Itseruoskinnasta
Että miksikö ruoskia itseään tarkkailemalla jatkuvasti syömisiään, pakottamalla itsensä lenkille vaikkei tahtoisi ja kieltäytymällä herkuista? Koska on pakko. Minä ruoskin itseäni joka päivä jotenkin: pakotan itseni lenkille, kieltäydyn herkuista tai rajoitan syömistä, yritän ruoskia itseni uskomaan, että salaatti ilman kastikkeita on hyvää. Onnistumatta. Salaatti ilman kastikkeita on turhaa pupeltamista ja turhan jätän tekemättä. Joka ikinen päivä joudun ruoskimaan itseäni.
Elämä on yhtä itseruoskintaa. Ja koska se nyt ei vaan ole mahdollista, että jatkuvasti kukaan pysyisi ruodussa, niin sorrun. Joskus pidemmäksi, joskus lyhyemmäksi ajaksi ja syön metwurstia, paistan voissa kalapuikkoja, syön paketillisen rapeaksi paistettua pekonia, mässytän pussillisen salmiakkia yhdellä istumalla ja otan ihan liian paljon perunamuusia lounaslautaselle enkä syö niitä mauttomia salaatteja ja otanpa vielä jälkkäriksi muhkean annoksen mangorahkaa. Iltapäivällä syön Dallas-pullan. Ja hetken on mieleni hyvä. Sitten on taas energiaa alkaa ruoskinta.
Tiedän toki, että terveellinen syöminen ja normaali kotiruoka kohtuullisesti syötynä ja hyötyliikunta riittävät. Vaan kun se terveellinen ei ole minusta hyvää ja yksineläjänä en viitsi tehdä normaalia kotiruokaa enkä myöskään jaksa juosta 10 kilometrin työmatkaa, niin ruoskinnan puolelle menee elämä väkisin. Näin se vaan on. Mutta kuka on väittänytkään, että elämä olisi helppoa.
Tänään ajattelin ruoskia itseäni menemällä kauppoihin ja huokailemalla kaiken kauniin, laadukkaan ja himoittavan rättiosaston tavaran olevan minulle aivan liian kallista. Jos huonosti käy, sorrun lohdukkeeksi halpaan ja huonoon. Ja taas alkaa ruoskinta, että miksi sorruin, miksen ostanut sitä hyvää, jota teki mieli. Josta masennun ja menen kahville, ostan Dallas-pullan ja masennun. Josta masennun lisää ja ostan salmiakkisuklaata. Jos käy hyvin, selviän pelkällä raipalla enkä osta mitään ja juon pelkän latten rasvattomalla maidolla. Yhtäkaikki. Ruoskinnaksi menee tämäkin päivä.
Jälkipuheet
Kuulostaa kovin, kovin tutulta. Sitä kuulee raivostuttavan usein, että "sinunhan ei tarvitse syömisiäsi vahtia, kun olet niin hoikka". Hahahaha (synkkää naurua). Kun sattuu rakastamaan ruokaa laidasta laitaan, syömisiään on nimenomaan pakko vahtia, jos mieli välttää vähittäinen ylipainoistuminen - ja sen taas haluaa välttää monestakin syystä, ennen muuta siksi, että pidemmälle edetessään se haittaisi sekä terveyttä että harrastuksia.
Joskus kanssaihmisille tuntuu olevan kovin vaikeaa tajuta, että normaalipaino tai hyvä kunto harvoin tulevat ilmaiseksi nykyajan ylenpalttisessa hyvinvointiyhteiskunnassa. On pakko kieltäytyä monestakin asiasta. Muttei onneksi aina. Eikä joka päivä. Kaikkea hyvää ja energiapitoista voi syödä, muttei joka kerta ja niin paljon, kun mieli tekee - ainakaan silloin jos, kuten allekirjoittaneella, mieli tekee käytännössä jatkuvasti. Jos se on kartettavaa itseruoskintaa ja syömistensä neuroottista kyttäämistä, niin sittenpä on. Elämä on tunnetusti valintoja täynnä.
