Minua ärsyttää tasapuolisesti kaikki vuodesta toiseen toistuvat teemat - tämä laihdutuskouhotus on yksi muiden muassa. Viimeksi vedin herneen nenään lukiessani päivä päivältä laadittua listaa joulukuulle siitä, kuinka joulusta stressaava nainen saa kaiken tehtyä ja olo on helpompi jouluaattona. Voi h**tti, kaikessa täytyy median ohjastaa!

Minun vuoteni alkoi sillä, että tästä eteenpäin karkkia saa vain viikonloppuna ja silloinkin hillitysti. Uskon vakaasti siihen, että kun ryhtyy tarkkailemaan edes yhtä syömiseen liittyvää asiaa niin muutkin asiat loksahtelevat paremmin paikalleen (tyyliin enemmän kasviksia jne). Onneksi ei ole mitään kätköjä! Tässä taloudessa on ihan turha mitään vierasvaraa, se ei säily. Unelmoin tänään karkkihyllyn vieressä ja ojensin kättä kohti kirpakkaa salmiakkia, sitten vaihdoin purkkaan. Yksi päivä selvitty...

Alma, oletko ihan varma, että et ole minä? Tuntuu nimittäin huolestuttavan tutulta. Paisti ne kätköt. Mutta eihän mulla käy vieraitakaan. Kun ovikellossa on se sukka.

Eiku viet ne kotona olevat herkut nyt kiiruusti sinne duunipaikalle ja annat muitten ahtaa ne naamariinsa! Niin mä teen jos/kun huono omatunto iskee :-)

Meidän kirjastossa on yksi työntekijä josta mulle tulee aina mieleen mea. En tiedä mikä siinä on, äänikin on ihan väärä, mutta jotenkin vaan sopisi. :D

Zepader, miäkö tekisi kaverille sellase tempu. Ei ei. Pakko pitää kätköissä. Tuleehan niitä kuita jälkeen tammikuunkin.

Sea, olisipa hauska tietää, missä kirjastossa on mun kaksoisolento. Menisin vakoilemaan. Ai niin, näin kerran 30:ssä sun tekemät hassut possut kaiteessa. Niistä tuli kaikille, jotka huomasivat, hymy suupieliin. Se on hieno saavutus.

Hervannassahan mä nykyään, taas. Semmonen pieni sirpakan olonen nainen tuossa kirjastossa on, emmä tiedä näyttääkö se sulle kun en sua ole nähnyt, mutta siinä on jotain meamaista. :D (Se on tosin ehkä vähän vanha ollakseen sinä.)

Emmä ole laittanut busseihin possuja, kissan, koiran ja pupun kyllä. ;P Mutta kiva kun oli paikallaan ja vielä mukavampi, että hymyilytti!

:D Jos tarkoittamasi kirjastontäti on se, jota luulen sinun tarkoittavan (joka hymyilee aina), olen iloinen mielikuvastasi. Juuri sellainen haluaisin olla.

Ai ne ei ollu possuja. No ei ne tosiaan ollu possun värisiäkään mutta siinä nenäkkäin toisiaan tuijotellessaan ja joulun alla, tulivat possut mieleen. Ihania ne olivat kyllä. Tuijottelin niitä koko matkan kehtaamatta koskea: olisi vaan niin tehnyt mieli käännellä ja katsoa, että miten ne siihen on saatu. Eikö kukaan koskaan ole mitään ääneen ihmetellyt, että mitä sinä oikein puuhaat niitä kiinnittäessäsi?

Oijoi! Minä aloitan aina tammikuun niin, että haen kaupoista joulusuklaita puoleen hintaan ja syön sydämeni kyllyydestä! Olen vakaasti sitä mieltä, että kun ei ole ylipainoa, ei tarvitse laihduttaa. Tietysti on tärkeää syödä terveellisesti noin muuten, ettei pelkällä suklaalla elä.

Pidemmän päälle: jos syö paljon suklaata, niin se ylipaino tulee vaikkei sitä olis. Tämä on nyt vain tämmönen ennalta ehkäisevä toimenpide. kestää niin kauan, että housut ei kiristä vyötäöltä.

Eikö edes juustoja? Kauheaa!

