Aamusta alkaen päivä on mennyt hivenen vituralleen. Ensin jäin hissiin jumiin ja panikoin tuhannella. Kun olin painellut kaikkia mahdollisia ja ei-mahdollisia nappeja ja kaikki hälytys- ynnä nappulavalot paloivat, ovi aukeni ja pääsin hissistä pois. Silmälasit huurussa hapuilin itseni 13 kerrosta alemmas.

Parkkihallista ulospääsyn mahdollistavan läpyskän pudotin kuskin penkin alle reippaahkossa ylämäessä. Ei auttanut kuin ankkuroida auto käsijarrulla avausautomaatin viereen ja polvistua auton viereen kurottelemaan avainta penkin alta. Jolloin tietenkin löin polveni sattuvasti ovenpieleen. Sitten auto luonnollisestikin sammui ja paniikki vain kasvoi, kun takana seisoi jo jonkinmoinen jono.

Onneksi päivän mittaan helpotti, kun töissä vain melkein kaikki meni vituralleen. Ja vain joka toinen asiakas heittäytyi hankalaksi.

Kotona odotti jääkaapissa kumma haju, jonka lähdettä en pysty paikallistamaan. Vähän niin kuin kerran, kun yksi pakastekalan pala oli piiloutunut leikkuulaudan perälle mätänemään. Mutta pahempi.

Olen nyt yli kuukauden elänyt käytännöllisesti katsoen ruokablogien valokuvilla, ruokamielikuvilla, reseptien lekemisella ja Korporaation kehysorganisaation kippolasta kantautuvalla ruuan tuoksuilla. Kerran sorruin ostamaan meetwurstia mutta pureskeltuani yhden siipaleen maut makuhermojeni lohdukkeeksi syljin mössön pois. Ja kaikki for käytännöllisesti katsoen nothing.

Kirjoitti: mea 18:04 | Jälkipuheet (2)

No nyt kaikki mässyn läträäjät, nyt suut messingille. Nimittäin tunnettu ja koettu tosiasiahan on, että kun on päättänyt aloittaa terveen elämän, joutuu kieltäytymään monesta mukavasta. Ja se tarkoittaa meidän mässyn rakastajien keskuudessa elämää ilman salmiakkia, lakua ja toffeita. Ja ilman niitä elämä on synkkää ja ikävää. Vaan nytpä mennyttä on aika, jolloin eppätoivoisna kuola suupielistä valuen mässyriippuvainen vaelteli Prisman ja Ääsmarketin karkkihyllyjen välissä etsien mitä tahansa herkkua, joka olisi joko sokeritonta tai rasvatonta. Mieluummin tietysti molempia.

Nyt nimittäin on ihan vartiselta meitä varten pystytetty nettiin Sokeriton.fi-nettikauppa, josta saa tilata suklaat, salmiakit, toffeet, lakut, viinikumit. Suoraan kotiin postilunkasta kannettuna. Kauppa toimii kuin junan vessa ja paluupostissa mailiin kopsahta saman tien tilausvahvistus, jossa ystävällinen Sami kiittelee tilauksesta ja sanoo, että "Sinua oli ilo palvella!" Eikä tässä vielä kaikki. Keskiviikkona tehty tilaus odottaa kirjekuoressa torstaina väsynyttä töistäpalaajaa. Eikä tässäkään vielä kaikki. Tilauksen lisäksi ysätävällinen Sami lähetti kuoressa maistiaispussin Pictolinejä sekä kourallisen El Caserio de Tafallaa.

Olen maistanut nyt kaikkia tilaamiani karkkeja: lakukissoja (lakuriippuvaisen unelmia), salmiakkikuutioita (rapsakka ja juuri oikean kirpeä salmiakki), viinikumeja (tulee mieleen laspuuden juhlahetket, kun joku toi Ruotsin laivalta viinikumeja), minttutoffeita sekä hedelmätoffeeta. Olenko koskaan maininnut, että nimeomaan toffeet on se juttu, jonka pitää olla just eikä melkein oikean pehmeän sitkaan raikasta ja täyteteliäistä mussutettavaa. Nämä ovat.

