« Itseruoskinnasta | Pääsivu| Vastaantulijoista »

Koulun ja elämän ero

Minä olen matemaattisesti täysin lahjaton. Tunnen syvää vastenmielisyyttä kaikkeen, jossa on numeroita, kuten budjetin ja pankkitilin saldon seuraaminen. Olen äärimmäisen huono, ellen peräti onneton päässälaskija. Kadehdin kaikkia, jotka osaavat hahmottaa välittömästi, kuinka paljon hinnat nousevat, jos ne nousevat 5 %. Muut ovat jo seuraavassa keskustelunaiheessa, kun minä vielä pähkin, että prosenttiyksikköä vai prosenttia ja miten se lasketaan.

Silti lukion päästötodistuksessa minulla on kymppi matikassa. Kokeissa vastasin aina bonus-tehtäväänkin ja yleisin koenumeroni oli siten 10+. Olin luokan matikkanero ja siksi kukaan muu ei tehnyt kotitehtäviä vaan kaikki kopsasivat ne minulta aamuisin. Kun sanon, että olen matemaattisesti lahjaton, se ei ole kursailua. Minä olen. Se, että minulla on todistuksessa kymppi, todistaa vain, että olin äärimmäisen nöyrä ja ahkera koulussa. Opiskelin niin kauan, että osasin. Pakersin, puursin ja luin, luin ja luin.

Minulla oli lukion päästötodistuksessa myös maantiedossa kymppi vaikka en osaa edes sijoittaa Euroopan maita oikein kartalle. Kymppini johtui vain siitä, että maantiedon opettaja löi minua karttakepillä kerran ja katui koko loppukouluaikani. Minä en tehnyt maantiedon eteen tunneilla mitään muuta kuin istuin takapenkissä marttyyriä esittäen. Ja tietysti luin kokeisiin. Luin, luin ja luin. Ihan vaan kostoksi opettajalle.

Mitä tästä opimme? Sitkeys, tunnollisuus, ahkeruus, nöyryys ja pitkävihaisuus [jota sinnikkyydeksi varmuuden vuoksi nimittäkäämme] palkitaan koulussa. Toisin kuin elämässä yleensä.

Jälkipuheet

Minä en ollut koulussa sitkeä enkä tunnollinen, nöyrä en varsinkaan, mutta pitkävihainen joissakin asioissa ja ahkera ainoastaan tarvittaessa (prosenttilaskuja tosin ymmärrän luonnostaan), ja lopulta opin pärjäämään.

Vielä en ole selvittänyt itselleni, miten elämässä pärjätään. Siihen vaaditaan ilmeisesti joitakin muita avuja? ;-)

Mitä tarkoittaa elämässä pärjääminen?

(Jaa mutta ethän sinä pärjäämisestä puhunutkaan, vaan palkitsemisesta, joka on ehkä ihan eri asiaa. Vai?)

Aivan, palkitsemisesta. Elämässä (=työelämässä) harvoin palkitaan ahkeruudesta, tunnollisudesta, sirkeydestä ja muista vanhanaikaisista hyviestä. Palkinnot nappaa niillä markkinoilla ne, jotka puhuvat saavutuksistaan enemmän kuin saavuttavat. Noilla ahertajilla kun ei ole aikaa puhumiseen, niin häviävät tapetteihin ja sermeihin.

Ihmisten välisissä suhteissa pelkään tapahtuvan vähän saman suuntaista. Hetken heilahdukset keikuttavat paatteja enemmän kuin ahkerat soutajat jaksaa soutaa.

Olen muuten sitä mieltä, että prosenttilaskut ymmärretään luonnostaan tai sitten ei ollenkaan. Ymmärrän toki, että 50% alennusta on hinnasta puolet pois ja hiukan puoleen ja toiseen pyöristämällä tiedän myös, paljnko on 70% tai 25% alennusta. Mutta useimmiten jään pähkäilemään, että tarkoittaako puhuja/kirjoittaja nyt prosenttiyksiköitä vai prosentteja ja siinä vaiheessa tehtävä alkaa hahmottua liian mahdottomana minulle.

sinä sentään hamotat, että prosentti ja prosenttiyksikkö ovat eri asioita. aika usein noita termejä käytetään väärin, joten parempi kysyä.

Just siksi, koska niitä käytetään miten sattuu, niin alan heti arpoa, että kuinkahan on kulloinkin.

Tämä liika ajatteleminen pila myöa monenlaista muuta askaretta: alan liikaa miettiä, mitä tällä nyt oikeasti halutaan kysyä / tarkoittaa.

"Ihmisten välisissä suhteissa pelkään tapahtuvan vähän saman suuntaista. Hetken heilahdukset keikuttavat paatteja enemmän kuin ahkerat soutajat jaksaa soutaa."

Vertaus puhutteli. Halusin sanoa tähän jotain viisasta, mutten osannut.

Jatkan soutamista.

Joskus pitää myös huopaa (huovata / huopata).

Odotella oikeassa kohtaa? Niin, kaipa.

Sitäkö se huopaaminen onkin? No onhan se tosiaan tavallaan. Vauhdin pysäyttämistä laittamalla vähän vastaan. Tai jotain. Naiset ovat perimätiedon mukaan huonoja huopaamaan. Minä osaan. Vaari opetti.

Jos kommenttisi ei tule näkyviin, se on valitettavasti joutunut tahtomattani spämmifiltteriin ja sinne joutuneista en saa mitään ilmoitusta. Käyn mahdollisimman usein vapauttamassa siellä piileksivät. Olen pahoillani.



Tilaa RSS-syöte

Kuka?

Juttutupa

Tuoreet

Kipot ja kuvat

Löytölaatikko



Vitriini

Kahvihuone

Vuokraisäntä

Kellari

Pannuhuone

Lisenssi