« Suomalaisuuden koko kuva | Pääsivu| Doppelgänger »

Näillä mennään

Viiden kuukauden isokenkäisyyden kolmanneksi viimeisenä päivänä jouduin tänään tilanteeseen, johon suurin osa johtajista ei joudu koskaan. Mutta minä jouduin, olenhan aina voittanut lotossakin.

Siitäpä onkin aikaa, kun viimeksi raportoin kurinpalautuskuuristani. Olette tietenkin olleet luulossa, että retkahtihan se ja siksi on hiljaa. Noup. En retkahtanut. Mutta jouduin tarkentamaan kurin laatua ja hiomaan tyylisuuntaa. Nyt näyttäisi siltä, että lähes hiilariton homma toimii minulla. On helppoa, kun vältän pullat, keksit, leivät, perunat, pastat ja riisit. Silloin tällöin on tietenkin mielenterveydellisistä syistä pakko popsaista muutama salmiakki-hedelmäkarkkiyhdistelmä. Tiedätte kyllä te, jotka harrastatte samaa, mikäänhän ei ole parempi yhdistelmä kuin happamankirpeät, sitkaahkot hedelmäkarkit ja salmiakit yhdessä mössääntymässä suussa ja tekemässä siellä taikojaan.

Intohimoisena leivän ja perunan rakastajana olen aika avuton keksimään järjellistä syömistä, joka olisi myös hyvää. Tänään inspiroiduin pakastakaapista löytämästäni Euroshopperin halpisseitistä loihtimaan vahingossa täydellisen hyvää sapuskaa. Valmiiksi sahatut seitipalaset latosin vuokaan, merisuolaa pintaan ja päälle vihreätä pestoa ja kruunuksi parmesaania. Pikkuporkkanoita kylkeen ja uuniin. Olisin ottanut kuvan mutta nälkä oli valtava ja ruoka oli t-o-d-e-l-l-a hyvää ja kaunista

Hauskuutan itseäni Jimin ja Livin ruokaohjelmilla. Ikisuosikkini on tietenkin Anthony Bourdain mutta Anthony kokkaa liian aikaisin. Puutteeseen olen löytänyt lohtua arkisin Liviltä klo 18.30 tulevasta tavisten kokkausohjelmasta Arvostele mun illallinen. Herkullista kuultavaa, ihanan sarkastinen kertoja. Miksei tuollaista ohjelmaa ole jo Suomessa? Ehkä meiltä ei löytyisi noin hulvatonta porukkaa. Jos löytyisi, niin Markus Kajon pitäisi ohjelmaa ehdottomasti juontaa.

Huomenna taas jänskättää, että millainenkohan tukka tällä kertaa tulee. Lyhyttukkaisten elämä ei ole sellaista, jollaiseksi sitä luulette. Lyhyt tukka ei ole helppohoitoinen ja vain päätä pyöräyttämällä valmis. Se ei ole *koskaan* kampurin jäljiltä tasan sellainen kuin halusi. Sen kanssa pitää kerran kuussa opetella uudestaan elämään kaksi viikkoa. Ja toiset kaksi viikkoa se onkin sitten jo liian pitkä.

Jälkipuheet

Olen niiiin samaa mieltä tuosta hiushommasta.
"Ota lyhemmäksi. Vielä lyhemmäksi. Kun ne sitten törsöttää. No voisko ottaa tosta vielä vähän. Kattos kun ne nousee vaan pystyyn. Ota lyhemmäksi jooko. Ei oo vielä tarpeeksi lyhyt".

Mua on pohdituttanut myös tuo vähähiilarinen ruoka, mutta mitä ihmettä ihmiset sitten syö? Millä korvaa leivät ja mitä pistät lämpimällä aterialla lihan kaveriksi?

En muuten ole koskaan lähenyt kampaajalta liian lyhyillä hiuksilla, aina niille saa sanoa "ota nyt ihan reilusti vaan". Ja lyhyitähän juuri joutuu laittamaan, pitkät voi vetästä vain ponnarille.

