Päivitä menopaussin uusi syöte
Aikoinaan sodissa rintamilla olleille miehille laitettiin kirjeeseen osoitteeksi "Siellä jossakin" ja kirje löysi aina kohteensa. Hitaasti mutta varmasti.
Nyttemmin tiedon suihkiessa valon nopeudella ympäri maailmaa, on kaikki nopeampaa ja helpompaa ja varmempaa. Vai onko? Kun blogi kaatuu ja on äkkilähtönä pakkomuutettava uuteen osoitteeseen, ei vanhan kaatuneen osoitteen tietoonsaattaminen käy hetkessä eikä kahdessa. Kirjanmerkkien aikaan se vielä jotenkin onnistuikin, kun vanhan osoitteen sai uudelleenohjattua. Tosin silloinkaan ei välttämättä lukija huomannut, että siellä yläpalkin lokerossa onkin uusi osoite. Kun/jos uudelleenohjaus poistui, sivu hävisi internetin poimuihin.
Nykyisin Web 2.0:n ja syötteiden ja lukijoiden aikoina ei sivuston seuraaja saa mistään tietoa, missä asukki vaikuttaa, jos vanha koti tuhoutuu äkkiarvaamatta eikä kirjoittaja ehdi sinne laittaa uutta osoitetta. Että se siitä uudesta ja hienosta tekniikasta. Rintamalle meni sinne jonnekin kirje perille mutta uuden ja uljaan Web 2.0:n aikoina tiedon saaminen perille on lähes mahdotonta. Vanhalla Melankolian menopaussilla on edelleen toistasataa tilaajaa Googlen readerissa odottamassa päivityksiä turhaan. Tämän uuden osoitteen syötteen seuraajia ei ole kuin minä ja pari kaveria. Kaipaan teitä, te toistasataa vanhaa lukijaani.
Jos osuit tänne guuglaamalla tai vahingossa tai tulit melankolian edelleenohjauksen kautta [jota et luultavasti huomannut], niin päivitä sivun osoite [www.menopaussi.net] kirjanmerkkeihisi.
Jos taas suosit syötteitä, niin päivitä joku uusista syötteistä lukijaasi:
http://www.menopaussi.net/atom.xml
http://www.menopaussi.net/index.xml
http://feeds.feedburner.com/menopaussi/OdyD
Odottelen teitä täällä. Malttamattoma, kuten aina.
Edit: Edelleenohjaukset toimivat, kiitos vuoktaisännän. Kaikki vanhat osoitteet johtavat uusiin. Suosittelen silti syötteen osoitteen päivittämistä, tällaisten varalle. Kuten nähtiin, Melankolia.net ei välttämättä ole ikuinen.



Jälkipuheet
Hei, onnea uudesta kodista! Tulin tänne vanhan osoitteen ohjaamana, pitääpä tosiaan päivittää tilaukseni. Miten päädyit ihan ihkaomaan domainiin?
Kiitos onnitteluista ja siitä, että löysit polun.
Melankoliaan iski hakkeri (ks. tarkemmin) ja siitä alkoivat vaikeudet. Melankolia oli hyvä koti, haikeudella se piti jättää. Mutta elämä jatkuu ja toivottavasti muutkin löytävtä perille.
Ihanaa! Sä lasket mut kaveriksi. :)
Vanha syöte johtaa nyt vanhan osoitteen tapaan oikeaan paikkaan, joten vanhaa syötettä seuraavat pääsevät kyllä perille.
Tottahan sinä sea olet kaveri. Vanha kaveri aina tuolta 7 vuoden takaa.
Onko noin anonyymi? Minulla ei ole vanhaa syötettä tallessa, joten en tiedä. Eilen se linkki vei kyllä blogiin mutta sen viimeineen kirjoitus oli ajalta ennen romahdusta. Uudet ei näkyneet uusina syötteinä.
Mutta jos näin on, niin ihana vuokraisäntä Mikko on nakutellut systeemejä. Hänelle iso kiitos.
Eli kaikki on taas hyvin. Kaverit on kasassa.
Tiätsä, Benrope valtti sama että kaikki rss-lukijat on menny kun tapahtui pientä äksidenttiä - mutta mulle ainakin teidän kummankin syöte tulee nyt enkä oo ite tehnyt mitään vaihtoja. Benropella oli 3 lukematonta, sulla 6, niin että joku pikuu tauko tässä on ollut, mutta nyt pelaa.
Jep. Melankolian Mikko vähän sääteli eilen ja nyt pelaa vanhoillakin syötteillä mutta tietty minuna laittaisn uuden, kun eihän tuo vanha syöte ikuinen ole.
Mutta siis hyvä näin.
Se anonyymi oli vuokraisäntä, eli faktaa, faktaa. Edelleenohjaukset toimivat, kaikki vanhat osoitteet johtavat uusiin. Poikki ne olivat pitkään, mutta nyt toimii.
Suosittelen silti syötteen osoitteen päivittämistä, tällaisten varalle. Kuten nähtiin, Melankolia.net ei välttämättä ole ikuinen.
:D Fakta on aina faktaa. Lämmin kiitos sinulle kaikesta. Kiitoskiitoskiitos.
Minä en varmaan olisi mainitsematta huomannut osoitteen muuttuneen miksikään; tulen tänne Blogilistan kautta edelleen, kuten olen viimeiset kuusi vuotta tehnyt...
Vanha kunnon Blogilista on hyvä peli. Sinne sain ensimmäisenä päivitettyä osoitteen ja silloinhan osoitteella ei ole väliä, kunhan oví aukeaa.
Blogilistan kautta minäkin luen edelleen vanhan koulun blogit. Riideriin menee työjuttuja ja semmosta selailusälää. Ne, jotka haluan kokea, seuraan Blogilistan kautta. Vähän siinä on sellasita nostalgiaa ja uskollisuutta ja meidän porukka -henkeä.
Siitä on kohta kokolailla tarkkaan kuusi vuotta:
"Mitä teit joululomalla?"
"No mitäpä, keihäänä hankeen."