Joulumielen virityksiä
Lauantaina radiossa annettiin vinkkejä joulusiivousstressin välttämiseksi: siivous aloitetaan ajoissa. Ajoissa tarkoittaa hyvissä ajoin. Eli aikaisin syksyllä. Asiahan ei minulle henkilökohtaisesti ole mikään ongelma, koska minua eivät stressaa pölyiset nurkat, epäjärjesteiset kaapit tai pyyhkimättömät kirjahyllyt. Olin siis väärää kohderyhmää, joten ehkä siksi suhtauduin suurella epäilyllä tietoon, että stressiä vähentää se, että siivoaa joulua varten koko armaan syksyn. Ja nimenomaan joka päivä jotain.
On asiantuntijan mukaan sillä tavalla niin ihana virittyä puhtaassa kodissa joulun tunnelmaan ja jää aikaa tehdä laatikot, sillit, piparit, tortut, rosollit, joululeivät, pikkuleivät, taatelikakut itselle ja ystäville lahjoiksi. Lahjojakin kannattaa hankkia pitkin vuotta, ettei tule lahjastressiä. Voi lapsiakin pyytää vaikka jo elokuussa kirjoittamaan joulupukille, niin voivat sitten isukki, äitiliini, mummi ja papaa kaivaa kuvettaan pitkin syksyä. Sillä tavalla ei pääse stressaava likviditeettikapeikko joulukuussa yllättämään..
Lapset, nuo herranlahjat, nimittäin nykyisin eivät vähään tyydykään. Joulupukinkirjeistä paistaa yltäkylläisyys ja kohtuuttomuus. Neljännes lapsista ei toivonut yhtään ainutta lelua, vaan esimerkiksi rahaa, tatuointikonetta tai tiukkoja toppeja (sic!). Erään 7-vuotiaan tytön ainoa toive oli oikea vauva.
Menopaussi pääsi kuin pääsikin onnellisesti uuteen kotiin jouluksi. Jos tänne jostain osutte, niin päivittäkää riiderinne: www.menopaussi.net. Iso kiitos ja käsi työnsankarille, iki-ihanalle vuokraisännälle Saaren Mikolle, joka yötäpäivää uurasti megatavujemme kanssa. Vuokraisännän tallissa pitkään viihtynyt veteraanipolkkaaja Benrope sai myös uuden kodin osoitteesta: www.benrope.net. Jos joulu ei muuten ala ahdistaa, niin menkää sinne.



Jälkipuheet
Mikä joulu? Mitkä lahjat? Minä aion viettää Talvipäivän seisausta, siinä on sentään jotakin järkeä!!!
Joulu on se pimeä aika kahden pimeyden välissä, jolloin missään ei ole ketään. Järki on siinä, että silloin ei tarvi polttaa kynttilää molemmista päistä.
Onnea uuteen kotiin!
Ooh, elvis. Hauska nähädä, pitkästä aikaa.
"likviditeettikapeikko"
Hyi kauhea! Minkälaisia sanoja tämä maailma onkaan sinulle ehtinyt opettaa. 8-o
No niinpä. Mitäs sanot uusimmasta, jonka maailma opetti: koulupudokas. Siis lapsi, joka on syystä tai toisesta syrjäytynyt, jäänyt pois koulusta.
Ajattele, mikä mahdollisuuksien hetteikkö: avioliittopudokas, kuntosalipudokas, työpaikkapudokas.
Mitäkö sanon? Heitteillejättöähän se on.
(Mutta niistä hetteisistä mahdollisuuksista silti: joulupudokas?)
Joulupudokas, aivan. Hursti jakaa soppaa joulupudokkaille. Jotkut kapakat ovat onneksi ottaneet joulupudokkaat huomioon ja pitävät kioskejaan auki joulut läpeensä.
Paljon parempi sana kuin esimerkiski jouluheitteillejätetty.
Joko kuulit, mikä on säästäväisyyden huippu? Kun ottaa omat lapset mukaan Thaimaan-matkalle.