Juurikin niin. Erityisen ikävää on selailla valokuvakirjaa, jonka kuvissa kiho on firman ilmaisella "koulutusmatkalla" merten takana. Vaatii hirveän paljon energiaa kehua hienosti kuvattua Vapaudenpatsasta, kun itse ei pääse työpöytänsä äärestä mihinkään.

Tai kun Iso seisoo Vapaudenpatsas takanaan, niin ole siinä sitten suu messingillä ja mieti, mahtaisko kesällä tili antaa myöden Tallinnaan asti. Siellähän on patsaita kanssa.

Mulla ei ole asiaan muuta lisättävää kuin sana 'vielä'.

Se tulee siihen kohtaan, että Googlessa ei *vielä* ole kohtaa, johon ne etäkäyttötunnukset laitetaan.

Entäpä sitten, jos yhtenä päivänä on? Googlessa tai muussa sinä samaisena päivänä johtavassa työkalussa?

Kuka ne sisällöt, joita niillä tunnuksilla voi käyttää on silloin hankkinut käyttöön, hoitanut lisensoinnin ja sopimustekniset asiat? Epäilen vahvahsti, että jos nykymeno jatkuu, ei ainakaan tutkimusorganisaation palveluksessa oleva kirjastoammattilainen. Ja jos niin on, saanko nöyrimmäisesti tiedustella, mitä se kirjastoammattilainen sinä päivänä työkseen toimittaa?

Mut hei, never underestimate the power of denial.

Opin päivittäisessä työssäni.

Käytän in denial -korttia Veeran kommentin kohdalla ja palaan perimmäisten kysymysten äärelle: miten selitetään, miksi välillä klikataan yksi ja välillä kaksi kertaa?

Veera ja Laura, minä pelkään sitä päivää, kun ne *tietää*, miten kaikki toimii eikä koskaan kysy mitään. Kun ne tietää, että Googlessa on kaikki.

Taino, se päivähän on täällä tänään. Kirjastoammattilaista tarvitaan niiden mielestä ... hmm, ei mihinkään.

Klikkaukset onkin muuten vaikeampi juttu. Miten selittää näille viisaille, jotka kaiken tietävät, että miksei kaikki ole yhden klikkauksen päässä. Paisti että yksikin on liikaa. Kaksi on huonoa tekniikkaa. Ja jokaisen joka paikassa pitää tietää ilman tunnuksia, että Tommihan se sieltä Ikurista nyt yrittää palveluihin, päästetäänpä sisään.

Miiten selität muuten Googlen käytön silloin, kun sitä pitäisi käyttää, kun se yksi ainoa juttu, mitä ne tarvis, ei olekaan siinä meidän etusivulla (juttu, joka ei mitenkään meille edes kuulu) ja Googlen käyttämisen kieltämisen silloin, kun sitä ei pitäisi käyttää.

Itse olen mielestäni ratkaissut kuva-albumien jakamisen huomaavaisella tavalla: kuvat nettialbumiin ja linkki jakoon läheisimmille asianosaisille (ei siis koko toimiston väelle, joista kaikista ei välttämättä tiedä paljon muuta kuin nimen), katsokoon ketä kiinnostaa :)

Mistä sainkin aasinsillan toiseen aiheeseen: arvaa kuinka vaikea on selittää nettialbumin avaaminen henkilölle, joka ei tiedä mikä on "selain" (vaikka työskenteli vuosikaudet tietokonetta ja nettiä käyttäen - mutta arvatenkin hän tuolloin vain soitti IT:n tuen Mikon apuun, joka sitten teki tarvittavat klikkaukset ja muut...)

Sinussa ei ole johtajaainesta: johtajat nimenomaan olettavat täysin aukottomasti, että KAIKKI ovat aidon kiinnostuneita.

Tiedätkö mitä, minä *tiedän*, millaista on selittää, miten aukaista mikä tahansa, joka on netissä. Alkaen siitä, että mikä on "netti". Selain onkin jo aika haastavaa. Muistan ajoilta kymmenisen vuotta sitten, kun eräs kollega kertoi, miten oli löytänyt asian "Netskeipistä".

Kumman paljon se riippuukin siitä, kuka sen näytelmän tai valokuvakirjan oikein käsikirjoittaa.

(Niin ja muuten olen sitä mieltä, että joitakin ihmisiä varten tarvittaneisiin ihan erityiset etäköyttötunnukset. ;-)

Etäköyttötunnukset - kiitos tästä. Nyt jaksan hymyillä joka kerta, kun selitän, mitä se etäkäyttö tarkoittaa.