Nyt on suurin osa muuttolaatikoista uudessa kodissa. Valokuvat tulevat huomenna, joten älkää luulkokaan, että olisin onnistunut tyylipuhtaistumaan tauon aikana.

Muutto- ja monilajipäällikkö, ihana vuokraisäntä Mikko, on ollut todellinen, avulias ja hermostumaton Työn Sankari, joka jaksoi rauhoitella silloinkin, kun takaiskut muksivat häntä varmasti enemmän kuin minua. Suurkiitos. [Mietin tässä juuri, että mahtuisikohan sellainen lattamallinen joululaulupullo postiluukusta.]

Hassumpaa. Näinä pakkoloman vaiteliaisuuden päivinä on joka päivä käynyt päässä vilkahdus, että tästäpä pitäkin blogittaa. Muttaettäeipävoikaan. Nyt kun voisi, olen enimmäkseen sanaton. Tai itse asiassa täynnä sanoiksi pukeutumattomia ajatuksia, joissa kirjaimet vielä hakevat paikkaansa. Mielenpohjan ajattelemattomat, pelottavat asiat sekaantuvat toiveikkaisiin ja iloisiin. Kauas tulevaisuuteen suuntautuvat epämääräiset pelot sekoittuvat tähän hetkeen ja arkeen, joka on arjempaa kuin harmaa verkakankas kirjaston lukusalin pöytäerottimien äänieristeenä.

Onneksi vastapäisen talon parvekevalot ovat nyt kaikki kauniin vanhanaikaisen lämpimän keltaisia. Se välkkyvä vihreä valokaapeli on poissa. Tässähän saattaa käydä vanhanaikaisesti ja pukata päälle joulumielen.