Hyviä uutisia linjojaan vahtiville ja ruokavammaisille herkkupepuille
No nyt kaikki mässyn läträäjät, nyt suut messingille. Nimittäin tunnettu ja koettu tosiasiahan on, että kun on päättänyt aloittaa terveen elämän, joutuu kieltäytymään monesta mukavasta. Ja se tarkoittaa meidän mässyn rakastajien keskuudessa elämää ilman salmiakkia, lakua ja toffeita. Ja ilman niitä elämä on synkkää ja ikävää. Vaan nytpä mennyttä on aika, jolloin eppätoivoisna kuola suupielistä valuen mässyriippuvainen vaelteli Prisman ja Ääsmarketin karkkihyllyjen välissä etsien mitä tahansa herkkua, joka olisi joko sokeritonta tai rasvatonta. Mieluummin tietysti molempia.
Nyt nimittäin on ihan vartiselta meitä varten pystytetty nettiin Sokeriton.fi-nettikauppa, josta saa tilata suklaat, salmiakit, toffeet, lakut, viinikumit. Suoraan kotiin postilunkasta kannettuna. Kauppa toimii kuin junan vessa ja paluupostissa mailiin kopsahta saman tien tilausvahvistus, jossa ystävällinen Sami kiittelee tilauksesta ja sanoo, että "Sinua oli ilo palvella!" Eikä tässä vielä kaikki. Keskiviikkona tehty tilaus odottaa kirjekuoressa torstaina väsynyttä töistäpalaajaa. Eikä tässäkään vielä kaikki. Tilauksen lisäksi ysätävällinen Sami lähetti kuoressa maistiaispussin Pictolinejä sekä kourallisen El Caserio de Tafallaa.
Olen maistanut nyt kaikkia tilaamiani karkkeja: lakukissoja (lakuriippuvaisen unelmia), salmiakkikuutioita (rapsakka ja juuri oikean kirpeä salmiakki), viinikumeja (tulee mieleen laspuuden juhlahetket, kun joku toi Ruotsin laivalta viinikumeja), minttutoffeita sekä hedelmätoffeeta. Olenko koskaan maininnut, että nimeomaan toffeet on se juttu, jonka pitää olla just eikä melkein oikean pehmeän sitkaan raikasta ja täyteteliäistä mussutettavaa. Nämä ovat.
Paitsi että tuotteet ovat sokerittomia, lakut ja viinikumit ovat myös rasvattomia. Toffeet ovat sokerittomuuden lisäksi gluteenittomia ja sisältävät vain luonnollisia väriaineita. Kauppa tarjoaa myös karppaajille suklaata mutta jätin ne myöhempään kokeiluun. Nämä tuotteet ovat oikeasti oikean makuisia, hämmästyttävän hyviä. Eivät maistu keinotekoisille makeutus- ynnä muille aineille. Ja itse kaupanteko käy nopsasti, sujuvasti ja luotettavasti.
Oli ilo asioida kanssasi, Sokeriton.fi. Tällaisia sokerittomien karkkien pitää olla ja näin kaupan pitää sujua. Ei enää koskaan kuolaavaa polkaajaa marketin karkkihyllyjen välissä.



Jälkipuheet
Kiitos, Mea tästä(kin) osuvasta informaatiosta - aiheesta ja koko sivustosta, josta en ollu kuullukaan tätä ennen :o
Nyt häätyy harkita uuelleen sitä karkkilakkoa, että josko ei sittenkään pidä alkaa kiusaamaan itteään tämän enempää, kun on vaihtoehtoja.
Oioi...ja taputtaa pieniä käsiään...
Ei kannata enää kiusata enempää. Kummasti rauhoittaa ikuista mielitekoa ja kuolaamista ja omatunto pysyy puhtaana ja raikkaana, kun voi hyvin omintunnoin nauttia sallittua hyvää juuri sen verran, että mieliteko laantuu. Näillä pienillä mieliteoilla kun on taipumus paisua suuriksi vyöryiksi.
Nuo toffeet ovat kyllä ehdottomasti suosikkejani. Toffee on ollut niin pitkään pannassa, että kumarran lattiaan saakka kiitollisuudesta.
Kiitos vihjeestä!
Tässä sokerittomassa suklaassa näkyy olevan valitettavasti soijaa, joten se ei käy meille soija-allegisille. Mutta lakritsi vaikuttaa todella hyvältä.