Paitsi että tuotteet ovat sokerittomia, lakut ja viinikumit ovat myös rasvattomia. Toffeet ovat sokerittomuuden lisäksi gluteenittomia ja sisältävät vain luonnollisia väriaineita. Kauppa tarjoaa myös karppaajille suklaata mutta jätin ne myöhempään kokeiluun. Nämä tuotteet ovat oikeasti oikean makuisia, hämmästyttävän hyviä. Eivät maistu keinotekoisille makeutus- ynnä muille aineille. Ja itse kaupanteko käy nopsasti, sujuvasti ja luotettavasti.

Oli ilo asioida kanssasi, Sokeriton.fi. Tällaisia sokerittomien karkkien pitää olla ja näin kaupan pitää sujua. Ei enää koskaan kuolaavaa polkaajaa marketin karkkihyllyjen välissä.

Kirjoitti: mea 17:42 | Jälkipuheet (10)

Näinä ankeina aikoina kahvipöytä- ja bussikeskusteluissa yritetään pysytellä erossa vakavista ongelmista ja höpistään niitänäitä. Esimerkiksi tänään, jos olisi kansanäänestyksellä valittu presidenttiä, niin Sauli olisi mennyt heittämällä linnaan. Kun jollain on kanttia sanoa, että niukkuutta voi jakaa vain, jos harjoittaa omissa toimissaan vastaavaa, on kansan syvien rivien suosio taattu.

Lumen määrä on sopivan helppo ja kaikkia koskettava keskustelunaihe. Siinä saa myös kanssaeläjille kevyesti kerrottua, kuka kukin on. Kun voivottelee muka-väsyneenä pihatöiden määrää, saa puolihuolimattomasti saatettua tovereille tiedoksi, että omaa pihaa on. Mitä enemmän lumitöitä, sitä korskeampi heppu. Paitsi jos sattuu olemaan kaupungin aura-auton kuljettaja. Niillä ei ole omaa pihaa mutta pääseepä kerrankin bussissa retostelemaan, että ilman minua maailma pysähtyisi ja on tässä painettu ympäripyöreitä vuorokausia.

Vakiovarma keskustelunaihe on vieläkin sikapiikit. Silloin, kun piikin vielä saivat vain harvat ja valitut, oli heillä jos jonkinlaista hirveää jälkitautia horkasta hermohalvauksen kautta änkytykseen. Hyvä, ettei kärsää kasvanut. Nyt, kun piikillä on jo käynyt joka toinen, ei enää valitella vaivoja, pikemminkin vähätellään alkuaikojen horhottajia. Keskusteluun osallistuu aina joku Pirjoanneli, joka ei tasan aio mennä piikille, kun hänellä on varmaa ensikäden tietoa, että naapurin serkun kummin kaiman pojan natovainaan täti sai aivohalpauksen ja menetti puhekykynsä sikapiikin johdosta. Tiedoksi Pirjoannelille, että minä en sitten tee sinun töitäsi, jos sairastut. Omapa on valintasi. Eikäpä me pystyttäisikään, koska me sairastamattomat olemme piikitettyinä vähintäänkin aivovammautuneita puolikärsäkkäitä.

Herkullista on myös päivitellä valelääkärien ja -hoitajien kautta välittynyttä valaistumista lääkärien ja hoitajien töiden helppoudesta. Ei voi olla kummoinen työ, jos yhden pääsykoekirjan lukemalla pystyy tekemään. Ei pystyisi Hämeenkadulta ilman koulutusta sisään kävellyt tavan tallaaja koodarin taikka aarporaajan töitä tekemään. Saati meidän.

Laihdutus ja uusi elämä kuntosalilla ovat nekin vielä läsnä kahvipöytäkeskusteluissa mutta jo selkeästi hillitymmin kuin tammikuussa. Nouseva aihe ovat lenkkitossut ja kesän puolimaraton, jolle minäkin ....

