitos siis tästä sysäyksestä :)
Hyvä Timo. Meillä on hyvä maku. Kiitos itsellesi responssista.