Heissan,
karpeilla on monenlaisia leipäreseptejä. Itse tykkään tästä eniten: http://karppaus.info/resepti/resepti.php?id=303
Lihan kaveriksi kai voi laittaa vaikkapa vihanneksia, kik-hernejauheesta tehdään jopa vermiselliä, linssit ovat loistavaa ravintoa, lantusta saa "ranskanperunoita" jne. Tuo Karppaus.info on aika hyvä forum, jos tahtoo tietää lisää tai saada käsiinsä hyviksi koettuja reseptejä. Resepteistä on myös koottu kirja (Read Me:n). Kolmisen vuotta karppaajana ja nyt nk. hyväkarppina (taustalla "tärkkelysallergia") on mennyt hyvin enkä koe joutuneeni luopumaan mistään.

Lilith, juuri noin. Ja kotona heti korvien päältä ohuemmaksi. Ne jättää siihen AINA torsotukset.

Sea, pihvin, kalan ja kanan kanssa sopii lämpimät kasvikset. Siinä ei ole ongelmaa. Ja leivän päälliset voi syödä ilman kuljetinta, sekin onnistuu. Mutta ongelmaksi tuntui nouseva purtavan puute, johon keksin pähkinäsekoitukset.

Birdy, kiitos linkeistä ja kannustuksesta. Vajaan kuukauden kokemuksena on, että on kvyempi olo vaikka ei varsinaisesti laihtunut olekaan. Joka päivä tekee vähemmän mieli hiilareita. Itse asiassa ei enää ollenkaan. Ruokaankin keksii helppoha kotikutoisia muunnoksia aika näppärästi. Helpompaa kuin luulin.

Birdy, tuo mantelileipä vaikuttaa NIIN hyvältä, että taidanpa viikonloppuna leipaista.
Mutta mitä ihmettä on fiberhuski?.... Hmm.... Ahaa :psyllium-kuorijauhetta.

Mutta eikös se tule aika kalliiksi syödä kinkut ja juustot ilman leipää. Tuo hintavuus ylipäätään vähän pidättelee minua, köyhää ihmistä.

"tyylisuunta: lähes hiilariton"

Hei, tarkoittaako tämä sitä, että annat itsellesi taas luvan syödä juustoja? Tyylillä. ;-)

(Muutakin kuin vähän parmesaania.)

Olen taas vähän pettynyt lyhyttukaisen elämään. Niin käy aina: jaksan lyhyttä tukkaa noin vuoden, sitten ärsyynnyn kun se on joka aamu pakko laittaa, koska muuten se on ruma-sähköinen-päätämyötäilevä-liiansitätaitätä ja se kasvaa koko ajan. Vuodessa olen kokenut kaikki turhaumat ja kasvatan pitkän tukan. Sitten jaksan sitä vuoden, koska se on aina sähköinen-päätämyötäilevä-ruma ja sitten leikkaan sen lyhyeksi paremman toivossa. Nyt on menossa taas vankka päätös kasvattaa pitkä.

Sea. millä tavalla se kalliimmaksi tulee syödä ne ilman tai elivän kanssa, kun syö saman verran. Idehan on, että sisuksiin menisi vähemmän kilokaloreita (eikä hiilareita). Kaupasn pakastealtaasta saa eurolla viidi pussia sekavihanneksia: niitä voi pasitaa, laittaa soppaan tai tehdä sosekeittoa. Ei ole kallista. Broisku on halpaa myös.

Jokuihminen: tarkoittaisi periaatteessa kyllä joo. Käytännössä nyt kieltäysin sekä juustoista että leivistä että pääosin karkeita että pekonista että kaikesta, mikä saa suupielistä veden valumaan. Ja millä seurauksella. Pari kiloa kuussa. Jaksaako tätä ihminen esmes puoli vuotta?

Exme, juuri näin se menee. Pannaan kaikki naistenlehdet, jotka sanoo, että leikkauta HELPPOHOITOINEN lyhyt tukka. Just joo.

Lähteekö neljällä viipaleella juustoa ja neljällä viipaleella kinkkua muka nälkä? Tulisin lähinnä vihaiseksi. :D

Broileri on kallista jos ei suostu syömään marinaadia. Meikä elää jauhelihalla ja possunsuikaleilla.

Eihän leivän päällisiä nälkään syödä, ne on välipaloja. Harvoja herkkuja. Juustoa ei syödä oikeastaan ollenkaan, koska siinä on rasvaa. Kinkkua voisi syödä vaikka munakkaassa.