Kirjoitti: mea 17:18 | Jälkipuheet (2)

Bussi oli täynnä Tapparan matsiin meneviä äijiä ja bussissa testosteroni haisi. Uhosivat juhlivansa monta viikkoa, kun Tappara voittaa mestaruuden. Lähisuunnitelmissa oli kuitenkin pikkuhallissa makkarat ja kahveet päälle.

Äijäuhon läpi kuulin kahden naisen keskustelua. Toinen valitteli, ettei voi katsoa Kenraali Panchoa ja Poikia, koska Reino katsoo silloin kympin uutisia. Reino ei voi katsoa uutisiansa esimerkiksi seiskalta, koska silloin pitää ulkoiluttaa koira. Eikä myöskään puoli ysiltä, koska ne on huonommat uutiset. Eikä myöskään vartin yli yhdentoista, koska silloin pitää nukkua. Uutiset katsotaan kymmeneltä. Piste.

Minä ottaisin eron. Mutta koiran pitäisin.

Herramunvereni.

Kirjoitti: mea 22:31 | Jälkipuheet (9)

Aikaansa Naamakirjassa tuhlaavat tietävät, että siellä on ollut menossa Doppelgänger-villitys. Elikkäs on vaihdettu oma profiilikuva sellaisen julkkiksen kuvaan, joksi asianomaista on sanottu. Koska minua ei kukaan koskaan ole sanonut kenenkään julkkiksen näköiseksi, pyysin Erityisavustajaa tekemään arvion. Hän sanoi ensin, että ei tule ketään mieleen, sillä lyhyttukkaisista puolitoistametrisistä silmälasipäisistä naisista ei nyt kertakaikkiaan vaan tule julkkiksia. Koska en antanut periksi, sillä enhän minä nyt voi mitenkään niin ainutlaatuinen olio olla, hän suostui nimeämään Salma Hayekin. Minä tietysti imarruin kovin mutta pakko oli kysyä perusteluja, sillä minun silmiini yhdennäköisyys ei mitenkään huikeasti erottunut. Erityisavustaja perusteli valintaansa, että ainakin Salma on isotissinen ja täsmälleen saman pituinen.

Päädyimme sitten helpottamaan tehtävää ja rajaamaan ehdokkaat niin, että vaatimuksena on vain mustat silmälasit. Jollloin Erityisavustaja ehdotti Teuvo Lomania. En oikein ollut tyytyväinen, sillä tukka Teukalla on liian pitkä ja liian musta. Ja partaa en itselläni myönnä. Mutta muuten, pelkät silmälasit rajaamalla menettelisi.

Yhtäkkiä Erityisavustajan ilme kirkastui, että jos se tukasta on kiinni, niin nyt hän tietää: olen ilmielävä Petteri Nummelin. Ja niinpä totta totisesti: tukka on kuin suoraan minun päästäni aamulla. Eikä naamasssa muutenkaan paljon eroa ole. En edelleenkään ollut aivan tyytyväinen, sillä lasit oli väärin.

Olin jo kuitenkin tyytyä Salmaan, kun Erityisavustaja hihkaisi, että Pirjo Nuotio! Siinä sulle kaksoisolento. Jo vain kelpasi Pirjo mulle. Eiköpä siinä oikeasti olekin yhdennäköisyytta? Onon, jos minulta kysytään. Mutta en sitten kuitenkaan arvannut Pirjoakaan ottaa, kun mietin, että no nyt ne kaverit ajattelee, että toi kuvittelee olevansa noin kaunis, kun eihän se nyt oikeasti ole.

Koska ketään näköistä ei löytynyt, oli minun lopulta pakko sitten mennä naamakirjan Doppegängeriin Valepuvussa. En millään myöntäisi mutta on siinä jotain.

Kirjoitti: mea 17:23 | Jälkipuheet (5)

Viiden kuukauden isokenkäisyyden kolmanneksi viimeisenä päivänä jouduin tänään tilanteeseen, johon suurin osa johtajista ei joudu koskaan. Mutta minä jouduin, olenhan aina voittanut lotossakin.