Jospa ryhtyisivät käyttämään rapsilesitiiniä suklaassa. Niin tekee vain Anthon Berg, jonka suklaata saa ainakin Helsingistä. Sokeritontahan se ei ole.
Kiitos vihjeestä!
Tässä sokerittomassa suklaassa näkyy olevan valitettavasti soijaa, joten se ei käy meille soija-allegisille. Mutta lakritsi vaikuttaa todella hyvältä.
Jospa ryhtyisivät käyttämään rapsilesitiiniä suklaassa. Niin tekee vain Anthon Berg, jonka suklaata saa ainakin Helsingistä. Sokeritontahan se ei ole.
Hups, edllisessä oli virhe url:ssa. Voitko poistaa sen ja laittaa tämän viestin tilalle?
Otathan huomioon, että rasvaton ja sokeriton ei ole synonyymi kalorittomuudelle tai terveelliselle. Noissa on käytetty keinotekoisia makeutusaineita, jotka ainakin itselleni aiheuttavat suunnattomia vatsanväänteitä liikaa nautittuna (= 40 g karkkiaski). Hyvin kohtuudella nautittuina ok, mutta niin ovat sokerikarkitkin tai suklaa, jotka kyllä maussakin voittavat makeutusainekarkit mennen tullen...
Aika kalliita vain ovat esim. nuo salmiakit (3,99e), ainakin verrattuna siihen mitä maksavat saksalaisessa nettikaupassa (1,48e, http://tinyurl.com/ybrepyq). Aika nopsaan saa kumottua isomman toimitusmaksunkin, kun ostaa useamman pussin.
Meinasin nimittäin tilata saman tien tuolta sokeriton.fistä, mutta onneksi päätin tutkia löytyisikö samoja salmiakkeja vähän tätä saarivaltakuntaa lähempää.
Otan huomioon, että rasvaton ja sokeriton ei ole kaloritonta. Mutta otan myös huomioon, että sokeri tarkoittaa hiilihydraatteja ja rasvaton tarkoittaa lisäksi vährmmän kaloreita. Ja otanpa senkin huomioon, että nämä tuootte eivät todellkaan maistu keinotekoiselle makeutusaineelle. Vaan ne maistuvat hyville.
Olen joskus jonkun paidan yrittänyt tilata saksalaisesta nettikaupasta (linkkisi ei toimi, toten en voi tarkistaa maksutapaa). Käymäni kauppa saksalaisen kanssa oli kyllä äärest monimutkaista eikä koskaan paitaa edes tullut. Rahat sain toki takaisin mutta sekin vaati melkoisesti vaivaa. Joten muutaman euron tähden en sellaiseen lähde. Sokeriton.fi toimii hyvin ja nopeasti ja maksat vasta, kun tuotteet ovat sinulla. Luotettavuus ja nopeus ovat arvoasteikossani hyvin korkealla. Ne ovat muutaman euron arvoisia.
Eipä toimikaan, kumma homma. Kauppa on kuitenkin tämä: http://www.lowcarb-world.de/ (yritin laittaa linkin suoraan lakritsaosastolle)
Maksutapana Saksan ulkopuolelle on ainakin Paypal, tavarat tulevat kuriirilla vajaan 12 euron hintaan, mikä on tänne saarivaltakuntaan vain noin kolme euroa kalliimpi kuin sokeriton.fistä, minkä jo parin pussin hintaero kattaa kevyesti. Suomeen asia on tietenkin aivan eri.
Löysin kehumiasi salmiakkikuutioita yllättäen cornwallilaisesta fudgekaupasta, joten tilasin niitä sieltä koe-erän. Jos ovat minun makuuni, kokeilen todennäköisest tuota saksalaista ja tilaan vähän enempi kaikenlaista. Raportoin sitten miten käy :)
Niin ja yleisesti ottaen olen täsmälleen samaa mieltä, hyvästä ja luotettavasta palvelusta kannattaa maksaa vähän enemmän.
Niin ja yllä oleva Anonymous on täällä vieraillut aiemmin nimellä Nokkonen :) Pitää muistaa laittaa nimmari jatkossa!
Vähän vaikutti tuo saksalainen kaupanteko mutkikkaammalta rekisteröitymisineen. Vierastan kaikkia saitteja, jonne pitää ensin rekisteröityä. Se on semmoinen pieni henkilökohtainen ongelma eikä atrkoita, etteikö hoimma toimisi. Vaan on se kuitenkin mutkallisempaa kuin suomalaisen kaupan kanssa toimiminen.
Mutta hyvää tietoa kaikki tyynni. Minulle ja muille.