Marinadin voi huuhdella pois. Ja ne sekavihannekset ai maksa mitään. Eikä kaurapuuro.

Kyllä minä tiedän, että kinkku- ja kustovoileipä olisi hyvää mutta niin olisi moni muukin asia.

En kiellä, etteikö tekisi mieli mutta elämä on.

...jos haluat testata muutamaa SOKERITONTA salmiakki-hedelmäkarkkisekoitusta, niin ota yhteyttä...

Jouduin sitten varmaan roskien joukkoon :(

Marinadin maku jää vaikka kuinka huuhtelisi. Se on vaan niin yök. Eikös kaurapuurossa ole hirveästi hiilareita? Ja eikös karpissa rasva ole hyvästä? (Olen oikeasti ihan pihalla näistä.)

Kun sen huuhdellun maustaa uudelleen kuivanausteilla ja yrteillä, ei maistu marinadit. Kaurapuuro on terveellistä ja hyvää ja siinä on hiilareita puolet vähemmin kuin esim. riisissä. Alakarppaukseesa syödään vähemmän hiilareita kuin normiruokasuosituksissa ja sniiden laatu on se juttu.

Ja se rasvan kanssa läträäminen ei tosiaankaan ole missään olosuhteissa päämäärä, saati hyve.

Olen vaan ymmärtänyt, että karpissa pitäisi välttää niin riisi, peruna, pasta kun muutkin viljat mukaan lukien se kaurapuuro. Leivänpuputtajalle ja pastanahmijalle karppaaminen kuullostaakin siksi kovin pelottavalle. On siis olemassa joku jossa saisi kaurapuuroa syödä? Kenties kaurapuuron sijaan voisin syödä ruisleipää?

Mjoo, tuskin sillä rasvalla läträtään, mutta eikös se kuitenkin ole ihan sallittu juttu karpissa?

Ehkä sun kannattais lukaista Karppaus.infoa.. Asioita voi tehdä monella tavalla ja tuolla kerrotaan niistä.

En minäkään ota kirjaimellisesti. Kunhan vältän. Ja kun himo iskee leipään, niin syön palan ruisleipää tai hapankorpun. Tosin se iskee enää hyvin harvoin. Ei uskoisi, sillä elin ruisleivällä. Kaurapuuron keitän kovaan nälkään ja siinähän ei ole kuin vajaa desi ryynejä eli ei se vielä kaada päivää.

Ja sitten se rasva. Sitäkin on monenlaista. Karppiyhteisö suosittaa yleensä luonnollisia rasvoja mieluiten suoraan pähkinöistä, kalasta ja lihasta, mutta myös kookosöljynä, voina ja kasviöljyinä.

Se, mitä rasvoissa pitää välttää on ne huonot rasvat eli transrasvat. Transrasvoja on muunmuassa sipseissä ja ranskanperunoissa, vähärasvaisissa kermakkeissa, lähes kaikissa leivonnaisissa, pikaruuassa, pikkuleivissä, kekseissä, pakasteissa ja monissa muissa valmisruuissa, muroissa, myslissä, energiapatukoissa, popcornissa, kalapuikoissa, pitsoissa ja muissa rasvoja sisältävissä pakasteruoissa.

Että sillä tavalla ei ihan niin yksioikoista.

Lukasin tuota sivua tuossa hieman. Tekisi mieli kovin kokeilla, tuntuvat vaan tyrkyttävän meille tosi lihaville kauhen tiukkaa ruokavaliota... Ehkä sillä vähemmän tiukallakin laihtuisi? Rahan kuluminen myös epäilyttää, minulla kun ei ole varaa laittaa ruokaan kun 150-200e kuussa.

Juu, rasvassa meinasin tosiaan näitä luonnollisempia rasvoja. Eikös esim. juustojen rasva ole luonnollista?

Jos kommenttisi ei tule näkyviin, se on valitettavasti joutunut tahtomattani spämmifiltteriin ja sinne joutuneista en saa mitään ilmoitusta. Käyn mahdollisimman usein vapauttamassa siellä piileksivät. Olen pahoillani.



Tilaa RSS-syöte

Kuka?

Juttutupa

Tuoreet

Kipot ja kuvat

Löytölaatikko



Vitriini

Kahvihuone

Vuokraisäntä

Kellari

Pannuhuone

Lisenssi