Siitäpä onkin aikaa, kun viimeksi raportoin kurinpalautuskuuristani. Olette tietenkin olleet luulossa, että retkahtihan se ja siksi on hiljaa. Noup. En retkahtanut. Mutta jouduin tarkentamaan kurin laatua ja hiomaan tyylisuuntaa. Nyt näyttäisi siltä, että lähes hiilariton homma toimii minulla. On helppoa, kun vältän pullat, keksit, leivät, perunat, pastat ja riisit. Silloin tällöin on tietenkin mielenterveydellisistä syistä pakko popsaista muutama salmiakki-hedelmäkarkkiyhdistelmä. Tiedätte kyllä te, jotka harrastatte samaa, mikäänhän ei ole parempi yhdistelmä kuin happamankirpeät, sitkaahkot hedelmäkarkit ja salmiakit yhdessä mössääntymässä suussa ja tekemässä siellä taikojaan.

Intohimoisena leivän ja perunan rakastajana olen aika avuton keksimään järjellistä syömistä, joka olisi myös hyvää. Tänään inspiroiduin pakastakaapista löytämästäni Euroshopperin halpisseitistä loihtimaan vahingossa täydellisen hyvää sapuskaa. Valmiiksi sahatut seitipalaset latosin vuokaan, merisuolaa pintaan ja päälle vihreätä pestoa ja kruunuksi parmesaania. Pikkuporkkanoita kylkeen ja uuniin. Olisin ottanut kuvan mutta nälkä oli valtava ja ruoka oli t-o-d-e-l-l-a hyvää ja kaunista

Hauskuutan itseäni Jimin ja Livin ruokaohjelmilla. Ikisuosikkini on tietenkin Anthony Bourdain mutta Anthony kokkaa liian aikaisin. Puutteeseen olen löytänyt lohtua arkisin Liviltä klo 18.30 tulevasta tavisten kokkausohjelmasta Arvostele mun illallinen. Herkullista kuultavaa, ihanan sarkastinen kertoja. Miksei tuollaista ohjelmaa ole jo Suomessa? Ehkä meiltä ei löytyisi noin hulvatonta porukkaa. Jos löytyisi, niin Markus Kajon pitäisi ohjelmaa ehdottomasti juontaa.

Huomenna taas jänskättää, että millainenkohan tukka tällä kertaa tulee. Lyhyttukkaisten elämä ei ole sellaista, jollaiseksi sitä luulette. Lyhyt tukka ei ole helppohoitoinen ja vain päätä pyöräyttämällä valmis. Se ei ole *koskaan* kampurin jäljiltä tasan sellainen kuin halusi. Sen kanssa pitää kerran kuussa opetella uudestaan elämään kaksi viikkoa. Ja toiset kaksi viikkoa se onkin sitten jo liian pitkä.

Kirjoitti: mea 17:34 | Jälkipuheet (18)

Olipa hauskat vastakohtamatkailuohjelmat: Kenraali Pancho ja Pojat Koihjoiskalotilla ja Matkaoppaat. Suomalaisuuden koko kuva. Pojilla Lapin Kultaa, Reissumiestä ja reilu meininki. Turkin turisteilla Kulta-Katriinaa, ruisleipää, sulatejuustoa ja maksamakkaraa (suomalainen maksamakkara sisältää niin paljon lisäaineita siksi, että se kestää tuntitolkun rytyytystä bussissa 40 asteen helteessä turistin matkalaukussa Turkissa). Pojilla tuulen tuiverrusta ja turisteilla karaokea.

Pohjoiskalotti on hieno paikka. Sinne olisi joka kesä ihan pakko päästä. Jäämereen jää nääs koukkuun. Sen nousu- ja laskuvettä on pakko tuijottaa tuntitolkulla. Ja se tuoksu. Jos kylmä olisi tuoksu, se olisi Jäämeri.

Ja Pancho on niin jääkäri. Melkein kuningasjääkärikoira Trollin veroinen.