Mutta älä hyvä kanssakärsijä salaattia ilman kastiketta syö! Ensinnäkään se ei tosiaankaan maistu miltään, ja toiseksi öljykastikkeessa on niitä paljon puhuttuja hyviä rasvoja, joiden riittävä saanti ainakin allekirjoittaneella auttaa myös kamppailussa makeanhimoa vastaan.
"Elämä on yhtä itseruoskintaa."
Äh, mä annan tuulen vielä. ..palaudun sitten aina itsestään.
Miten ihana ja rakastettavaa elämää onkaan (relativistisessa elämänvirrassa).
d-vika, tämä purenta-arka yläkulmahammas.
Kati, noilla elämän- ja mielenlaadun kohotuksilla itselleni selitän salaattkastikkeet. Koska ruuan monirakastajana olen armoitettu herkkuper'e, harrastan jatkuvaa elämänhallintaa. Joskus raipan, joskus porkkan avulla.
-rh, mäkin annan tuulen viedä, ihan liian paljon. Palaudun vain reippaalla raipalla.
Minä päätin vuosia sitten lopettaa itseltäni kaiken kieltämisen, se kun aiheutti aina jatkuvaa sortumista ja syyllisyyttä. Aluksi paino nousi, mutta nyt on tultu rytinällä alas. Toisaalta ehkä valmiiksi lihavan on helpompi olla ruoskimatta kun on jo lihava.
Ne ylimääräiset vaivaiset 3-5 kiloa ovat todella tiukassa ja vaativat paljon raippaa.
:) Ihailen muuten huumorintajuasi. Harva pystyy puhumaan noin itseironisesti painostaan.
Mjoo. Vuosikausia häpesin painoani, mutta sitten tajusin, että olen mikä olen, läski, sairaalloisen ylipainoinen, plösö. Ei se siitä miksikään muutu vaikka kaunistelisi. Vähän kun pisamia yrittäisi peittää. Ehkä tästä joskus laihdun, mutta en aio ottaa siitä stressiä kun semmoisesta ei tule kun sanomista. :)
Joskus minä kyllä kahdehdin teitä jotka pystytte pitämään päätöksenne ja todellakin ruoskitte itsenne tavotteisiin...
Minäkin kokemuksen baritonilla kerron samat kuin ennen minua ehtineet, eli ei kannata mennä KKK-klaaniin eli "kiellän kaiken kivan".
Itse sitä kokeilin aikoinaan, mutta siinä vaiheessa kun käyttäydyin puolet päivästä kuin olisin zombie, eli reagoin heikosti valoon ja lämpöön ja himoitsin lihaa ja toisen puolen päivästä olin IHAN NORMAALI! MINUSSA EI OLLUT MITÄÄN (/%&¤"# VIKAA; TE ETTE VAAN YMMÄRRÄ MINUA!!! :juoksi huoneeseen itkemään:, päätin että eiköhän se ollut tässä.
Toimiva vinkki, jos nyt oikeasti tahtoo rangaista itseään, on mielestäni urheilijoiden kikka: 6 päivää mennään tiukasti säännöillä, mutta 7. päivä on sitten hemmottelua, eli karkkia ja pannaria mansikkahillolla & kermalla + löhöilyä sohvalla.
Sea, tärkeintä on, että olet asian kanssa sinut. Maailma on ihan tarpeeksi paha ja vaikeaa, joten jos edes yhden asian saa pois mieltä painamasta, niin hyvä niin.
t, minule on tuo neuvo tuttu ja olen sillä joskus menestyksekkästi pudottanut paljonkin kiloja. Siinä kävi sitten niin kuin usein näissä "anna pikkusormi, niin se vie koko käden" -jutuissa. Ensin 6:sta tuli 5 ja 1:stä 2, sitten luvut lähenivät toisiaan kunnes kohtasivat ja eihän se enää toiminut. Sitten taaas piti masentua.
Toimivksi itselleni olen kokenut yhdistää tuon 6/1-systeemin ja sen, että syön vain sitä, mitä oikeasti haluan ja vain sen verran kuin haluan. Vaatii aikaa oppia kuutelemaan mutta se toimii tällaiseen mielialasyöjään.