Vastakkainasettelun aika ei ole ohi
Akkainlehdet aika ajoin kirjoittavat ylistäviä ja ihailevia artikkeleita naisista, jotka ovat hypänneet oravanpyörästä ja ottaneet elämässään uuden, paremman suunnan. Ja ah kuinka hyvin ovatkaan asiansa nyt. Vanha paha pörssi- / pankki- / yrittäjä- / virkanais- / uraputki- / what-ever-elämä on jätetty taakse ja aloitettu uusi elämä maalla / entisessä kotitalossa / kaappikellon tekijänä / batiikkikankaiden värjääjänä / vihannesviljelijänä / käsityöläisenä / taiteilijana / pyöräijänä / what-ever-vihreänä ja/tai vapaana painostuksesta / kyttäämisestä / uraputkesta / kaupungista / autoista / omistusasunnosta / what-ever-painolastista. Aina on jätetty taakse "pahaa" ja loikattu "hyvään".
Kuka on ja missä määritellyt nämä huonot ja tuomittavat asiat ja arvottanut toiset paremmiksi. On olemassa pahoja ammatteja ja hyviä ammatteja. Pahaa on johtaminen ja kaikenlainen palavereissa istuminen ja uran rakentaminen. Hyvää on ituhippeily, käsityöt, lampaiden kasvattaminen ja kankaiden kutominen vanhan kotitalon isossa salissa. On myös pahoja harrastuksia ja hyviä harrastuksia. Pahaa on liikasyöminen, juominen, tositeeveen katselu ja lorviminen. Hyvää on liikunta, käsityöt, luonto-ohjelmat ja pullantuoksuinen kotihengettäreys.
Mikä kukaan toinen on määrittelemään, mikä on kullekin hyvää tai pahaa. Ei kukaan. Jos ihminen tuntee itsensä onnelliseksi katsellessaan turistien torspoilua Turkissa samalla siemaillen punaviiniä ja vähät välittäen nurkkiin majansa tehneistä villakoirakenneleistä, niin mitä sitten. Ei se tee ihmisestä huonompilaatuista, jos se tykkää laiskotella, syödä, juoda ja olla vaan eikä juosta kolmea kympin lenkkiä päivässä kuntosalitreenien alle ja päälle. Tai jos se tykkää paukuttaa uraputkessa menemään ja tehdä 12-tuntisa työpäiviä ja istua palavereissa, niin mitä sitten.
Eiköhän jo olisi aika antaa ihmisten ihan itsensä tietää, mikä kullekin on hyvä.