Kirjoitti: mea 22:35 | Jälkipuheet (1)

Samoille raiteille liian aikaisin jämähtäneet ihmiset ovat hymyttömiä, rutiineihinsa kangistuneita, huumorintajuttomia, uusia asioita hyväksymättömiä ja aikaansa seuraamattomia juntturoita. Ne istuvat lauantai-iltaisin saunan jälkeen olohuoneen sohvassa kotiasut päällä Ainot ja Reinot jaloissa katsomassa Putousta sen jälken, kun on syöty keittiön pöydän ääressä terveellistä iltapalaa ja juotu teetä pikkusormi pystyssä. Eihän se minulle tietenkään kuulu eikä minun maailmaani hetkauta. Mutta. Kun. Ne. Ovat. Melestään. Aina. Ja. Vain. He. Oikeassa. Muiden mielipiteet on vääriä

Kaikkien ei ole pakko kaikkia ymmärtää. Ei minun niitä eikä tietenkään niiden minua. Taino. Saatanpa jopa ymmärtääkin. Jos ei muusta elämästä mitään tiedä, niin ei sitten vaan tiedä. Joskin voisi tietty hiukan olla näkö- ja kuuloelimet törhöllään. Vaikka vähän. Mutta. Kun. Ei.

Mutta pitää minun ei niistä tarvitse. Annan lisäksi luvan itselleni ärsyyntyä. Ärsyynnyn paljosta muustakin mutta tähän nyt päätin tänäisen kohdistaa. Jos siksi olen huono ihminen, niin sitten olen.

Kirjoitti: mea 17:38 | Jälkipuheet (2)

Avautuminen toimii. Vaikka on nyt heti kärkeen sen verran vedettävä pientä rajaa, että avautumiseen täytyy olla aina hyvä syy ja jotain rajaa. Minkä asettaminen onkin sitten jo tarina sinänsä, sillä jokaisella avautujalla on tietysti hirmuhyvä syy ja rajansa on tullut vastaan. Se meneekin vaan sillä tapaa tämä raja-asia, että sen päättävät ihan muut kuin avautuja itse. Nimittäin. Jos kuulijakunnaksi joutuu jatkuvasti miehistö, jonka omatkin rajat alkavat rakoilla, ei liian alhaalle riman asettanutta avautujaa juurikaan arvosteta. Pidemmän päälle avautuminen sillä tapaa ei siis kannata.

Mutta avaudupa säästeliäästi, teet vaikutuksen. Elä elämääsi kuin hillitty, hallittu ja hiukan viileä normipirkkomarkku, jonka zeniä ei heiluta tuulet ei hytinät. Avaudu sitten yllättäen, juuri sillä hetkellä, kun kaikki ovat tuudittautuneet, että sehän on tommonen hyssyntyssyn ja vähän nössö. Juuri sillä hetkellä tee se. Ja katso sekä ihmettele vaikutusta. Ovat äimänkäinä. Että kuinka se nyt tuolla tavalla. Rauhallinen nainen. Onkohan sillä nyt kaikki muumimukit kuivauskaapissa. Ja ovat ihan, että huh mutta kai sitten juurikin näin. Avautuja itse on tilassa, jonka kuvaamiseen tarvittaisiin sanoja, joita ei tällaisissa sievistelevissä blogeissa ääneen sanota. Mutta te tiedätte. Hyvältä tuntuu. Helpottaa.

Ja sitten otetaan viski. Ihan itselle, ilon kautta vaikka syrän märkänis.

Kirjoitti: mea 20:04 | Jälkipuheet (7)

Aika äärirajoilla mennään taas. Vaihteeksi. Juuri kun sitä luulee, että alkaa helppo elämä, niin taivas putoaa niskaan. Ei henkilökohtainen taivas, älkää peljästykö. Isompi taivas. Paljon isompi, synkempi ja mustempi kuin yksikään henkilökohtainen taivas. Kulmahuoneen jalopuupöydän toisella puolella istuvia tosiasioita on aika ajoin vain pakko katsoa silmiin.

Ollapa pieni, rohkea ja vahva.

Kirjoitti: mea 21:58 | Jälkipuheet (4)