Välitilinpäätös
Neljä kuukautta sitten hyppäsin isoihin saappaisiin. Toki lainattuihin, omani ovat tukevasti sopivaa kokoa. Muistan, kuinka koko kesän pelkäsin tulevaa mutta samalla kuitenkin odottaen sitä intopiukeana kuin lapsi jouluaattoiltaa. Pelkäsin, että en vaan osaa mutta painoin pelon taka-alalle ja mielikuvittelin vain kepeitä smalltalk-tilaisuuksia liituraitapuku päällä. Niissä juttelisin nokkelia skumppalasi kädessä, korkokengissä luontevasti siirtyellen seurueesta toiseen ja päätä takakenoon heittäen naurahtelisin kohteliaan hillitysti herrojen jutuille.
No eihän se sitten ihan niin mennyt. Tietenkään.
Liituraitapuku jäi hankkimatta, kun ympäripyöreitten työpäivien jälkeen jaksoin vain heittäytyä sohvalle toivossa nukahtaa niille sijoilleni. Vaan ei: huolet, murheet, selvitettävät, muistamiset, oppimiset, budjetit, strategiat, visiot, missiot, henkilöstösuunnitelmat ja uuden rakennuksen pikkuvioista huolehtiminen valvottivat illat ja yöt. Syksyn ainoita ilon aiheita olivat viikonloppujen lisäksi ne kolme päivää, jolloin kalanterissa oli pelkkää tyhjää. Kolme päivää ilman kokousta, koulutusta, seminaaria, kurssia, työryhmää, tiimiä, vesivahinkoa, selvityspyyntöä, tiimipalaveria, loppuraporttia, väliraporttia, matkustamista tai kissanristiäistä. Ne siunatut kolme päivää pidin ylityövapaata ja istuin kotona vastaamassa selvityspyyntöihin, tekemässä väliraportteja, valmistautumassa tiimipalaveriin ja selvittelemässä loputtomia selvittämättömiä asioita.
Nyt enää pari päivää ja kuukausi, niin hyppään takaisin omiin kenkiini. Vähän haikeana, sillä tavallaan kuitenkin jotenkin tykkäsinkin. Jos sen liituraitajutun, letkeän korkokenkäkävelyn ja skumpan vielä jotenkin saisi ympättyä tuohon, niin mikä jottei.
Jälkipuheet
Hmm. Miten ihmeessä sain tuosta kaikesta selvittämisestä mieleeni, että ne kolme päivää "istuit kotona selviämässä"? 8-)
Siitä skumpastako tämä johtuu (vaiko sittenkin pikemminkin sen puutteesta)?
Tavallaan joo, ihan oikein sait mieleesi. Selvisin kaikista niistä edellisistä päivistä.
Enempi siitä liituraitapuvun ja korkokenkien ja letkeän kävelyn ja jouhevan seurustelun puutteesta johtunee. Tai siis sen taidon puutteesta. Seurustelun ja kävelyn. Puvun ja kengät voisin tietty ostaa. Mahtaiskohan ne auttaa riittävästi.
Kyllähän sinä osaat, jos joku, Mea. Korkokengillä tai ilman.
Kaiken hätäilyni jälkeen, vaiko takia, löysin tänne vasta nyt, mutta hyvä niinkin. Kivaa että olet takaisin!
No moron, tulithan sinäkin, vihdoin. Päivitä nyt ihmeessä osoite.
Minä osaan mitä vaan, kun on pakko. Ja yksi, minkä osaan erityisen hyvin, on nöyrtyä ja kysyä apua ja neuvoja niiltä, joilla niitä on. Siinä olen hyvä.
Paitsi en osaa kävellä korkokengillä. Ne ovat heikko kohtani. Rakastan korkokenkiä. Mutta ei niillä jumankauta kävele.
Mutta jos pakko olisi, niin toki senkin tekisin.
Monikin varmasti seurustelisi ja kävelisi kanssasi mielellään ihan riippumatta siitä, osaatko vai et, mutta siitä ei nyt tainnut olla kysymys. :-)
Erityisavustajakin yrittää vihjailla, että korkokengissä olisin jotenkin parempi, no ainakin pidempi. Suoraan ei toki herrasmiehenä sano, että seksikkäämpi. Mutta olen hyvä lukemaan rivien välistä. Ja mitä en tekisi miellyttääkseni miestä, joten yhden lauantaipäivän kävelin korkokengillä. Valitteli siinä sitten, että kävelen liian hiljaa.
Niin, sitä saa, mitä tilaa.
Hmm. Herrasmiehuus asiassa saattaa kannattaa, tulee nimittäin auttamattomasti mieleen tämä pätkä, kolmas juttu (3:19) tässä.
"A favour, please no flat shoes tonight..."
:-D
(Toisesta ja neljännestä jutusta en niin perusta, mutta ensimmäinen juttu samalla pätkällä edustaa sitä jouhevaa seurustelua. ;-)
:DD Loistvaa opetuspätkä kaikkinensa. Opettelenkin tuosta juohevan seurustelun taidon sekä juohevan vastauksen korkokenkäpyyntöön.