Sitä paitsi, en minä sittenkään ymmärrä, miksi pitää ihan yltiöpontevasti ennaltaehkäistä, jos ne lehdet kerran ovat oletuksineen väärässä. Onko tämä jotain naisten juttuja, joita minun ei ole tarkoituskaan käsittää? :-P

Se on semmoinen pieni nainen joka on tosi avulias, ehkä päälle neljäkymmentä, mutta jotenkin tosi nuoren näköinen kun on niin pieni ja pirteä. :)

Ne oli kissa ja koira, en tiedä onko ne miten tunnistettavia, mutta kissaksi ja koiraksi ne olet ajatellut. :D Olisit ihmeessä koskenut! Koskettavaksi ne on tarkoitettu, kunhan et riko. Kaikki neulegraffitit on ommeltu ihan tavallisin pistoin, kursittu kasaan. Ne on siis ensin olleet vain lappu, joka on pyöräytetty putken ympäri ja ommeltu reunat yhteen.

Hyvin vähän ihmiset tulee kyselemään, yleensä eivät edes huomaa, kuten nuo bussiin laitetut. Joskus on joku kysynyt "mitä sä teet" ja kerra yksi äiti huuteli puiston toiselta reunalta "teeks sä neulegraffitei, tee lisää, ne on tosi kivoi!". Yleensä kukaan ei huomaa tai korkeintaan katsoo pitkään. Suomalaiset on vähän semmoisia. :)

Ei edes juustoja, eikö ole kauhia paikka. Ja se nimenomaan on naisen logiikkaa, jota on turha miehelle yrittää selittää. Liittyy jotenkin siihen, että ne lehdet saattavat olla myös oikeassa, koska kauneus on katsojan silmässä. Tai jtn.

Sea, just se sama pieni nainen on mun suosikki. Ihana tyyppi. Ne neulegraffitit on tosia ihania, muutaman olen nähnyt ja tuntui kivalta, kun tiesin, kuka ne oli tehnyt.

No ei ne joulusuklaat nyt sentään koko vuodeksi riitä, hyvä jos paljon yli loppiaisen.

Onneksi en varsinaisesti edes tykkää konvehdeista. Paitsi Mozartin kuulista ja Aladdinin joistain ja ehkä vähän Wiener nougatista ja nyt kun sitä salmiakkisuklaatakin saa konvehteina, niin siitä. Muuten en.

Varsinainen joulun suuri intohimoni olisivat vihreät kuulat ja mikä tahansa marmeladi.

Tänä jouluna ei ollut mieluisia tarjolla joulupaikassa, joten säästyin paljolta pahalta.

Ajattelin, että tällainen juttu saattaisi kiinnostaa:
"Self-Control, and Lack of Self-Control, Is Contagious"

Tipaton tammikuu pitänee tämän valossa entistä vahvemmin ymmärtää kollektiivisesti toteutetuksi itseruoskinnaksi. (Vaikka tässä tapauksessa työtoverit eivät ruoskineetkaan.)

Minen muuten pidä tipattomia enkä noin yleensä "tipattomien" ideasta. Kai se sitten on jotenkin perverssiä ja yleisten hyvien tapojen vastaista haluta ruoskintaa mieluummin ympäri vuoden, jos ja kun ruoskittava on... :-D

(Ja varmuuden vuoksi - en nyt usko, että mea minua tästä epäilisi, mutta että asia tulee selväksi muillekin - vaikka "tipattomien" ideaan vähän epäillen suhtaudunkin, en toki luule, että esimerkiksi mea olisi sitä lajia kohtuuton, joka tipattomalla tammikuulla korvaa totaalisen itsekontrollin puutteen muina kuukausina... ;-)

Juuen, minäkään en tajua tipattoman ideaa ollenkaan. Joko sitä ruoskii kaiken aikaa itseään tai ei ollenkaan. Huomasin tämän aloittamani herkuttoman tammikuun kääntyneen mieleesäni loppuelämän päätökseksi. Jonka tosin olen tehnyt monasti aiemminkin ja koska kukaan ei voi elää loputtomasti herkutta, niin ainahan siinä käy niin, että ote lähtee.

Siinä mielessä on siis tavallaan helpompaa aloittaa ikään kuin muka vain tammikuun olisi herkutta. Kun siihen tottuu, voi mukavasti jatkaa. MUTTA ilman sitä muka-tietoisuutta, että tämä kestää vain kuukauden, ei jaksaisi aloittaa.

Luonnehdintasi osui tasan oikein: minä en ole sitä lajia kohtuuton, että tarvitsisin tipattoman tai minkään muunkaan tammikuun. Minun itsekontrollini hakee vertaistaan.